Ken Mattingly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ken Mattingly, Yhdysvaltain Apollo-ohjelmaan osallistunut astronautti.

Thomas Kenneth Mattingly II (17. maaliskuuta 193631. lokakuuta 2023[1]) oli yhdysvaltalainen avaruuslentäjä. Mattingly valittiin Yhdysvaltain avaruusohjelmaan vuonna 1966. Hänen piti aluksi osallistua Apollo 13:n kuulennolle. Mattingly altistui kuitenkin vihurirokkovirukselle, ja hänen pelättiin sairastuvan lennon aikana, joten hänet korvasi Jack Swigert. Mattingly ei kuitenkaan sairastunut.

Kun Apollo-lento nro 13 joutui pahoihin teknisiin vaikeuksiin kuulennon alkuvaiheen aikana, aluksen happisäiliön räjähdyksen myötä, osa kuualuksen laitteista vikaantui samalla. Mattingly nousi keskeiseen rooliin pelastussuunnitelmaa mallinnettaessa. Toiminnan mallintaminen ja ennalta harjoitteleminen maassa oli tarpeen esimerkiksi energian säästöä ja ilman puhdistusta varten. Alus ja sen miehistö saatiin pelastetuksi.

Mattingly osallistui kuulentoon Apollo 16, mikä tapahtui vuonna 1972. Hän toimi komentomoduulin ohjaajana, eikä siten siis laskeutunut kuuhun. Kuuhun laskeutumisen jälkeen, Mattingly suoritti avaruuskävelyn samalla lennolla joka oli neljäs, EVA4. Lentoa komensi John Young. Mattingly osallistui STS-lentoihin vielä 1980-luvulla, missä käytettiin avaruussukkulaa. Mattingly päätti avaruuspilotin uransa vuonna 1985.[2] Hän oli myös Yhdysvaltain laivaston lentäjä sekä sotilasarvoltaan kontra-amiraali.

Apollo 13 -lentoon perustuvassa vuoden 1995 Hollywood-elokuvassa Mattinglyn roolissa nähdään Gary Sinise.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.