Keskustelu:Kosovo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Huom.

Tällä hetkellä en-wikin artikkelit: Kosovo ja Unrest in Kosovo eivät ole puolueettomasti kirjoitettuja. TBone 18:21 elo 31, 2004 (UTC)

Serbien toimeenpanemat albaanien karkoitukset?

[muokkaa wikitekstiä]

Historia osuudessa sanotaan, että serbit aloittivat albaanien karkoitukset vasta NATO:n aloitettua pommitukset. Muistaakseni asia oli kyllä toisin päin. Kyllä ensin jouduttiin katsomaan telkkarista pakolaisvirtaa ja sitten vasta NATO ryhtyi sanoista tekoihin. Täytynee tästä lähteä tutkimaan vuoden 1999 sanomalehtiä. --Samppa 15. huhtikuuta 2005 kello 07:26:59 (UTC)


Korkeatasoisin Suomessa aiheesta julkaistu tutkimus (varmaan ainoa nimenomaan tätä aihetta käsittelevä kirja, jos Jarmo Laineen tökeröä artikkelikokoelmakirjaa ei lasketa) on Pekka Visurin kirja "Kosovon Sota". Se on myös varustettu runsain lähdeviittein. Väite siitä, että laajamittaiset karkoitukset alkoivat jo ennen sotaa, ovat perättömiä ja perustuvat esimerkiksi joidenkin sanomalehtien kolumnistien esittämiin tulkintoihin. Informaatiosota on aivan oleellinen osa modernia sodankäyntiä. Mauno Koivisto on todennut Kosovon Sodasta: - "Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia kuvata niitä tunteita, joiden vallassa jouduin seuraamaan Naton toimesta suoritettua Jugoslavian ruhjomista vuonna 1999. Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla Naton propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen" -15.4.05

Tuo näkemys, että karkoitukset alkoivat ennen pommituksia ei ole vaan "joidenkin sanomalehtien kolumnistien esittämä tulkinta". Englanninkielisessa meediassa (BBC) tämä näkemys esitetään aina Kosovosta puhuttaessa "totuutena". Näkemys muistaa myös painottaa, että juuri tämä albaanien "karkoitus" oli Naton pommitusten syy. Sama näkemyts toistuu myös usein suomenkielisen median valtavirrassa. Totuuden kanssa tällä valheella ei ole mitään tekemistä. -- Petri Krohn 24. helmikuuta 2008 kello 00.20 (UTC)
Mielenkiintoinen näkemys, jossa BBC on osa salaliittoa. Tutkija Pekka Visuri on mielipiteissään Nato-kielteinen. --Peltimikko 24. helmikuuta 2008 kello 06.26 (UTC)

Kosovon rahayksikkö

[muokkaa wikitekstiä]

Miksi Kosovon rahayksikkö on euro? Voisiko tätä hieman selittää tarkemmin? (1.6.2005), Anonyymi1

En tiedä, mutta tuskinpa asiaan liittyy mitään sen kummempaa kuin, että päättävä taho on ajatellut sen olevan paras ratkaisu Kosovon talouden kannalta. Monissa pikkumaissa on jonkun läheisen ison maan valuutta käytössä joko virallisesti tai käytännössä. (1.6.2005), Anonyymi2
UNMIK declared the euro to be official currency of the province in 2001 in the course of implementing a currency reform. This was undertaken to replace the previous widespread use of the Deutschmark, which had become de facto currency even before the 1999 war. However, the Serbian dinar remains an official currency, though used principally by the Kosovo Serb enclaves; it is only used sporadically outside of them. Most trade is conducted using the euro, Kosovo's administration uses euros exclusively, and all commercial banks use the euro as the primary currency. Of other international currencies, the United States dollar and Swiss franc are the most widespread. En-wikistä, tuosta voisi kääntää. --TBone 1. kesäkuuta 2005 kello 07:42:04 (UTC)..

Lukaiskaapa historiaosuus

[muokkaa wikitekstiä]

Kirjoitin aiemmin ranskalaisilla viivoilla esitetyn, sekavan historiaosuuden uusiksi ruotsinkielisen Wikipedian pohjalta. Toivoisin jonkun lukevan uusitun tekstin ja korjaavan mahdolliset puolueellisuudet ja puutteet. Niitä varmasti on! --Hapo 9. helmikuuta 2008 kello 23.13 (UTC)

Miksi tässä on ajankohtaisuusleima? Jotenkin epäilen myös, että juuri ruotsinkielisessä versiossa voisi olla vinoutumaa, kun maassa on niin paljon ex-jugoslavian alueelta tulleita. --ML 9. helmikuuta 2008 kello 23.19 (UTC)
Koska itsenäisyysjulistus tapahtuu ensi viikolla. Tietysti mitään ei vielä tapahdu, joten sikäli leima lienee turha. Huomasin tosiaan, että noita serbimyönteisiä juttuja oli siinä ruotsinkielisessä versiossa. Niitä koitinkin poistaa, joten teksti oli vain pohjana eikä käännöksen alkuperäistekstinä. --Hapo 10. helmikuuta 2008 kello 00.19 (UTC)
Ohhoh, olipas hyviä muutoksia. Kiitos, ML! Myönnän tosiaan, että en aiheesta paljon tiedä, mutta jonkun oli tehtävä aloite. Muuten teksti olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa pelkäksi luetteloksi. --Hapo 10. helmikuuta 2008 kello 00.22 (UTC)
Vaikuttaa siltä, että tätäkin yritetään ottaa POV-pushauksen kohteeksi. --ML 15. helmikuuta 2008 kello 18.47 (UTC)


Taas Ruotsinkielisessä versiossa voi olla vinoutumaa, mutta Suomenkielisen version on varmasti puolueeton ja neutraali. Itse asiassa koen että juuri meidän kotimaan artikkelin versiossa on vinoutumaa ja paljon. Kuten kun Kosoon sodan artikkelia käsitellään Kosovon sodan lisäsksi kaikki entisen Jugoslavian sisällissodat. Kommentin jätti Fghjk (keskustelu – muokkaukset)

Kosovossa on kuusi etnistä ryhmää, josta kertaa kuusi tähteä Kosovon lipussakin. Lähteiden puutteessa Goranit on kuitenkin poistettu tuosta listasta. Kyllä niitä kuitenkin on? --Vnnen 18. helmikuuta 2008 kello 13.42 (UTC)

Autonominen maakunta?

[muokkaa wikitekstiä]

Kyllä se on nyt de jure itsenäinen valtio. Ja autonominen Serbian maakunta se ei ole ollut de facto lähes kymmeneen vuoteen. Kukas muukaan kansakunnan itsenäisyydestä päättää kuin itse kansakunta? Ekat tunnustukset ovat jo tulleet. Mekin julistauduttiin aikanaan yksipuolisesti irti Venäjästä. Ja vielä jotkut vallankaapparit tunnusti, joten se entisen emämaan tunnustuskin oli niin ja näin. Jos linjana on se, että niin kauan kuin Serbia ei tunnusta Kosovoa itsenäiseksi valtioksi, tässä artikkelissa lukee "Serbian autonominen maakunta". Ja tunnetustihan Serbia ei tule koskaan tunnustamaan Kosovoa itsenäiseksi, joten tässä artikkelissakin taitaa lukea "autonominen maakunta" tuomiopäivään asti. Eiköhän se ole nyt täysin irti Serbiasta. Albaanien Kosovo on nyt vapaa eikä mikään maakunta. Myönnän: tämä on poliittinen kannanotto. --Smörre 18. helmikuuta 2008 kello 18.45 (UTC)

Ottamatta sen enempää kantaa Kosovon nykytilanteeseen, niin kannattaa muistaa, että maailmalla on useita itsenäiseksi julistautuneita alueita, joilla ei ole kansainvälistä tunnustusta. Esimerkiksi vain harvat maat ovat tunnustaneet Taiwanin, Pohjois-Kyproksen tunnustaa ainoana maana Turkki ja Transnistriaa ei tunnusta ketään. --Peltimikko 18. helmikuuta 2008 kello 19.25 (UTC)
No onhan noita tunnustuksia tullut ja lisää on tulossa, kertokaa sitten kun riittää:D --Kyzyl 18. helmikuuta 2008 kello 19.29 (UTC)
Asia ei ole ehkä noin triviaali. Kosovo tulee olemaan melko ainutlaatuisessa tilanteessa sikäli, että melkein kaikki maat tulevat sen tunnustamaan (joten se eroaa Taiwanin kaltaisista maista, joita pidetään epäitsenäisinä koska tunnustajia on vain muutama), mutta kaikki maat eivät, jolloin se eroaa melkeinpä kaikista itsenäisinä pidetyistä valtioista, jotka ovat kiistatta tunnustettuja (pl. Israel). Lisäksi Venäjä uhkailee estävänsä Kosovon YK-jäsenyyden veto-oikeudellaan. Koska tilanne on ainutlaatuinen ja ennakkotapausta ei juuri ole, kannattaisi olla varovainen sanamuotojen kanssa - jonkin Montenegron tilanne pari vuotta sitten olikin paljon ongelmattomampi. Kantaahan täällä ei voi ottaa mihinkään suuntaan, eli sanamuodot ovat täysin riippumattomat siitä, miten wikipeedikot haluaisivat asioiden olevan. --ML 18. helmikuuta 2008 kello 19.43 (UTC)
Niin en väittänytkään että asia olisi helppo. Mutta kaippa se aikanaan selviää. --Kyzyl 18. helmikuuta 2008 kello 20.02 (UTC)
Kosovo on minun puolestani jo valtio, eikä enää maakunta. Toinen asia: Kosovo julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1990, mutta sen tunnusti vain Albania. Eli tämä on tavallaan "toinen yritys". Kansainvälisen tunnustuksen saaminen on yksi tärkeimmistä asioista uudelle valtiolle. Onnea Kosovo! --Peltimikko 18. helmikuuta 2008 kello 19.33 (UTC)
Kosovon tilanne on tosiaankin ainutlaatuinen historiassa. Nyt vasta muutama maa on tunnustanut Kosovon, joten sen kansainvälinen asema on vielä heikolla pohjalla. Odotetaan rauhassa tilanteen kehittymistä.
Ja mitä Taiwaniin tulee, Kosovoa ei voi suoraan verrata siihen. Ennen 1970-lukua se oli YK:n jäsen, ja huomattava määrä maita tunnusti sen. Nykyäänkin suurin osa maista kohtelee Taiwania epävirallisesti omana maanaan kaupallisten lähetystöjensä kautta. Vertaus Pohjois-Kyprokseen ja vastaaviin taas ei toimi tässä, koska ne on Wikipediassa merkitty nimenomaan virallisesti muihin valtioihin kuuluviksi. --Hapo 18. helmikuuta 2008 kello 20.49 (UTC)
Jep. Taiwan eli Kiinan kansallinen tasavaltahan oli vielä erityisesti YK turvallisuusneuvostossa Kiinana. Mutta joo, kyllä Taiwankin omaksi valtiokseen silti lasketaan. Itse nyt tässä mietin, että uhkaako Kosovosta tulla samanlainen kuin Länsi-Saharasta, jonka on tunnustanut yli 70 maata, mutta jonka valtiostatus on heikko. Mutta Kosovon voisi merkitä artikkeliin omana alueenaan, tuskin se kuitenkaan enää Serbian maakunta. Eikö parempi olisi jotain "Entinen Serbian maakunta, jonka yksipuolisesti antaman itsenäisyysjulistuksen on tunnustanut niin ja niin monta maata." tjsp. Toki serbien mielestä se on edelleen Serbian maakunta.--Smörre 23. helmikuuta 2008 kello 13.36 (UTC)
Katsopa tarkemmin, näin tehtiin jo. Tarkoitus on kyllä luokitella Kosovo valtioksi. Sopiva rajapyykki voisi olla se, että suurin osa EU-maista on tunnustanut sen. --Hapo 23. helmikuuta 2008 kello 14.49 (UTC)
Eiköhän Suomen tunnustus riitä? --Peltimikko 23. helmikuuta 2008 kello 19.11 (UTC)
Suomen tunnustus ei vaikuta merkittävästi Kosovon itsenäisyyteen, sillä Suomella ei ole suurta kansainvälistä vaikutusvaltaa. Euroopan unionilla on. – Kuohatti 23. helmikuuta 2008 kello 19.27 (UTC)
50 % täyttyy mahdollisesti jo ensi viikon aikana. Nyt tunnustaneita EU-maita on kahdeksan, mikä on vajaa kolmasosa EU:n jäsenistä. --Hapo 23. helmikuuta 2008 kello 19.42 (UTC)
Ihmettelen muuten asiakirjoittaja Peltimikon höntyilyä/kampanjointia tässä asiassa. Kannattaa muistaa, että Wikipedia ei voi ottaa mitään kantaa mihinkään, joten valtiotakin voidaan kiistatta kutsua itsenäiseksi vasta sitten, kun se on yleisesti itsenäiseksi tunnustettu. Kosovo lienee jonkinlainen rajatapaus, jota ei yleisesti tunnusteta, mutta joka kuitenkin tulee olemaan monen merkittävän tahon tunnustama. Tällöin tässä ehkä tulevaisuudessa pitää tehdä jokin "nnnn:n mukaan itsenäinen, yyyy:n mukaan Serbian autonominen maakunta" -tyyppinen muotoilu. Missään tapauksessa Kosovoa ei voi täällä pitää jotenkin kiistatta itsenäisenä valtiona ainakaan tässä vaiheessa. --ML 23. helmikuuta 2008 kello 19.58 (UTC)
Kun laskemme Kosovon itsenäiseksi, voisimme ehkä laittaa sen samaan kastiin Taiwanin kanssa. Tällöin määritelmässä lukisi, että se on valtio ja se olisi meillä valtioluettelossa. Artikkelissa kuitenkin lukisi, että itsenäisyys on kiistelty. Lisäys: Kuten ML:llä, molempien osapuolien näkökannat tuotaisiin esille, mutta itsenäisyys olisi se ensisijainen. Tuo ehdottamani rajapyykki on oikeastaan lähinnä suuntaa-antava: olennaisinta on, että tilanne vakiintuu jollakin tavalla. --Hapo 23. helmikuuta 2008 kello 20.20 (UTC)

Laitoin alkuosan uusiksi saksankielisen Wikipedian pohjalta. Nyt Kosovo on määritelmän mukaan alue, jonka asemasta on kiistelty. --Hapo 25. helmikuuta 2008 kello 17.25 (UTC)

Kyllä Kosovo on valtio. Se lienee aivan tosiasia, oli Serbia tai Venäjä mitä mieltä tahansa. Kaikki maat maailmassa (kuten Serbia ja Venäjä) eivät varmastikkaan tule ikinä Kosovoa tunnustamaan, mutta eiköhän se riitä jos esimerkiksi joku 50-60 valtiota ympäri maailman on sen tunnustaneet tai tulee tunnustamaan. Tuo käsite "rajatapaus valtiona" on tietysti diplmaattinen, mutta minun mielestäni vähän turha. Tarkoitan sitä, että eikö olisi helpompi vetää selkeä raja itsenäiseksi julistautuneiden alueiden kohdalla? Kosovo kallistuisi tässäkin luokittelussa valtioksi. Eräänlainen sääntö voisi olla sellainen, että "julistautua itsenäiseksi voi kuka tahansa, mutta OIKEA valtio syntyy vasta, kun se tunnustetaan maailmalla". Kosovon kohdalla voi tulla vastaan sellainenkin kysymys, että hyväksyykö kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA Kosovoa jäsenekseen, koska sen asemasta kiistellään, että onko se itsenäinen vai ei. --Salami 28.03.2008 kello 14.53 (UTC)

Kosovo ei ole valtio, ennen kuin Serbia tunnustaa sen. Ei, vaikka jokaikinen muu valtio tunnustaisi sen. 88.112.109.115 27. syyskuuta 2008 kello 19.19 (EEST)[vastaa]

Niin, serbinäkökulmasta. Väittäisitkö samaa logiikkaa käyttäen että Taiwan ei ole valtio? --Eriklindroos 29. syyskuuta 2008 kello 01.07 (EEST)[vastaa]
Pakko lisätä sen verran että KOsovon on julistautunut omaksi valtiokseen mutta itsenäisen valtion tunnusmerkkejä se ei välttämättä täytä. D100a 5. maaliskuuta 2009 kello 21.08 (EET)[vastaa]

Eihän Taiwan olekaan valtio. Se on Kiinan maakunta samalla lailla, kun Ahvenanmaa ei ole valtio vaan Suomen maakunta suominäkökulmasta. 88.112.98.225 10. lokakuuta 2008 kello 20.48 (EEST)[vastaa]

Kehno vertaus, Ahvenanmaa kun ei tietääkseni toimi itsenäisen valtion tavoin eikä sen hallinto väitä olevansa Suomen oikea hallitus, kuten Taiwan periaatteessa tekee Kiinan kohdalla.--Kirkhakkinen 11. joulukuuta 2008 kello 21.44 (EET)[vastaa]

Hyvä vertaus. Ahvenanmaalla on ryhmittymä, joka ajaa itsenäisyyttä aivan kuten Kosovossakin. Heillä on omat postimerkit, lippu, (rajallinen) hallitus jne.. Alueesta tulee valtio vasta, kun emämaa tunnustaa itsenäisyyden. Niin kauan, kun sitä ei ole tapahtunut, alue on kiistanalainen, ei valtio. 88.112.103.242 20. joulukuuta 2008 kello 21.15 (EET)[vastaa]

Kun ajatellaan Kosovon asemaa länsimaisen demokratian mukaan, niin silloin Kosovo on itsenäinen valtio. Nimittäin Kosovon on tunnustanut tähän mennessä huomattavasti suurempi osa maailman valtioista kuin mitä sitä on ilmoittanut vastustavansa.--Girotondo 05.maaliskuuta 2009 kello 20.58

Vaikka miljoona olisi jotakin mieltä, se ei tee siitä oikeaa. 88.112.96.224 9. kesäkuuta 2009 kello 20.41 (EEST)[vastaa]
Moni suomalainen väittää että tsheseenia oli jossakin vaiheesa itsenäinen valtio mutta todellisuudessa ei näin ole. Kuten Kosovonkaan tilanteessa Kosovo on Serbian maakunta joka havittelee itsenäisen valtion statusta mutta saadakseen täyden itsenäisyyden pitää emovaltion tunnustaa vallitseva tilanne..Sitä ei näytä olevan näköpiirissäD100a 5. maaliskuuta 2009 kello 21.12 (EET)[vastaa]


"Kyllä Kosovo on valtio. Se lienee aivan tosiasia, oli Serbia tai Venäjä mitä mieltä tahansa. Kaikki maat maailmassa (kuten Serbia ja Venäjä) eivät varmastikkaan tule ikinä Kosovoa tunnustamaan, mutta eiköhän se riitä jos esimerkiksi joku 50-60 valtiota ympäri maailman on sen tunnustaneet tai tulee tunnustamaan." <-- tämän lauseesta pääättellen, on kirjottaja ollut kosovolainen kun sekoittaa Serbiaa ja Venäjää aivan kuin ne olisi yhtä (vaikka läheiset suhteet heillä onkin). En halua nyt lähteä poliittiseen kannanottoon, mutta muistutan kosovolaisille niikuin muillekkin, että Kosovo on käytännössä kiistatta itsenäinen mutta kuitenkin diplomaattisesti ei valtio ole maailmassa itsenäinen, sillä YK ei hyväksy Kosovoa.

Minkä tähden ylläpitäjät eivät voi päivittää noita maita jotka on tunnustanut Kosovon. Vieressä olevassa kartassa on 72 (Qatar mukana) mutta vieressä sanotaan että vain 71 on tunnustanut? --Kommentin jätti 85.131.96.40 (keskustelu – muokkaukset).

Ei se ole yksinomaan ylläpitäjien velvollisuus. Tämä on vapaa tietosanakirja, johon puuttuvan tiedon luotettavan lähteen kanssa voi merkitä kuka tahansa. --Kyzyl 8. syyskuuta 2010 kello 19.50 (EEST)[vastaa]
Kosovon ulkoministeriön mukaan tunnustaneita on 71, eikä Qatar ole mukana. Artikkelissa olevassa kartassa Qatar on merkitty vaalean sinisellä eli maana joka aikoo tunnustaa Kosovon, mutta ei ole sitä vielä tehnyt. --Kyzyl 7. marraskuuta 2010 kello 14.35 (EET)[vastaa]

Kosovon ulkoministeriön mukaan tunnustaneita on 75, mutta tämä varmaan menee tänä vuonna jo yli sadan eli tietoja saisi päivitellä joka päivä

Tunnustamispäivistä

[muokkaa wikitekstiä]

Olisiko mahdollista saada erillistä artikkelia kansainvälisistä reaktioista Kosovon itsenäisyysjulistukseen? Englanninkielisessä Wikipediassa on toimittu näin. Historiaosuudessa olisi sitten summittaista tekstiä itsenäiseksi julistautumisesta ja linkki tuohon tekstiin.

Tällaiset tunnustamispäivien listat eivät luonteensa vuoksi oikein kuulu tietosanakirjaan, ne ovat Wikiuutisten heiniä. Muistakaan maista ei mainita tunnustuspäiviä pääartikkelissa. Artikkelissa voisi olla mukana jo nyt mukana oleva kartta, ja teksti voisi olla tyyliin "samalla viikolla Kosovon tunnustivat x, y ja z". --Hapo 20. helmikuuta 2008 kello 18.05 (UTC)

Artikkelissa ei välttämättä tarvitse mainita minä päivinä mikäkin maa on tunnustanut, se on turhaa uutistriviaa (ehkä Kosovon itsenäistymiselle voi perustaa oman artikkelin, jossa asiat käsitellään yksityiskohtaisemmin). Mutta miksei tunnustaneita valtioita voisi listata täällä, kuten myös niitä maita, jotka eivät suunnittele tunnustamista. Eivät ne listat kovin paljon tilaa vie, ja tiedon voi olettaa säilyvän relevanttina. --ML 20. helmikuuta 2008 kello 18.13 (UTC)
Ok, tarkemmin ajateltuna ne luettelot voisivat ihan sopiakin tänne. Turhat triviatiedot on kuitenkin poistettava. Muokkaan osiota illemmalla, ellei joku muu halua tehdä sitä jo aiemmin. --Hapo 20. helmikuuta 2008 kello 18.19 (UTC)
Sellainen olisi todella hyvä. Englanninkielisen Wikipedian artikkeli kansainvälisestä reaktiosta on hyvin mielenkiintoinen ja parempi kuin se, että kaikki Kosovon tunnustaneet maat mainittaisiin jo Kosovo-artikkelissa. Alan tekemään jossain vaiheessa, jos muita ei kiinnosta.

-Jepse 28. maaliskuuta 2008 kello 16.22 (UTC)

Suurin osa historiasta ei pidä paikkaansa lainkaan eikä monet muutkan asiat, huomasin että lähteenä on käytetty www.kosovo.net sivustoja, todella harhaan johtavaa infoa!. --Kommentin jätti 194.9.254.241 (keskustelu – muokkaukset).

"Kyllä Kosovo on valtio. Se lienee aivan tosiasia, oli Serbia tai Venäjä mitä mieltä tahansa. Kaikki maat maailmassa (kuten Serbia ja Venäjä) eivät varmastikkaan tule ikinä Kosovoa tunnustamaan, mutta eiköhän se riitä jos esimerkiksi joku 50-60 valtiota ympäri maailman on sen tunnustaneet tai tulee tunnustamaan." <-- tämän lauseesta pääättellen, että on kirjottaja ollut kosovolainen kun sekoittaa Serbiaa ja Venäjää aivan kuin ne olisi yhtä (vaikka läheiset suhteet heillä onkin). En halua nyt lähteä poliittiseen kannanottoon, mutta muistutan kosovolaisille niikuin muillekkin, että Kosovo on käytännössä kiistatta itsenäinen, mutta kuitenkin diplomaattisesti ei valtio ole maailmassa itsenäinen, sillä YK ei hyväksy Kosovoa.

Miksi pääkaupunki kohdassa lukee Priština? Tämä on väärin voisiko joku vaihtaa sinne oikean nimen se on Prishtina. Eikä Priština, sama myös muita kaupunkeja kohdassa. Kosovska Mitrovica tämä on myös väärin oikea on Mitrovica eikä Kosovska. se on serbiaksi! Tämä asia on korjattava.

No mitä sitten. Eihän kansainvälisesti Suomea tunneta Suomi-nimellä vaan FIN (Finland).Kommentin jätti Fghjk (keskustelu – muokkaukset)

Pääkaupungin nimi on Priština, koska sh muutetaan š:ksi. (Prishina→Priština). – EtäKärppäkhihi 14. marraskuuta 2009 kello 03.09 (EET)[vastaa]

KOTKIEN MAA.Rep.of Kosova

Neuvottelut autonomian laajuudesta

[muokkaa wikitekstiä]

Nyt tekstissä lukee Ahtisaaren esittämästä autonomiamallista, että "Kosovon albaanien johtama hallitus suhtautui ehdotukseen myönteisesti, kun taas serbiosapuoli torjui sen." seuraavassa kappaleessa kuitenkin "Serbia oli valmis antamaan Kosovolle rajoitetun itsehallinnon, mutta Kosovon hallitus hyväksyi vain täyden itsenäisyyden". Tässä on selvä looginen ristiriita. Muuttuiko osapuolten mieli tässä välissä? Milloin ja miksi? Voisiko joku asiaan perehtynyt selventää, kiitos! --LemonKing 28. elokuuta 2010 kello 12.04 (EEST)[vastaa]

Nimistöstä

[muokkaa wikitekstiä]

Laajensin kuntien nimiluettelon taulukoksi ja väritin en-wikin kuntakartan en-wikin piirikartan avulla. Citypopulation-lähde käytttä joistakin kunnista eri nimiä kuin täällä, samoin järjestelmällisesti nimen lopussa on siellä ë, täällä a. --Tappinen (keskustelu) 21. huhtikuuta 2012 kello 17.54 (EEST)[vastaa]

Ero johtuu todennäköisesti albaanin- ja serbinkielisistä nimistä. Albaaninkielisissä nimissä esiintyy tuota ë-kirjainta. --Kyzyl (keskustelu) 21. huhtikuuta 2012 kello 21.20 (EEST)[vastaa]
Tässä on siis kyse albaaninkielisistä nimistä. Esimerkiksi artikkelissa Kosovska Mitrovica lukee (alb. Mitrovica tai Mitrovicë, serb. Косовска Митровица, Kosovska Mitrovica) eli tarjotaan kaksi vaihtoehtoa. --Tappinen (keskustelu) 21. huhtikuuta 2012 kello 21.40 (EEST)[vastaa]