Keskiajan tutkimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaksi temppelin ritaria, jotka pelaavat shakkia, miniatyyri kirjasta keskiajalta.

Keskiajan tutkimus on tutkimusala, jonka kohteena on keskiajan historia. Keskiajalla tarkoitetaan useimmiten ajanjaksoa 500-luvulta 1500-luvulle. Nykyään keskiajan tutkimus on hyvin monitieteistä tutkimusta, eikä rajoitu vain historian tutkimuksen piiriin. Keskiaikaa tutkitaan esimerkiksi arkeologian metodeilla, ja erilaisia tutkimusalueita ovat muun muassa keskiajan uskontohistorian, sotahistorian, kulttuurihistorian, taloushistorian, kirjallisuuden, musiikin ja sosiaalihistorian tutkimukset. Keskiajan tutkimus käyttää myös apunaan kodikologian, kielentutkimuksen, semmatologian, numismatiikan ja heraldiikan tutkimusta. Maantieteellisesti keskiajan tutkimus keskittyy Euroopan historiaan, johon termi keskiaika varsinaisesti liittyy. Keskiaikaa tutkitaan useimmissa yliopistoissa, joissa tutkitaan historiaa. Suomessa keskiaikaa tutkitaan useassa eri yliopistossa.

Keskiajan tutkimuskeskuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat yliopistot Suomessa ja maailmalla ovat perustaneet keskiajan tutkimusta tehostaakseen ja eri tutkimusalojen välistä yhteistyötä koordinoidakseen tutkimuskeskuksia, jotka keskittyvät keskiajan tutkimukseen. Koska keskiajan tutkimus on luonteensa puolesta hyvin monitieteinen ala, on tutkimusta välttämätöntä tehdä monien eri oppiaineiden ja tutkimusalojen yhteistyönä.

Suomalaisia tutkimuskeskuksia:

Ulkomaisia tutkimuskeskuksia: