Kari Walden

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Risto Walden (s. 1941 Kemi)[1] on suomalainen Los Angelesissa ja Hangossa asuva taidemaalari. Hän herätti huomiota 1980-luvun puolivälissä jättämällä yritysjohtajauransa ja kouluttautumalla yli 40-vuotiaana kuvataiteilijan ammattiin.[2][3]

Kari Waldenin isoisä oli jalkaväenkenraali, sotaministeri ja Yhtyneiden Paperitehtaiden perustaja Rudolf Walden ja setä vuorineuvos Juuso Walden.[4] Hänen äitinsä oli englantilainen, ja poika kävi Suomessa englantilaisen koulun. Kari Walden valmistui kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta ja toimi opintojensa ohella 1960-luvun puolivälissä Suomen ylioppilaskuntien liiton kansainvälisten asioiden sihteerinä.[5][4] Hän toimi 1980-luvun alussa ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman talousjohtajana.[6]

Walden opiskeli Vapaassa taidekoulussa 1981–1983, Taideteollisessa korkeakoulussa 1983–1984 ja valmistui Kuvataideakatemiasta 1988. Yhdysvalloissa hän on opiskellut 1980-luvun loppupuolella kuvataidetta San Francisco Art Institute- ja New Yorkin School of Visual Arts -oppilaitoksissa ja elokuvaa 1990-luvulla New Yorkin Film Academyssä ja Kalifornian yliopiston elokuvaosastolla Los Angelesissa.[7]

Yhdysvalloissa Walden harjoitti 1990-luvun alussa kiinteistösijoittamista New Yorkissa pyrkien saneeraamaan erään SoHon vanhan tekstiilitehtaan ”The Walden House” -toimistohotelliksi ja toisen kiinteistön konferenssi- ja kulttuurikeskukseksi. Hän kuitenkin joutui vaikeuksiin laman ja paikallisen mafian kourissa ja joutui kertomansa mukaan tappouhkausta paetakseen muuttamaan Los Angelesiin.[8][4] 1990-luvun puolenvälin paikkeilla Walden asui ja työskenteli pari vuotta Pariisissa, kunnes palasi Los Angelesiin. Siellä hän on maalaamisen ohella tehnyt elokuvakäsikirjoituksia ja voittanut kunniamaininnan UCLA:n ja Dreamworks-yhtiön kilpailussa.[4] Hän on myös suunnitellut taidelasia muun muassa Muurlan Lasille vuosina 2007–2011.[9] 1990-luvun loppupuolella hän teki muutamia tv-ohjelmia Yleisradiolle.[7]

Kari Walden asuu osan vuodesta Hangossa.[7][10]

  1. Past Auction Results: Kari Walden, Artnet.com. Viitattu 1.5.2014.
  2. Petteri Piirainen: Keski-iän tragedia: Onko työelämä ainoa oikea elämä? (Arkistoitu – Internet Archive), Nettiradio Mikaeli 2000. Viitattu 1.5.2014.
  3. Valkonen, Markku: Loistavasti markkinoitu taide. (Pakina Waldenin julkisuuden hyödyntämisestä.) Helsingin Sanomat, 11.8.1985, s. 14. Näköislehden aukeama (vain tilaajille). Viitattu 1.11.2017.
  4. a b c d Erkki ja Ilona Kanto: Miten Hollywood valloitetaan? Suomalaisella sisulla menestystä tavoittelemassa – tositarinoita showmaailman mekasta. Karisto 2001. Sivu 141–143. ISBN 951-23-4162-x.
  5. Kari Waldenin keskustelukommentti jutun Lipponen: Totuus ”uuden ulkopolitiikan” uhasta alla, Suomen Kuvalehti 19.9.2008. Viitattu 1.5.2014.
  6. Juhani Ikonen: TVO:n käyttötoiminnan isä. Ytimekäs, Teollisuuden Voima Oy:n yhtiölehti 2/2012, sivu 25. Viitattu 1.5.2014.
  7. a b c CV (Arkistoitu – Internet Archive), © 2008 Kari Walden. Viitattu 1.5.2014.
  8. Postings: SoHo Renovation; A Business Pied-a-Terre, The New York Times 7.7.1991. Viitattu 1.5.2014.
  9. Glass (Arkistoitu – Internet Archive), © 2008 Kari Walden. Viitattu 1.5.2014.
  10. Merja Ilpala: Hanko kaipaa omaa taidesatamaa, Turun Sanomat 28.5.2007. Viitattu 1.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]