Keskustelu:Pakanuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saapuminen Suomeen[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelista:

Suomeen uuspakanallisuus on tullut 1980-luvulla.

Esimerkiksi Ukon usko oli jo 1900-luvun alussa. Vaikka Ukon usko- artikkelissa kyllä sanotaan, että varsinainen uuspakanuus on eri asia, niin kyllä sekin oli tavallaan uuspakanuutta. Ehkä artikkelin väite ei kuitenkaan ole väärässä, jos sillä tarkoitetaan jotain tiettyä uuspakanuuden muotoa, tai jos sillä tarkoitetaan, että tuli laajemmin tunnetuksi vasta silloin. Täsmentäminen olisi kuitenkin paikallaan. 193.65.112.51 26. toukokuuta 2006 kello 11.28 (UTC)

Artikkelin nimi[muokkaa wikitekstiä]

Pakana vai pakanuus? Kannatan jälkimmäistä, koska pakanuus on useiden uskontojen nimitys. Ei kristinuskoa käsittelevä artikkelikaan ole nimellä kristitty tai islamia käsittelevä artikkeli nimellä muhammettilainen. Tuohirulla 8. kesäkuuta 2006 kello 20.09 (UTC)

Voisiko tähän artikkeliin lisätä kreikkalais-roomalaisen "pakanuuden" ja siihen oman aiheesta muualla-osion?--Hypatia 13. kesäkuuta 2007 kello 18.21 (UTC)

Uuspakanuus ei ole New Agea[muokkaa wikitekstiä]

Uuspakanuus ei kuulu New Ageen, näiden kahden yhdistäminen loukkaa uuspakanuuden harjoittajia jotka karsastavat kaupallista ja pinnallista uskonnon/maailmankatsomuksen harjoitusta. Useasti uuspakanat pitävät New Agea haihatteluna ja kristallien kanssa valoisissa sfääreissä pelleilynä, kun taas uuspakanuutta värittää voimakas "jalat maassa"-asenne ja täysin vakava, sydämestä eikä trendeistä kumpuava uskonnonharjoitus, jossa otetaan tasapainoisesti huomioon se luontoäidin synkempikin puoli. New Agen harjoittajia taas pidetään sokerisen imelän, epärealistisen valoisan maailmankuvan edustajina, ja monen pakanan kokemuksen mukaan luonnon raaempia puolia karsastavana. Uuspakana taasen pitää esim. kuolemaa luonnon kiertokulun tärkeänä osana. Kirjalliset lähteet vahvistavat tämän: esim. "Mitä wicca on"-kirja (joka käsittelee muutakin uuspakanuutta kuin wiccaa) ja brittiläisen tutkijan Ronald Huttonin (mm. The Triumph Of The Moon) mainitsevat uuspakanoiden New Age-kielteisyyden eivätkä akateemisesti uuspakanuutta siihen kuuluvana käsittelekään.--Snowgrouse 23. tammikuuta 2007 kello 22.28 (UTC)

Artikkelin nimi ja NPOV[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelin nimi loukkaa Wikipedian Neutraali näkökulma-periaatetta, sillä määritelmä on kirjoitettu kristinuskon kannalta. Määritelmän mukaan esimerkiksi kaikki tällä hetkellä luokassa "Uskonnot" olevat artikkelit - paitsi luokkaa "Abrahamilaiset uskonnot" - pitäisi siirtää "Pakanuuden" alle. En tiedä minkä niminen tämän artikkelin pitäisi olla, mutta "Pakanuus" on epäneutraaali ilmaus.--Nedergard 24. maaliskuuta 2010 kello 16.42 (EET)[vastaa]

Uskontotieteellisesti nimi ja määritelmä ovat neutraaleita. Luokitellessa mitään kuvaamaasi kaltaista toimenpidettä ei tarvitse tehdä, koska kyseessä on kattokäsite, ei tarkka luokittelukäsite. On mahdollista, että kristillisessä kirjallisuudessa pakanuuden käsitettä käytetään epäneutraalisti, mutta tällöin on kyse uskonnon sisäisestä retorisesta käytöstä. --Thi 24. maaliskuuta 2010 kello 17.09 (EET)[vastaa]
Miten artikkelissa käytetty määritelmä "Termiä pakanauskonto on käytetty ei-kristillisistä uskonnoista, yleensä ei kuitenkaan juutalaisuudesta eikä islamista" on neutraali? Koko määritelmä katsoo kaikkia muita uskontoja kristinuskon kannalta. Jo se, että kaikki muut uskonnot kuin kristinusko (+ islam ja juutalaisuus) niputetaan kategorisesti yhteen ryhmään vain sillä perusteella, että ne eivät ole abrahamilaisia uskontoja, on kaukana neutraalista näkökulmasta.--Nedergard 24. maaliskuuta 2010 kello 17.30 (EET)[vastaa]
Et tunnu nyt ymmärtävän aihetta lainkaan. --Thi 24. maaliskuuta 2010 kello 17.36 (EET)[vastaa]
Unohdan tuon. Jos mielestäsi siis tämä artikkeli - ja sen määritelmä - on neutraali ja asiallinen, niin sen mukaisesti esimerkiksi "Buddhalaisuus" artikkelin ensimmäisen lauseen pitäisi olla: "Buddhalaisuus on Siddhartha Gautaman opetuksiin perustuva oppi ja pakanauskonto." Jos tämä esimerkki ei sinua vakuuta niin en tiedä mikä.--Nedergard 24. maaliskuuta 2010 kello 18.03 (EET)[vastaa]
En minäkään näe tässä mitään neutraaliusongelmaa. Kun pakanuus on kristinuskon piirissä syntynyt ja siihen loogisesti liittyvä käsite, totta kai sitä käsitellään tietyssä mielessä kristinuskon kontekstissa. Esittämäsi esimerkki olisi tietenkin epäneutraali, mutta teoriassa voitaisiin kai neutraalisti kirjoittaa: "Buddhalaisuus on Siddhartha Gautaman opetuksiin perustuva oppi. Kristittyjen mielestä se on pakanauskonto." (Ei toki käytännössä näin heti määritelmässä.) Sitä taas voi tietysti kysyä, pitäisikö muiden suurten uskontojen vastaavia käsitteitä, kuten islamin "vääräuskoisuus", käsitellä samassa artikkelissa. Luultavasti ne ansaitsevat omat artikkelinsa. --Hrrkrr31 24. maaliskuuta 2010 kello 18.39 (EET)[vastaa]
Taidan olla yksin siinä, että minusta on hyvin epäneutraalia ruveta käyttämään kristinuskon piiristä lähtöisin olevaa vääräuskoista tarkoittavaa käsittettä muihin uskontoihin. Jos artikkeli rajoittuisi vain siihen, mikä kristinuskon mielestä on pakanuutta, olisin tyytyväinen (tai vaihtoehtoisesti laajennettaisiin käsittelemään sitä, mitä eri uskonnot käsittävät vääruskoisuudella). Muut uskontoaiheiset artikkelit näyttävät (katsoin vain muutamia) olevan neutraaleja - miksi tämän artikkelin kohdalla pitäisi tehdä poikkeus?
"Neutraalissa näkökulmassa ajatukset ja tosiasiat esitetään sellaisessa muodossa, että sekä kannattajat että vastustajat pystyvät yhtymään niihin." (Wikipedia:Neutraali näkökulma)
Tällä hetkellä artikkeli ei täytä tuota vaatimusta.--Nedergard 25. maaliskuuta 2010 kello 14.47 (EET)[vastaa]
Artikkelin ei olekaan tarkoitus olla yleisesittely ei-aabrahamilaisista uskonnoista. Jos oppikirjassa jaettaisiin uskonnot kristillisiin, muihin aabrahamilaisiin ja pakanallisiin uskontoihin, sen näkökulma olisi painottunut. Tämä artikkeli sen sijaan kuvaa olemassaolevaa ilmiötä. Olen tarkoittanut sitä, että itsensä nimenomaan pakanoiksi kutsuvien olemassaolo näyttää jääneen sinulta huomaamatta. [1] Esimerkiksi artikkeli luonnonuskonto sopii sellaisten uskontojen esittelyyn, jotka katsovat olevansa vanhan uskonnon edustajia nykyajassa ja jotka käyttävät itsestään vähemmän pakanauskonnon nimitystä. Buddhalaisuus-esimerkki ei ole kovin hyvä, koska itä-Aasia ei ole ollut vastaavalla tavalla kristinuskon vaikutuspiirissä. [2] Muiden artikkelien teksteissä käytetään järjestään sellaisia tarkempia ilmauksia kuin polyteismi, samanismi, panteismi tai animismi (vaikka tietty kuvitteellinen kristitty taho niputtaisi nämä pakanuudeksi ja pitäisi sitä haukkumasanana, tai näillä käsityksillä olisi tiettyjä kannattajia, jotka kutsuisivat itseään ja uskoaan pakanuudeksi) aivan kuten antropologiassa, kansatieteessä ja uskontotieteessä yleensäkin. Sen sijaan tämä artikkeli kuvaa ilmiötä ja käsitettä. Uskontotieteessä pakanuus onkin yleisesti käytössä puhuttaessa nykyajan pakanauskontojen harjoittajista, koska tämä asia on tiedossa jo lähtökohtaisesti. --Thi 25. maaliskuuta 2010 kello 17.28 (EET)[vastaa]
Suurkiitokset asiallisesta kommentista! (tämä ei nyt ole sarkasmia vaan rehellinen mielipiteeni). En unohtanut uuspakanuutta, koska se ei ole mielestäni kiistanalainen käsite. Takerruin tuohon määäritelmään ja "Vanhapakanalliset uskonnot" -osioon. Muuttaisin kuitenkin johdannon alun muotoon "Kristinuskossa termiä pakanaususkonto käytetään..." (tai jotain muuta sellaista). Käyhän se tuosta nykyisestäkin tekstistä implisiittesti ilmi, mutta parempi jos se sanottaisiin suoraan. Samoin johdannon viimeisen lauseen yhdistäisin jotenkin seuraavaan kappaleeseen, jossa käsitellään uuspakanuutta (käsitteenä "vanhapakanallisuus" syntyi oletettavasti vasta uuspakanuuden myötä? Ehkä se olisi syytä mainita selvemmin?). Tuo navigaatiomallinteen nimen muuttaminen Alkuperäisuskonnoiksi oli hyvä ja asiallinen muutos (sen alla oleva pakanuus kyllä minua vieläkin tökkii, ensimmäisenä tuli mieleen luonnonuskonto, mutta se on jo yhtenä alaosiona; en tiedä voisiko sitä käyttää yläkäsitteenä?). Ja vielä kerran kiitos rakentavasta kommentista!--Nedergard 25. maaliskuuta 2010 kello 18.46 (EET)[vastaa]
Määritelmää kannattaa hioa uusilla viitteillä, koska nykyinen on otettu kirjaimellisena ensimmäisestä saatavilla olevasta lähteestä. Nykyisellään artikkeli on lähinnä osittain päällekkäinen johdanto uuspakanuus-artikkelille. Sanan vanha "kafir"-merkitys on varmasti tärkeä seikka ja pitäisi käsitellä kuten en-wikissä. --Thi 25. maaliskuuta 2010 kello 19.15 (EET)[vastaa]

Alkuperäisuskonnot?[muokkaa wikitekstiä]

Onko ihan oikein, että Alkuperäisuskonnot johtaa tälle sivulle? Törmäsin tähän ongelmaan täällä olevassa taulukossa. Siellä alkuperäisuskonnot ovat periaatteessa maan alkuperäiskansojen uskontoa, joilla ei ole omaa nimeä tai virallista oppirakennetta. Tämä artikkeli taas käsittää kaiken muun paitsi kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin...--Nedergard 1. lokakuuta 2010 kello 12.00 (EEST)[vastaa]

Kohde on periaatteessa oikea, sana viittaa lähinnä kirjauskontojen ja maailmanuskontojen ulkopuolisiin uskontoihin, mutta tuossa artikkelissa sana alkuperäisuskonto kannattaisi linkittää Filippiinien mytologiaan kuten en-wikissä. Vastaava tapaus olisi Afrikan perinteiset uskonnot. --Thi 1. lokakuuta 2010 kello 12.11 (EEST)[vastaa]
Joo, toi ratkaisisi ongelman ainakin Filippiinien kohdalta. Brunein kohdalla saa olla noin, en saanut selville millaisia nuo alkuperäiset uskomukset ovat - lähdekirjassani puhutaan koko Kaakkois-Aasian alueella vallinneesta "henkiolentojen palvonnasta". Artikkelin johdantoon olisi kyllä hyvä saada maininta, että kyse on maailmanuskontojen ulkopuolisista uskonnoista. --Nedergard 1. lokakuuta 2010 kello 12.35 (EEST)[vastaa]
Paras käsite taitaa olla etniset uskonnot. --Thi 1. lokakuuta 2010 kello 22.31 (EEST)[vastaa]
Suurkiitokset!! Tuollaista juuri hain. Olin melko varma, että sinä jos kuka löytäisit oikean termin. Kiitos!--Nedergard 1. lokakuuta 2010 kello 23.19 (EEST)[vastaa]