Keskiaikahenkinen nykymusiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keskiaikainen nykymusiikki on musiikin tyylilaji, jossa tavoitellaan jonkinlaista "keskiaikaista" tai "muinaista" tunnelmaa huilulla, viululla, kanteleella ja muilla perinteisillä akustisilla soittimilla. Myös kosketinsoittimia käytetään. Tyylilajille ei ole mitään vakiintunutta termiä. Sitä on kutsuttu myös fantasiamusiikiksi, keskiaikamusiikiksi, pakanamusiikiksi, avaruusmusiikiksi ja jopa terapiamusiikiksi. Myös nykykansanmusiikki, etnomusiikki ja kelttiläinen folk rock tulevat käsitteinä hyvin lähelle.

Keskiaikaistyylistä musiikkia kuulee nykyisin varsinkin tietokoneroolipelien taustamusiikissa. 1990-luvulta lähtien tällaiselle musiikille omistautuneiden yhtyeiden määrä on kuitenkin kasvanut. Niiden levyjä myydään usein samalla osastolla heavy metal -musiikin kanssa, koska myös viimeksi mainitussa ovat yleistyneet keskiaikaiset tunnelmat ja kansanmusiikkivaikutteet. Tässä artikkelissa tarkoitettu, akustisesti suuntautunut musiikki eroaa kuitenkin voimakkaasti varsinaisesta metallimusiikista.

Eräitä keskiaikayhtyeitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarujen Saari keikkailee ahkerasti Suomessa
  • Arcana, ruotsalainen yhtye. Soittaa synkän tunnelmallista keskiaikahenkistä musiikkia.
  • Autumn Tears, amerikkalainen yhtye. Kuten Arcana, mutta painotus on enemmän laulussa kuin synkissä melodioissa.
  • Blackmore's Night, Ritchie Blackmoren yhtye. Soittaa akustisin kitaroin renessanssihenkistä rockia, johon yhdistyy naislaulua.
  • Dargaard, itävaltalainen yhtye. Koskettimilla soitettua tunnelmointia. gregoriaanista laulua.
  • Dark Sanctuary, ranskalainen yhtye. Musiikkia soitetaan koskettimin ja viuluin. Klassinen, korkea naislaulu.
  • Die Verbannten Kinder Evas, itävaltalainen kahden hengen yhtye. Richard Lederer soittaa koskettimia, vaihtuva naislaulaja. Klassista ja synkkää. Rummut mukana. Klassinen laulu.
  • Empyrium, saksalainen yhtye. Soitetaan akustisin kitaroin. Lopettanut. Kaksi uusinta levyä ovat lähinnä keskiaikaisempia.
  • Hagalaz' Runedance, saksalainen yhtye. Naisjodlausta ja noitarummutusta.
  • Nest, suomalainen yhtye. Soittoa kanteleella ja koskettimilla.
  • October Falls, suomalainen yhtye. Akustisella kitaralla ja pianolla soitettua tunnelmointia.
  • Tarujen Saari, suomalainen yhtye. Suomeksi laulettu. Soittaa paljon uudelleensovituksia vanhoista kansanlauluista. Eivät käytä koskettimia, mukana harvinaisempiakin soittimia.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Artikkelissa käytetty lähde (on lupa kopioida)