Keskustan Etelä-Savon piiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keskustan Etelä-Savon piiri
Toimisto Porrassalmenkatu 33
50100 Mikkeli
Johto Arto Sepponen (pj.)
Laura Hämäläinen (vpj.)
Petri Pekonen (vpj.)
Kansanedustajia 2 (2011)
Aiheesta muualla
Keskustan Etelä-Savon piiri Sivusto

Keskustan Etelä-Savon piiri on yksi Suomen Keskustan 21 piirijärjestöstä. Se toimii Etelä-Savossa ja sen piiritoimisto sijaitsee Mikkelissä. Piirin toiminta-alueeseen kuuluvat Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa ja Pieksämäki. Piirillä on puoluevaltuustossa kolme jäsentä.[1] Piirin puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2020 alkaen pieksämäkeläinen Arto Sepponen.[2]

Eduskuntavaalit 2007

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan projekti 25:n mukaisesti puoluetoimiston mukaan Keskusta tavoitteli yhtä lisäkansanedustajapaikkaa Etelä-Savon vaalipiirissä. [3]. Kuitenkin se sai vain kaksi kansanedustajaa, Katri Komin ja Jari Lepän, mikä oli yksi vähemmän kuin 2003.

Eduskuntavaalit 2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa molemmat istuvat kansanedustajat olivat ehdolla ja puolue tavoitteli kolmatta paikkaa. Keskusta koki kuitenkin valtakunnallisesti suuren vaalitappion, ja Etelä-Savosta valittiin edelleen kaksi keskustalaista kansanedustajaa, Katri Komi ja Jari Leppä.

Eduskuntavaalit 2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 eduskuntavaaleissa valittiin kaksi eteläsavolaista kansanedustajaa Jari Leppä ja Hanna Kosonen.

  1. Puoluevaltuusto keskusta.fi. Viitattu 8.3.2013.
  2. Arto Sepposesta Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Suomenmaa.fi. 28.11.2019. Viitattu 22.2.2022.
  3. Suomenmaa, Pirjo Kontio, 29. joulukuuta 2006

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.