Karl Freund

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Freund
Karl Freund vuonna 1941.
Karl Freund vuonna 1941.
Henkilötiedot
Koko nimi Karl W. Freund
Syntynyt16. tammikuuta 1890
Königinhof, Böömi, Itävalta-Unkari
Kuollut3. toukokuuta 1969 (79 vuotta)
Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus Saksa
Ammatti elokuvaaja ja elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Karl W. Freund (16. tammikuuta 1890 Königinhof, Böömi, Itävalta-Unkari3. toukokuuta 1969 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) oli saksalainen elokuvaaja ja elokuvaohjaaja. Hän voitti urallaan parhaan kuvauksen Oscarin.

Freund liittyi elokuvateollisuuteen 1907, kun hän sai paikan apulaiskoneenkäyttäjänä. Häntä kiinnosti kuitenkin enemmän kuvaaminen ja vuoden päästä hänestä tuli uutisfilmien kuvaaja. Freund oli innovatiivinen ja kiinnostunut teknisistä kehityksestä, mikä teki hänestä elokuvaamisen kärkinimiä jo uransa varhaisessa vaiheessa.[1] Freund työskenteli 1920-luvulla Ufa-elokuvayhtiölle ja teki yhteistyötä mm. ohjaajien F. W. Murnaun ja Fritz Langin kanssa.[2] Yksi Freundin merkittävimmistä varhaisista elokuvista oli Langin ohjaama Metropolis, jonka suosioon Freundin kuvaus vaikuttu suuresti.[1]

Freund tutki ennen lähtöä Saksasta myös yö- ja värikuvaamista. Hän kehitti Walter Ruttmanin elokuvaan Berlin: Die Sinfonie der Grosstadt tekniikan, joka mahdollisti kuvaamisen yöllä ilman keinotekoista valoa. Hollywoodissa hänen ensimmäisiä elokuviaan Universal Picturesilla oli Lewis Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta, jonka lopulliseen versioon hän oli vaikuttamassa. Vuonna 1933 Freund ohjasi ensimmäisen elokuvansa: kauhutarinan The Mummy.[2]

1930-luvulla Freund siirtyi työskentelemään MGM:lle, jolle kuvasi mm. elokuvat Ziegfeld, naisten kuningas (1936) ja Hyvä maa (1937), josta hän voitti myös Oscarin. Oscar-gaalassa 1942 Freund oli ehdokkaana parhaasta kuvauksesta sekä Suklaasotilaasta että elokuvasta Kukkia varjosta. Hän siirtyi Warnerille 1940-luvun lopussa. Hänen Warnerin ajan elokuvauksia olivat mm. Myrskyvaroitus (1948) ja Palavaa kultaa (1950). Freundin viimeiseksi elokuvaksi jäi 1950 ilmestynyt Montana.[1]

Freund siirtyi elokuvauransa jälkeen television puolelle, kun Desi Arnaz ja Lucille Ball pyysivät häntä uuteen sarjaansa, kun he halusivat nostaa elokuvatuotantojen kuvanlaatua. Freund kehitti sarjaan I Love Lucy uuden kolmen kameran järjestelmän, josta tuli käytännössä standardi televisiosarjojen kuvaamisessa.[1] Freund johti sarjan elokuvaamista yli 400 jakson verran, kunnes jätti sen 1956. Eläkkeelle hän jäi kolme vuotta myöhemmin.[2]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvaajana, ellei toisin mainita
  1. a b c d Eder, Bruce: Karl W. Freund: Biography AllMovie. Macrovision Corporation. Viitattu 26. toukokuuta 2009. (englanniksi)
  2. a b c Johnston, Nancy Jane: Karl Freund FilmReference. Viitattu 26. toukokuuta 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karl Freund Great Cinematographers – Cinematographers.nl. Arkistoitu 4.6.2022. Viitattu 4.6.2022. (englanniksi)
  • Karl Freund. Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 4.11.2021. Viitattu 4.6.2022. (englanniksi)