Koordinaatit: 35°0′N, 123°0′E

Keltainenmeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keltaisenmeren (Yellow Sea) sijainti
Kellertäviä sedimenttejä virtaa Keltaiseenmereen Kiinan joista

Keltainenmeri[1] (kiin. 黄海, Huáng hǎi, kor. 황해, Hwanghae) on Itä-Kiinan meren pohjoinen osa ja siten osa Tyyntämerta.[2][3] Keltainenmeri sijaitsee Manner-Kiinan ja Korean niemimaan välissä.[4] Nimensä se on saanut Keltaisestajoesta lähtöisin olevista hiekan murusista, jotka värjäävät veden.[5]

Itä-Kiinan merestä Keltaisenmeren erottaa viiva, joka kulkee Kiinan Jangtsejoelta Jejun saarelle Korean niemimaan eteläpuolella. Keltaisenmeren pohjoisosassa Koreanlahden länsipuolella sijaitsee suuri merestä jokseenkin erillinen lahti, Bohainmeri, jonka rajaavat pohjoisessa Liaodongin niemimaa ja etelässä Shandongin niemimaa. Ilman Bohainmerta Keltaisenmeren pinta-ala on noin 380 000 neliökilometriä. Meren keskisyvyys on 44 metriä ja syvin kohta vain 152 metrin syvyydessä.[3][5]

Keltaisenmeren matalan pohjan muodostaa edellisen jääkauden jälkeen (alle 10 000 vuotta sitten) mereen uponnut mannerjalustan osa. Kiinan rannikko on matalaa, Korean puolella rannikko on jyrkempi. Mereen virtaa vuosittain valtava määrä sedimenttejä Keltaisesta- ja Jangtsejoesta.[4] Keltaisenmeren ilmastolle luonteenomaisia ovat kylmät ja kuivat talvet sekä kosteat ja lämpimät kesät, joiden aikana esiintyy taifuuneja. Sumu on yleistä rannikkoalueilla. Mereen virtaa etelästä lämpimän Tsushimanvirran osa, joka eroaa päävirrasta Japanin Kyūshūn saaren länsipuolen tienoilla. Vuorovesi on voimakas etenkin Korean rannikolla ja voi nousta keväällä 8,2 metriin. Bohainmeren sisin rannikko jäätyy talvella.[5]

Keltainenmeri on tärkeää kalastusaluetta etenkin Kiinalle ja Korealle, ja alueella esiintyy tyynenmerensilliä, sinimakrillia ja turskaa.[4] Kaikki lajit ovat ylikalastettuja. Alueelta löytyy myös vesilintuja sekä, kilpikonnia ja pyöriäisiä.[4] Meren pohjoisosasta on löydetty myös öljyä, ja sen ylittävä kauppa on lisääntynyt. Tärkeimmät satamat ovat Kiinan rannikolla Dalian, Tianjin, Qingdao ja Qinghuandao, Pohjois-Koreassa Namp’o ja Etelä-Koreassa Incheon.[5]

  1. Kiinankieliset nimet: suomeen mukautettu vai kansainvälinen nimiasu? kielitoimistonohjepankki.fi
  2. Yellow Sea Map And Map Of The Yellow Sea Size Depth History Information Page World Map. World Atlas. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi)
  3. a b Why is the Yellow Sea “Yellow” and the Dead Sea “Dead”? Environment. 6.9.2013. Marine Insight. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi)
  4. a b c d Yellow Sea Knowledge Hub. WWF. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi)
  5. a b c d Yellow Sea Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.11.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]