Karvian seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karvian evankelis-luterilainen seurakunta
Suuntautuminen Luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Turun arkkihiippakunta
Rovastikunta Porin rovastikunta
Perustettu 1881/1905
Erotettiin Kankaanpään seurakunnasta
Lakkautettu 2023
Liitettiin Kankaanpään seurakuntaan
Kirkkoherra Seppo Myyryläinen
Pääkirkko Karvian kirkko
Jäseniä 2 105, 87,60% kunnan väkiluvusta (v. 2017)[1]
Aiheesta muualla
Karvian seurakunta

Karvian seurakunta oli Turun arkkihiippakuntaan ja Porin rovastikuntaan kuulunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimi Karvian kunnan alueella.[2]

Aluksi Karvian alue oli osa Sastamalan seurakuntaa. 1300-luvulla siitä itsenäistyi Kyrön eli nykyisen Hämeenkyrön seurakunta, johon kuului myös Karvia. Vuonna 1641 Karvia tuli osaksi Ikaalisten seurakuntaa, ja vuonna 1841 siitä tuli Kankaanpään seurakunnan kappeliseurakunta. Vuonna 1891 tehtiin päätös itsenäisen Karvian seurakunnan perustamisesta, mikä toteutui 1905. Seurakunnan itsenäisyyden aikana sillä on ollut yhteensä 8 kirkkoherraa.[3]

Seurakunnan kirkkona toimii 1799 käyttöön vihitty Karvian kirkko.[4] Seurakunnan omistukseen kuuluu myös 1979 valmistunut seurakuntatalo[5], 1947 valmistunut siunauskappeli[6], sekä 1970 valmistunut leirikeskus.[7]

  1. Kirkkoon kuuluvuus 2017 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 10.4.2018.
  2. Rovastikunnat ja seurakunnat Lapuan hiippakunta. Viitattu 10.4.2018.
  3. Historia Karvian seurakunta. Arkistoitu 10.4.2018. Viitattu 10.4.2018.
  4. Toimipaikat - Kirkko Karvian seurakunta. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 10.4.2018.
  5. Toimipaikat - Seurakuntatalo Karvian seurakunta. Arkistoitu 10.4.2018. Viitattu 10.4.2018.
  6. Toimipaikat - Siunauskappeli Karvian seurakunta. Arkistoitu 10.4.2018. Viitattu 10.4.2018.
  7. Toimipaikat - Leirikeskus Karvian seurakunta. Arkistoitu 10.4.2018. Viitattu 10.4.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]