Kerttu Nieminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kerttu Nieminen vuonna 1930.

Kerttu Elisabet Pohjonen (o.s. Nieminen; 4. elokuuta 19085. huhtikuuta 1989 Pori)[1] oli suomalainen näyttelijä.

Nieminen aloitti uransa vuonna 1928 Hämeenlinnan Työväen Teatterissa ja esiintyi sen jälkeen Kotkan Kaupunginteatterissa, Kotkan Työväen Teatterissa, Lahden kaupunginteatterissa sekä Helsingin Työväenteatterissa, kunnes siirtyi Poriin vuonna 1945.[2] Nieminen ja Alli Häjänen siirrettiin Porin teatterista eläkkeelle vuonna 1971 ennen lakisääteistä eläkeikää, mikä yhdessä samanaikaisesti tehtyjen irtisanomisten vuoksi johti Suomen Näyttelijäliiton vastatoimiin. Nieminen ja Häjänen saivat lopulta jäädä teatteriin.[3]

Vuonna 1967 Niemiselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[4]

Hänen puolisonsa oli kuvanveistäjä Jussi Pohjonen, jonka kanssa hän avioitui 1946.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pohjonen Kerttu Elisabet o.s. Nieminen, hautakuva albumissa: Pori, Käppärän hautausmaa osasto K5 (vaatii kirjautumisen) suomenkirkkojajahautausmaita.fi. Viitattu 5.5.2024.
  2. Kerttu Nieminen 25 vuotta näyttämöllä. Helsingin Sanomat, 15.1.1957, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 10.3.2018.
  3. Porin teatterissa päästiin sovintoon. Helsingin Sanomat, 23.2.1971, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 10.3.2018.
  4. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945-2016 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat. Viitattu 22.1.2017.
  5. Taipale, Matti: Jussi Pohjonen, kuvanveistäjä ja muotokuvamaalari (s. 34) 25.2.1982. Porin taidemuseon kannatusyhdistys. Arkistoitu 28.3.2016. Viitattu 22.1.2017.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.