Katja Hänninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Katja Hänninen
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1980 (ikä 44)
Oulainen, Suomi
Poliitikko
Puolue Vasemmistoliitto
Asema kaupunginvaltuutettu (2009–)
kansanedustaja (2014–2023)
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri

Katja Maria Hänninen (o.s. Laurila[1], s. 26. tammikuuta 1980 Oulainen)[2] on suomalainen vasemmistoliittoa edustava poliitikko. Hän nousi kansanedustajaksi varasijalta heinäkuussa 2014 Merja Kyllösen siirryttyä Euroopan parlamentin jäseneksi. Hänet valittiin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajaksi 02.02.2021. [3]

Hänninen on Raahen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2009.

Koulutukseltaan Hänninen on ylioppilasmerkonomi ja ammatiltaan myyjä. Ennen eduskuntaa hän työskenteli vuodesta 2001 Raahen Prismassa.[2]

Hänninen on ollut Raahen kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2009.[4] Vuoden 2008 kuntavaaleissa hänet valittiin valtuustoon 71 äänellä.[5] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Hänninen oli Raahen ääniharava 736 äänellä.[6][7] Hän on Raahen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja.[8] Hänninen on myös vasemmistoliiton puoluevaltuuston[4] ja Raahen kirkkovaltuuston jäsen.[9]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hänninen sai 4 326 ääntä Oulun vaalipiirissä.[10] Hän jäi tuolloin varasijalle, mutta nousi eduskuntaan 4. heinäkuuta 2014 kun Merja Kyllönen valittiin Euroopan parlamenttiin vuoden 2014 vaaleissa.[11] Hänninen oli ehdolla Oulun vaalipiiristä myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän sai 6007 ääntä, joka riitti eduskuntapaikkaan.[12]

Katja Hänninen on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan, hallinto- ja turvallisuusjaoston, työ- ja elinkeinojaoston, kunta- ja terveysjaoston sekä tulevaisuusvaliokunnan jäsen.[3]

Toukokuussa 2016 Hänninen sai eduskunnan puhemieheltä nuhteet alkoholinkäytöstään valtiovierailulla Ruotsissa. Hänninen pahoitteli tapahtunutta.[13]

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Hänninen uusi paikkansa eduskunnassa saatuaan 4 145 ääntä.[14]

Hänninen kuuluu ydinvoimaa vastustavaan Pro Hanhikivi -liikkeeseen ja vastustaa Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalaitoksen lupaa.[15][16]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänninen asuu Raahessa Piehingin kylässä.[16] Hänellä on viisi lasta, joista ensimmäinen syntyi Katjan ollessa 14-vuotias. Pari vihittiin Katjan ylioppilasjuhlien jälkeen.[17] He ovat sittemmin eronneet.[18]

  1. Äänestetään uusiutuva energia eduskuntaan!! Pro Hanhikivi -sivusto. Pro Hanhikivi ry. Viitattu 12.2.2015.
  2. a b Katja Hänninen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. a b Katja Hänninen www.eduskunta.fi. Viitattu 6.3.2022.
  4. a b Katja katjahanninen.fi. Viitattu 3.7.2014.
  5. Kunnallisvaalit 26.10.2008: Valitut ehdokkaat Raahe Vaalit.fi. 17.11.2008 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 25.7.2014.
  6. Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Raahe Vaalit.fi. 14.6.2013 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 1.7.2014.
  7. Katja Hänninen Raahen ylivoimainen ääniharava 2012. Kaleva. Viitattu 26.5.2014.
  8. Raahen kaupunginvaltuuston kokoonpano 2013-2016 Raahen kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 3.7.2014.
  9. Raahen kirkkovaltuusto Raahen seurakunta. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 25.7.2014.
  10. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 1.7.2014.
  11. Viisi kansanedustajaa europarlamenttiin Iltalehti.fi. 26.5.2014. Viitattu 3.7.2014.
  12. Oulun vaalipiiri - ehdokkaat
  13. Puhemies Lohela poisti kaksi kansanedustajaa juopumuksen takia illalliselta Ruotsissa – ”En vetänyt kaatokännejä, en oksennellut” HS.fi. Viitattu 19.11.2016.
  14. Ehdokkaat
  15. Eduskunnassa katjahänninen.fi. Arkistoitu 15.7.2014. Viitattu 25.7.2014.
  16. a b Kauhanen, Anna-Liisa: Esikoinen 14-vuotiaana – nyt viiden lapsen äiti ja tuore kansanedustaja HS.fi. 25.7.2014. Viitattu 13.3.2015.
  17. [1] Raahen Seutu: Tuore kansanedustaja sai lapsen 14-vuotiaana iltalehti.fi 24.6.2014
  18. Kolsi, Eeva-Kaarina: Kansanedustaja Katja Hänninen sai lapsen 14-vuotiaana: ”Tulin liian nuorena äidiksi, mutta siksi olen nyt tässä” Ilta-Sanomat. 11.5.2019. Viitattu 8.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]