Keravan vanhussurmat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keravan vanhussurmat tapahtuivat Keravalla kesäkuun alussa 2001, kun nuorisojoukko tappoi erittäin väkivaltaisesti kaksi vanhahkoa miestä ja pahoinpiteli vakavasti yhden iäkkään naisen. Teossa oli mukana 17-vuotias poika, hänen 15-vuotias tyttöystävänsä sekä hänen 14-vuotias serkkunsa. Nuoret olivat käyttäneet muun muassa alkoholia ja butaania. Oikeuden mukaan uhrit tapettiin hakkaamalla.[1][2][3]

Ensimmäinen henkirikos tapahtui Keravan keskustan tuntumassa aamuyöstä 3. kesäkuuta, kun 17- ja 14-vuotiaat serkkupojat olivat luvanneet opastaa 57-vuotiaan miehen johonkin baariin, mutta todellisuudessa tarkoituksena olikin ryöstää mies. Miestä oli lyöty, kaadettu maahan ja potkittu useita kertoja. 17-vuotias poika oli myös polkaissut uhria kaulaan. Vakaviin vammoihin kuolleelta uhrilta oli ryöstetty takki ja lompakko, jossa oli ollut runsaat 50 markkaa käteistä.[1]

Toinen henkirikos tapahtui aamulla 5. kesäkuuta, jolloin rikoksessa mukana oli kahden edellisen lisäksi myös 15-vuotias tyttö. Uhriksi joutui 65-vuotias kalastajamies. Aluksi nuoret haastoivat miehen kanssa riitaa, minkä jälkeen he löivät ja potkivat uhrin kuoliaaksi. Tekovälineinään he käyttivät muun muassa puukkoa ja olutpulloja. Myös tämän teon tarkoituksena on epäilty ryöstöä. Vähän ennen kalastajan surmaa nuoret olivat pysäyttäneet pyöräilevän 75-vuotiaan naisen, minkä jälkeen he löivät ja potkivat naista niin ikään ryöstötarkoituksessa. Nuoret myös heittivät uhrin polkupyörän tämän päälle.[1] Nainen joutui vuorokaudeksi sairaalaan, mutta hän selvisi vammoistaan.[2]

Juttu käsiteltiin avoimin ovin, vaikka syytetyt olivat alaikäisiä. Oikeuskäsittelyn julkisuutta perusteltiin rikosten törkeydellä.[1] Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan Tero Juhani Pennan 12 vuodeksi vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä murhasta, taposta, törkeästä ryöstöstä ja törkeän ryöstön yrityksestä. Penna määrättiin lisäksi maksamaan korvauksia henkiin jääneelle uhrille ja kuolleiden omaisille. Hovioikeus korotti puukarahkoilla ja puukolla murhatun 64-vuotiaan miehen vaimolle maksettavaa kärsimyskorvausta 8 500 eurosta 14 000 euroon korkoineen.[3] 15-vuotiaalle tytölle oli vaadittu rangaistusta avunannosta murhaan, sillä hän oli jälkimmäisen henkirikoksen tapahtuessa antanut puukon 17-vuotiaalle poikaystävälleen.[4][1] 14-vuotias poika ei ikänsä puolesta ollut rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, mutta hänet oli otettu huostaan.[2]

  1. a b c d e Keravan riehunnasta murha- ja tapposyyte MTV Uutiset. 30.10.2001. Viitattu 28.8.2019.
  2. a b c Keravan riehunnasta murha- ja tapposyyte Yle Uutiset. 25.9.2001. Viitattu 28.8.2019.
  3. a b Keravan surmaajan tuomio säilyi ennallaan hovissa Turun Sanomat. 17.1.2003. Arkistoitu 28.8.2019. Viitattu 28.8.2019.
  4. Nuorten silmitön väkivalta Keravalla toi murhasyytteen Turun Sanomat. 29.10.2001. Arkistoitu 28.8.2019. Viitattu 28.8.2019.