Keskustelu:Postipankki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusi yleinen artikkeli eri maiden vastaavista rahalaitoksista – miten otsikoida?[muokkaa wikitekstiä]

Luonnollista on, että otsikolla Postipankki oleva artikkeli käsittelee nimenomaan Suomessa toiminutta pankkia, vaikkei sitä enää tällä nimellä olekaan. "Postipankki" tai "postisäästöpankki" on kuitenkin myös yleisempi, kansainvälinen käsite. Suomenkin Postisäästöpankki (jonka nimi myöhemmin lyhennettiin Postipankiksi) perustettiin alkujaan ulkomaalaisten esikuvien mukaan. Varsin monessa maassa on postilaitoksen yhteydessä toiminut samankaltainen säästöpankkiin verrattava, valtion ylläpitämä ja takaama rahalaitos, jolloin postikonttorit ovat toimineet samalla myös pankin konttoreina, joissa vastaanotettiin talletuksia ja välitettiin maksuja. Joissakin maissa tällainen yhteistoiminta postilaitoksen ja valtakunnallisen pankin välillä jatkuu vieläkin, vaikka sillä ei enää pankkikorttien aikakautena olekaan yhtä suurta merkitystä kuin ennen. Ensimmäinen "postisäästöpankki" perustettiin Englantiin vuonna 1861. Ja aika monessa maassa toimii edelleen pankki, jonka nimi on Postbanken, Post Bank tai muuta sen tapaista, sen mukaan miten nämä sanat ovat muuntuneet eri kielissä.

Ilmeistä on, että tämän Suomen Postipankkia käsittelevän artikkelin lisäksi tarvittaisiin myös tällainen postisäästöpankkitoimintaa yleisemmin käsittelevä artikkeli, samaan tapaan kuin esimerkiksi engl. Wikipediassa on artikkeli en:Postal savings system. Olenkin jo luonnostellut sellaista artikkelia; pohjana voisi käyttää tuota engl. Wikipedian artikkelia (joskin se ehkä painottuu liiaksikin nimenomaan Englannissa toimineeseen pankkiin, muttei silti yksinomaan siihen. Tai ehkä sellainen painotus on perusteltuakin, koska juuri englantilainen pankki oli esikuvana muille). Tietoa aiheesta olen jo etsinyt muistakin, myös suomenkielisistä lähteistä. Ongelmaksi kuitenkin muodostui: miten se artikkeli pitäisi otsikoida? Tarkoituksena siis ei ollut käsitellä mitään tiettyä, tietyssä maassa toimivaa tai toiminutta pankkia, vaan eri maissa toimineita samankaltaisia rahalaitoksia yleiseltä kannalta, kuten tuossa engl. artikkelissakin on tehty. Seuraavat ehdotukset otsikon muotoiluksi tulivat mieleeni: "Postipankkitoiminta", "Postisäästöpankkitoiminta", "Postipankkiliike", "Postisäästöpankkiliike", "Postisäästöpankki (yleiskäsite)" tai miksei vaikkapa "Postipankkiliike eri maissa". Onko vielä muita ehdotuksia?

Eräissä vanhoissa suomenkielisissä hakuteoksissa saman artikkelin tekstistä noin puolet käsittelee eri maiden postisäästöpankkitoimintaa yleiseltä kannalta ja toinen puoli Suomessa toiminutta pankkia, mutta tällainen ratkaisu ei ainakaan vastanne Wikipediassa noudatettua käytäntöä. -KLS (keskustelu) 19. tammikuuta 2017 kello 12.10 (EET)[vastaa]

Lisäsin aiheen myös artikkelitoivomusten joukkoon. Mutta onko tämä oikea paikka uuden artikkelin otsikosta käytävälle keskustelulle vai pitäisikö tämä siirtää jonnekin muualle, esim. Kahvihuoneeseen? Vai pitäisikö artikkeli ensin kirjoittaa ja tallentaa jollakin vaikka tilapäiselläkin nimellä, merkitä siihen ensimmäisestä versiosta lähtien {{Korjattava/nimi}} -malline ja keskustella paremmasta otsikoinnista vasta sitten? -KLS (keskustelu) 19. tammikuuta 2017 kello 12.17 (EET)[vastaa]
Minusta Postipankkitoiminta voisi olla hyvä, tai poikkeuksellisesti monikkomuoto Postipankit. Toiminta lienee aika tavalla samanlaista ja samaan tähtäävää eri maissa, vaikka organisaatiomuoto ja juridiikka vaihtelisivat. Kaikissa maissa toiminta ei ehkä välttämättä ole säästöpankin luonteista? –Kotivalo (keskustelu) 19. tammikuuta 2017 kello 12.47 (EET)[vastaa]