Kernavė

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirkon rauniot Kernavėssa.
Kernavė sijaitsee noin 35 km Vilnasta luoteeseen
Kernavė sijaitsee noin 35 km Vilnasta luoteeseen
Kernavėn kukkulat
Kernavė sijainti

Kernavė on kylä Kaakkois-Liettuassa ja samalla erittäin merkittävä arkeologinen kohde ja turistinähtävyys. Vuonna 1999 siellä oli 318 asukasta. lähde? Arvioidaan että pysyvä asutus syntyi paikkakunnalle paleoliittisen kivikauden lopulla noin 12 000 vuotta sitten, pian jäätikön poisvetäytymisen jälkeen. Tämän jälkeen alueella on asuttu varsin yhtäjaksoisesti. Kernavėn alueelta on tehty monipuolisia löytöjä eri aikakausilta kivikaudesta lähtien keskiajalle saakka. [1][2] Kernavėn Liettuan kansallinen kulttuurin suojelualue kattaa 194,4 hehtaarin alueen ja se on myös Unescon maailmanperintökohde.[2] Paikkakunta sijaitsee Niemen-joen sivuhaaran Nerisin varrella, noin 35 kilometriä Vilnan luoteispuolella. [3]

Keskiajalla paikkakunnan kukoistuskausi osui 1200- ja 1300-luvuille. Kernavė oli Liettuan suuriruhtinaskunnan pääkaupunki ja suuriruhtinaan asuinpaikka. Kaupunki mainitaan historiallisissa lähteissä nimeltä ensimmäistä kertaa vuonna 1279. Vuonna 1365 saksalainen ritarikunta hyökkäsi kaupunkiin. Vuonna 1390 tapahtui uusi hyökkäys, jolloin ritarikunta poltti laaksoon rakennetun kaupungin linnoineen. Sitä ei korjattu, vaan asutus siirtyi kukkulan päälle. Laakson kaupungin jäänteet peittyivät maakerrosten alle, ja niistä tuli arkeologinen aarre. Sen tutkimukset alkoivat 1800-luvun puolivälissä. [2]

Kernavėn kukkuloita, panoraama maailmanperintökohteesta. Kuvan oikeassa laidassa Niemen-joen Neris-haaraa.
  1. Reserve – Archaeological site - Archaeological researches (Kernavėn suojelualue - Arkeologinen kohde - Arkeologiset tutkimukset linnasta) Administration of the State Cultural Reserve of Kernavė, Lithuania. Arkistoitu 21.7.2020. Viitattu 28.11.2011. (englanniksi)
  2. a b c Kernavė Archaeological Site (Cultural Reserve of Kernavė) Unesco
  3. Baltia. Autoilijan tiekartta 1:800 000. Karttakeskus (www.karttakeskus.fi), Helsinki, 2008. ISBN 978-951-593-226-6. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi), (saksaksi), (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]