Kari Kärkkäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kari Kärkkäinen
Kärkkäinen vuonna 2009
Kärkkäinen vuonna 2009
Henkilötiedot
Syntynyt29. tammikuuta 1970 (ikä 54)
Varkaus
Poliitikko
Puolue Suomen Keskusta
Entiset puolueet Suomen Kristillisdemokraatit
Asema Kansanedustaja (1999–2011), kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Kuopion/Pohjois-Savon vaalipiiri
Kotipaikka Parkano

Kari Juhani Kärkkäinen (s. 29. tammikuuta 1970 Varkaus) on suomalainen poliitikko. Hän toimi kristillisdemokraattien kansanedustajana vuosina 1999–2011.[1] Syyskuussa 2012 Kärkkäinen siirtyi keskustaan.[2]

Kärkkäinen valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 1999 vaaleissa Kuopion vaalipiiristä. Hänet valittiin jatkokausille vuosien 2003 ja 2007 vaaleissa Pohjois-Savon vaalipiiristä. Kärkkäinen ei asettunut ehdolle enää vuoden 2011 vaaleissa.[3]

Kärkkäinen oli Varkauden kaupunginvaltuutettu vuosina 1993–2012. Kaupunginhallituksen jäsen hän oli vuosina 1997–1998.[1] Vuoden 2012 kuntavaaleissa hänet valittiin keskustan listalta 277 äänellä Parkanon kaupunginvaluustoon.[4]

Sotilasarvoltaan Kärkkäinen on jääkäri (1991).[1]

  1. a b c Kari Kärkkäinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Hanhinen, Hanna: Kristillisten ex-kansanedustaja vaihtoi keskustaan Yle Uutiset. 17.9.2012. Viitattu 3.5.2015.
  3. Kärkkäinen luopuu ehdokkuudestaan Yle Uutiset. 17.2.2011. Viitattu 3.5.2015.
  4. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Parkano Vaalit.fi. 14.6.2013 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 3.5.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.