Katarina Frostenson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katarina Frostenson vuonna 2013.

Alma Katarina Frostenson Arnault (o.s. Frostenson, s. 5. maaliskuuta 1953 Tukholma) on ruotsalainen runoilija ja kulttuurivaikuttaja. Hän oli Ruotsin Akatemian jäsen vuosina 1992–2019. Hänen eroamisensa Akatemiasta oli poikkeuksellinen, sillä jäsenyys on normaalisti elinikäinen.[1] Hänen eroonsa liittyi laajamittainen Me Too -kampanja, jossa Frosensonin aviomiestä Jean-Claude Arnaultia syytettiin kymmenistä seksuaalisista ahdisteluista ja Frostensonia miehensä suojelemisesta. Moni uhreista pelkäsi ottaa tekoja esille Akatemian vaikutusvallan takia. Erityisesti pelättiin yhteenottoja Katarina Frostensonin kanssa. Tämä saattoi saada hirvittäviä raivokohtauksia jos Arnault’a oli vastustettu jossakin asiassa.[2]

Frostenson sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016 runoteoksestaan Sånger och formler[3]. Miehensä kanssa Frostenson johti vuoteen 2017 saakka Tukholman Forum-kulttuurikeskusta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]