Keskustelu Wikipediasta:Hyvät artikkelit/Arkisto 1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua.

Ehdotuksia hyvän artikkelin kriteereiksi

[muokkaa wikitekstiä]

Minusta hyvä artikkeli voisi olla suositeltua sivua lyhyempi, mutta pahoja puutteita kattavuudessa ei saisi olla. Kuvituksen ja punaisten linkkien osalta voisi olla joustoa. Seuraavat asiat pitäisi mielestäni kuitenkin vaatia:

  • hyvän artikkelin tulisi olla hyvin kirjoitettu: ymmärrettävä, kieleltään korkeatasoinen, hyvin jäsennelty ja vakiintuneiden tyylikäytäntöjen mukainen
  • lähteiden pitää olla kunnossa eikä lähdepyyntöjä saisi olla
  • artikkelin tulisi olla neutraali.

Aslak 8. maaliskuuta 2007 kello 09.19 (UTC)

Asioita, jotka voisivat tehdä eron suositellun ja hyvän artikkeli välille:

  • Kuvituksen ei ole pakko olla kattavaa.
  • Sivun sisäisistä linkeistä suuri osa saa olla punaisia.
  • Lähteet on merkittävä, mutta tekstin sekaan sijoitettujen lähdeviitteiden ei ole pakko olla yhtä täsmällisiä kuin suositelluilla sivuilla. (Monissa vanhoissa suositelluissa sivuissa ovat kaikki lähteet esillä, mutta ei tarkkoja viitteitä tekstin seassa.)
  • Kattava peruskuvaus aiheesta riittää. Pikkutarkkoja yksityiskohtia ei vaadita, kunhan aihe on muuten laajasti käsitelty.

Tietysti nämäkin asiat saisivat olla kunnossa, mutta edellä mainitut seikat eivät estäisi sivua tulemasta "hyväksi". --Spirit 8. maaliskuuta 2007 kello 15.10 (UTC)

Lisäys edelliseen:

  • Lähteet täytyy merkitä tarkasti, mutta lähteitä ei tarvitse olla montaa. Suositelluilta sivuilta vaaditaan iso lista lähteitä, mutta hyville sivuille riittäisi jo muutama, kunhan ne ovat kyllin kattavia. --Spirit 11. maaliskuuta 2007 kello 20.34 (UTC)
Mielestäni kaikki yllä esitetyt kriteerit vaikuttavat hyviltä, sellaisilta joita olisin itsekin voinut ajatella ehdottavani. Muutamia käytännön kysymyksiä: tarvitsisiko hyvät artikkelit -ehdokkaiden käydä läpi pakollinen vertaisarvionti? Olisivatko äänestyksen säännöt samat kuin nykyisten suositeltujen sivujen tapauksessa? Entä voisiko suositeltujen sivujen poistoäänestyksessä pudottaa artikkeleita vaihtoehtoisesti hyviksi tai sitten poistaa luokituksen kokonaan? Olisivatko nämä kaksi järjestelmää toisistaan täysin erilliset kuten ilmeisesti esim. de-wikissä, vai pitäisikö artikkelit valita ensin hyviksi ja sitten vasta suositelluiksi? Vielä lopuksi voisi miettiä nimeä – onko "hyvät artikkelit" paras vaihtoehto? --Olli 10. maaliskuuta 2007 kello 15.30 (UTC)
Mielestäni lähteet pitäisi kyllä nootittaa tekstin sekaan ref-tageilla - ei jokaista lausetta, mutta kappale tai vähintään osiotasolla. Riippuen toki hieman artikkelin pituudesta. Lähteiden osalta nykyisen suositellun sivun teksti voisi mennä sellaisenaan. Juuri kuvituksessa ja punaisissa linkeissä voi tinkiä, samaten yksityiskohtaisuudessa ja pituudessa. --ML 10. maaliskuuta 2007 kello 15.38 (UTC)
Ihan hyvältä vaikuttaisi, tosin olen hieman eri mieltä punaisten linkkien osalta, niitä ei saisi olla suurin osa, mutta joitakin vähämerkityksellisempiä osa-alueita voisi olla hyvässä artikkelissa vielä punaisella (olisiko tuo sitten ~30-40% linkeistä). Vertaisarviointi olisi ehdoton mielestäni, ja voisi miettiä hieman alempaa kannatustasoakin (esim. 2/3 kannatus riittäisi hyvään artikkeliin). Ehdottoman käytännöllinen idea, motivoisi parantamaan sitä oman tuntemuksen ikitynkää kun tietäisi että lopussa odottaa mahdollisesti kiitos hyvän artikkelin tittelillä. Lisäksi hyvistä artikkeleista olisi helppo poimia uusi projektilainen suositellun artikkelin työstämiseksi (mahdollisesti pienellä vaivalla jopa). --Agony (403) 10. maaliskuuta 2007 kello 17.53 (UTC)
Hauska että kaikkien haluamat kriteerit ovat hieman erilaiset, tulisiko asiasta järjestää mediaaniäänestys? :) Mielestäni lähteistä ei saa hirveästi tinkiä, olen ML:n linjoilla siinä, että hyvä perustaso on syytä vaatia. Muista tekijöistä voidaan sitten joustaa tarpeen mukaan. Yksi seikka jota voisi miettiä, sillä se vaikuttaa vaadittaviin kriteereihin, on se, halutaanko hyvä artikkeli -status antaa ennemmin sellaisille artikkeleille, josta aiheensa puolesta ei voi tulla suositeltavia (esim. pituus ei koskaan riitä tai kuvia ei ole) vai tulisiko siitä ennemmin väliporras matkalla suositelluksi artikkeliksi. --Jannex 10. maaliskuuta 2007 kello 18.11 (UTC)
Tervetullut käytäntö mielestäni. Parhaimmillaan tämän käytännön käyttöönotto lisäisi suositeltujen artikkeleiden määrää kun hyvien laajennuspohjien löytäminne selkeytyy (näemmä Agony jo mainitsi asiasta). Mitä pikemmin tämä käytäntö otetaan käyttöön, sitä parempi IMO QWerk 10. maaliskuuta 2007 kello 18.35 (UTC)

Oikeastaan vastustan kahta järjestelmää. Kohta pitää luokitella artikkelit A, B, C, D jne -tasoisiksi. Hyvän artikkelin kriteereistä on jo tyylioppaassa riittävästi. Mutta jos tällainen status otetaan käyttöön, ei esimerkiksi artikkelin pituus voisi olla mikään kriteeri, joskin se tietenkin riippuu aiheesta. --Höyhens 11. maaliskuuta 2007 kello 09.34 (UTC)

Sellainen tarkennus tuohon alussa olevaan luetteloon, että ei missään lue, että suositelluilta sivuilta vaaditaan lähteet joka väitteen perään ref-tagillä merkittynä. Siksi tämä asia ei voi myöskään olla erona hyvän ja suositellun artikkelin välillä. Aslakin tekemään johtopäätökseen minulla ei kuitenkaan ole huomautettavaa. Samulili 16. maaliskuuta 2007 kello 10.02 (UTC)

Mielestäni erillinen hyvien artikkelien luokka on hyödytön. Pikemminkin voitaisiin pyrkiä siihen, että suositeltujen artikkelien joukkoon saataisiin mahdollisimman kattavasti erilaisia ja eri aihepiirien artikkeleita. Suositeltujen artikkeleiden tärkein tehtävähän on toimia mallina muille artikkeleille, ja olisi jo korkea aika hyväksyä se tosiasia, että suositeltuja voivat olla myös ytimekkäästi ja laadukkaasti kirjoitetut, hieman lyhyemmätkin artikkelit. SS-statuksen näyttävät saavan pääsääntöisesti vain sellaiset artikkelit, jotka kertovat aiheestaan mitättömimmätkin pikkuseikat – siis tyypilliset innokkaiden harrastelijakynäilijöiden laatimat artikkelit. --Cuprum 18. maaliskuuta 2007 kello 18.14 (UTC)

Ongelmana on että äänestys ei ole kovin pätevä tapa arvioida ytimekkyyttä tai aiheiden monipuolisuutta. Käytännössä tuon hyväksyminen tarkoittaisi helposti vain suositeltujen artikkelien kriteerien putoamista: ne voisivat olla nykyistä suppeampia riippumatta ytimekkyydestä tai aiheesta. Se taas ei mitenkään motivoisi tekemään lisää nykyisten suositeltujen kaltaisia laajoja artikkeleita. Tunnustettuja artikkeleja pitäisi ilman muuta olla enemmän kuin nykyinen vajaa promille, ja jotta SS-kriteereitä ei sen vuoksi tarvitse pudottaa, tulisi perustaa uusi kategoria. --ML 18. maaliskuuta 2007 kello 18.30 (UTC)
Itse asiassa ehdotin SS-artikkeleille nykyistä tiukempia kriteerejä. Mutta tiukempien kriteerien soveltaminen ei käytännössä luultavasti onnistu, sen osoittavat viime aikojen äänestykset. Joka tapauksessa en näe tarvetta artikkelien uudelle tasoluokalle. Yksi suositeltujen artikkelien luokka riittää aivan hyvin. Uuteen luokitteluun menevä aika voidaan käyttää tehokkaammin parantamalla artikkeleita. --Cuprum 18. maaliskuuta 2007 kello 19.35 (UTC)

Miten valitaan?

[muokkaa wikitekstiä]

Valintaprosessia sietäisi miettiä tarkkaan: esim. en-wikissä se tuntuu olevan melko kevyt, ehkä liiankin (käsitin että yksi ulkopuolinen arvioija voi päättää statuksen saamisesta). Itse kannatan perinteistä äänestystä, joskin sitä voisi hieman keventää esim. äänestysajan ja/tai hyväksymisrajojen osalta. Tämä riippuu tietenkin siitä miten laadukkaita hyvistä artikkeleista halutaan: olisiko niistä esimerkiksi etusivun näyteikkunaan? –Aslak 10. maaliskuuta 2007 kello 21.26 (UTC)

Esimerkiksi ruotsalaiset näyttävät hoitavan homman niin, että artikkelista järjestetään yksi äänestys jossa sitä voi kannattaa joko suositelluksi, hyväksi tai ei kummaksikaan. Hyvän artikkelin tunnuksena on sininen tähti. Saksalaiset taas äänestävät, mutta (jos ymmärsin oikein) hyvän artikkelin statuksen saamiseksi riittää saada kolme puoltoääntä enemmän kuin vastustusääniä on. Äänestys kestää siellä viikon, mutta jos artikkeli saa selvän kannatuksen heti aluksi, voidaan äänestyksestä suoriutua nopeamminkin. –Aslak 10. maaliskuuta 2007 kello 21.38 (UTC)
Pitäisin ruotsalaisten mallia hyvänä. Mutta jos se ei saa tarpeeksi ääniä suositelluksi, niin kai ne äänet muunnetaan hyvän artikkelin ääniksi? –Anchjo(jutskaa) 10. maaliskuuta 2007 kello 21.42 (UTC)
Itse en taas kannata ruotsalaisten mallia, sillä on monia artikkeleita jotka ovat (IMO) hyvän artikkelin statuksen ansainneet, mutta jotka eivät ole lähellekään suositellun sivun tasoa, jolloin artikkeli pitäisi tuoda turhaan suositellut sivut -äänestykseen. Kannattaisin ihan perinteistä, omaa äänestyssivua hyvälle artikkelille, kesto viikko ja raja 2/3 (ja luonnollisesti jos äänestyksen kohteena oleva artikkeli saisi ensimmäisenä päivänä esim. 20 puoltoääntä eikä yhtään vastustusääntä, voisi artikkelin leipoa vaikka samoin tein hyväksi artikkeliksi). Saksan malli siis hieman tiukemmalla onnistumisrajalla. --Agony (403) 11. maaliskuuta 2007 kello 06.56 (UTC)
Erillinen äänestys tuntuisi paremmalta mainitusta syystä. Lisäksi vertaisarvioinnista voisi hyvien artikkelien kohdalla luopua. Se on nytkin jo ihan täynnä. --ML 11. maaliskuuta 2007 kello 09.41 (UTC)
Minusta suositellut ja hyvät sivut olisi pidettävä erillään. Hyvien artikkelien kohdalla ei käytettäisi vertaisarviointia ja niistä järjestettäisiin samantyyppinen äänestys kuin suositelluista sivuista, joskin äänestyksen kestoksi riittäisi viikko. Vertaisarviointi olisi näin edelleen varattu vain suositelluiksi sivuiksi tähtääville artikkeleille. Hyvä artikkeli -status täytyisi myös tarvittaessa pystyä poistamaan. Tämä voitaisiin niin ikään hoitaa suositeltujen sivujen poistoäänestyksen tapaan, mutta jälleen ilman vertaisarviointia. --Spirit 11. maaliskuuta 2007 kello 14.33 (UTC)
Voisiko olla mitään ideaa siinä, että suositeltujen sivujen (pakollisen) vertaisarvioinnin voisi korvata hyvä-äänestyksellä? Jos se menisi läpi, artikkelin voisi laittaa suositellut-äänestykseen. Vertaisarviointi kun ei nykyisellään kovin hyvin toimi ja tuollainen systeemi voisi tuottaa hyviä sivuja mukavasti. Hyvä-äänestyksessä kannattaisi muuten painottaa erityisesti artikkelin luotettavuutta. Äänestyksen aikarajaa ei välttämättä kannata vähentää. --ML 11. maaliskuuta 2007 kello 14.49 (UTC)
Sinänsä kun lähtee miettimään, niin pidempi (kahden viikon) äänestysaika voisi toimia vertaisarviointina, eli luistan aikaisemmin ylempänä ehdottamastani pakollisesta vertaisarvioinnista. --Agony (403) 11. maaliskuuta 2007 kello 15.10 (UTC)
Minusta Spiritin ehdotus olisi hyvä. -Aslak 11. maaliskuuta 2007 kello 15.13 (UTC)
Ilman vertaisarviointia äänestys kuulostaa hyvältä ja myös se Agonyn ehdottama pidempi äänestysaika. --Velma 13. maaliskuuta 2007 kello 14.53 (UTC)
Eihän vertaisarviointia ole nytkään varattu pelkästään suositelluiksi sivuiksi aiotuille. Kai olisi järkevää, että vertaisarviointiin voisi laittaa minkä tahansa artikkelin, johon kaipaa muiden kommentteja ja ehkä apua kirjoittamiseen. Jos arvioinnin jälkeen vaikuttaa siltä, etteivät suositellun sivun kriteerit täyty, artikkelin voisi viedä hyvä sivu-äänestykseen (jos sellainen hierarkiataso nyt halutaan luoda). Mutta jonkinlaiset kriteerit pitäisi olla sille, ettei hyväksi sivuksi voi yrittää äänestyttää ihan mitä tahansa aivopierua, muuten aikaa kuluu turhaan äänestämiseen ja 6kk myöhemmin poistoäänestyksiin. Komppaan muuten edellä esitettyä kommenttia hyvä sivu-nimen harkitsemisesta uudelleen, koska nimestä tulee mieleen kontrasti (muut artikkelit ovat huonoja sivuja?). --Hehkuviini 14. maaliskuuta 2007 kello 02.04 (UTC)
Ongelma vertaisarvioinnin kanssa on siinä, että se on käytännössä nyt jo aivan tukossa suositellutehdokkaista. Monet aiheet eivät saa lainkaan kommentteja. Ilmeisesti ehdotus, että suositeltujen sivujen vertaisarvioinnin voisi korvata hyvä-äänestyksellä ei sitten ottanut yhtään tuulta alleen? Tuo kontrastiongelma taitaa olla kaikissa positiivissa laatusanoissa, mutta olen samaa mieltä siitä ettei "hyvä artikkeli" ole kovin hyvä nimitys. Saksalaisten "lukemisen arvoinen" tuntuu vielä heikommalta: aika tylyä että valtaosa artikkeleista ei olisi edes lukemisen arvoisia. Ehkä joku "laadukas", "mallikelpoinen" tm. --ML 16. maaliskuuta 2007 kello 10.10 (UTC)

Pari asiaa jotka tulivat mieleeni tätä keskustelua lukiessani: Suositeltujen ja hyvien sivujen kriteerit ovat melko lailla samanlaiset. Byrokratian vähentämiseksi sivut voisi valita samalla tavalla ja jopa samalla sivulla. Hyvien sivujen kannatusmäärä voisi myös olla sama kun suositelluilla sivuilla (eli 80%) koska vaatimukset ovat muutenkin jo "helpommat". -- Jniemenmaa 14. maaliskuuta 2007 kello 08.24 (UTC)

Miksei, vaikka pitäisin äänestykset kyllä eri sivuilla sekaannusten välttämiseksi. Ehdokassivulla äänestetään jo nyt sekä suositeltu-statuksen myöntämisestä että sen poistamisesta. Turhaa byrokratiaa pitää tietenkin välttää – toivottavasti tästä käytännöstä saadaan konsensus ilman äänestyksiä. -Aslak 15. maaliskuuta 2007 kello 18.11 (UTC)

Voisiko hyvien sivujen valinnan toteuttaa vertaisarvioinnin tai SS-äänestyksen yhteydessä? Artikkeli, joka menestyy hyvin vertaisarvioinnissa, voitaisiin ilman äänestyshässäköitä merkitä suoraan hyväksi. Samoin hyvin, mutta ei riittävän hyvin, SS-äänestyksessä menestyvä artikkeli voitaisiin merkitä hyväksi artikkeliksi. Wikipedia:Liika äänestäminen on pahasta. Samulili 16. maaliskuuta 2007 kello 12.17 (UTC)

Miten olisi jos ss-äänestyksessä olisi kolme eri otsikkoa: "kannatan suositelluksi artikkeliksi", "kannatan hyväksi artikkeliksi, mutten suositelluksi" ja "vastustan". "Suositellut" äänet laskettaisiin siis myös "hyvien" äänien joukkoon. Sv.wikissä tehdään osapuilleen näin. -- Jniemenmaa 16. maaliskuuta 2007 kello 12.55 (UTC)
Tuollaisessa yhteisessä äänestyksessä hyväkandidaatitkin joutuisvat käymään vertaisyrvioinnin (ellei sitä poisteta molemmilta), ja juuri ehdotettiin ettei niin pitäisi olla. Toisaalta tuo on hieman mutkikastakin. Kannattaisin mieluummin erillistä äänestyssivua, jonne olisi suhteellisen matala kynnys tuoda artikkeleita (ei pakollista vertaisarviointia). --ML 16. maaliskuuta 2007 kello 13.13 (UTC)

Aivo-oksennusta: Mielestäni "hyvän artikkelin" status olisi hyvä mahdollistaa (kuten ehdotettu) jo vertaisarvioinnissa. Jos artikkeli saisi vertaisarvioinnissa ollessaan rakentavaa kritiikkiä joka edesauttaisi artikkelia kehittymään siten, että arvioinnin lopussa ei olisi (suurempaa) huomautettavaa artikkelista, voisi leiman laittaa vaikka samoin tein. Myös ehdotettu ss-äänestyksessä esiintyvä "kannatan hyväksi artikkeliksi" -kohta olisi hyvä. Tosin mielestäni ss-äänestyksen aloittajalle tulisi antaa mahdollisuus tiputtaa suoraan pois vaihtoehto "kannatan suositelluksi artikkeliksi", jolloin äänestys selkeytyisi. 80% kannatus on mielestäni turhan kova, kannattaisin edelleen 2/3 rajaa. Nimi tulee ehdottomasti vaihtaa, itse kannattaisin ehdotusta "laadukas artikkeli". --Agony (403) 16. maaliskuuta 2007 kello 13.08 (UTC)

Pitäisi miettiä miltä tuo ensimmäistä kertaa Wikipediaa selailevalle kuulostaa. Itse en ainakaan näkisi suurta eroa nimien "laadukas artikkeli" ja "suositeltu sivu" välillä. Eikös noista suositelluista sivuista pitänyt tulla artikkeleja jossain vaiheessa? No joo, näistä nimistä mielestäni "hyvä artikkeli" on paras vaihtoehto. Kannatan myös sitä ettei hyvän artikkelin statuksen saaminen olisi kovin suuren työn takana joten vertaisarvioinnin pois jättäminen on ihan hyvä idea. --Nikita 16. maaliskuuta 2007 kello 22.16 (UTC)
Mitä adjektiivin vaihtaminen oikeastaan hyödyttää? Jos "hyvä artikkeli" antaa ymmärtää, että muut artikkelit eivät ole hyviä, samalla tavalla "laadukas artikkeli" tekee muista laaduttomia, "lukemisen arvoinen artikkeli" ei lukemisen arvoisia jne. –Aslak 18. maaliskuuta 2007 kello 17.39 (UTC)
En ole vieläkään täysin vakuuttunut siitä, että hyvien artikkelien luokka tarittaisiin. Mutta jos se tulee, niin pari ajatusta artikkelien valinnasta: a)Projektien (esim. tähtitiedeprojekti, historiaprojekti yms.) osanottajat valitsevat aihepiiristään hyviksi katsomansa artikkelit. b)Jokaisella artikkelisivulla olisi sivun alalaidassa äänestysnappi. Riittävästi kannatusta saaneet artikkelit saisivat hyvän artikkelin statuksen. --Cuprum 20. maaliskuuta 2007 kello 13.11 (UTC)

Tähänastisen keskustelun perusteella:

  • käytäntöehdotus on saanut kannatusta
  • suositellun sivun kriteereistä hyvät artikkelit saisivat joustaa lähinnä kuvituksen, laajuuden ja punaisten linkkien määrän osalta
  • hyvät artikkelit valittaisiin äänestyksellä, mutta kevyemmin (ehkä ei pakollista vertaisarviointia, matalampi hyväksymiskynnys, lyhyempi äänestysaika).
  • "hyvät artikkelit" ei välttämättä ole paras mahdollinen nimi

Aslak 15. maaliskuuta 2007 kello 18.22 (UTC)

No? Kuinka tästä eteenpäin? --Spirit 24. maaliskuuta 2007 kello 13.20 (UTC)

Jaa-a. Ehkä jonkinlaisen mielipidetiedustelun voisi polkaista pystyyn? –Aslak 4. huhtikuuta 2007 kello 12.39 (UTC)

Mielipidetiedustelu 1

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on mielipidetiedustelu (straw poll) siitä, miten hyviä artikkeleita ryhdyttäisiin valitsemaan suomenkielisessä Wikipediassa. Ehdotuksia saa lisätä vapaasti ja jokainen saa kannattaa niin montaa ehdotusta kuin haluaa. Lisää allekirjoituksesi (~~~~) kannattamiesi muotojen kohdalle. Kommentoida voit keskusteluosiossa.

  • Hyvät artikkelit valitaan äänestämällä. Äänestysaika on viikko, eikä vertaisarviointia tarvita. Hyväksymiseen riittää 2/3 äänistä.
  1. Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 15.56 (UTC)
  2. --Altair 8. huhtikuuta 2007 kello 16.07 (UTC)
  3. --Jetman 8. huhtikuuta 2007 kello 16.14 (UTC)
  4. --MiPe (wikinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 16.33 (UTC)
  5. --JannE 8. huhtikuuta 2007 kello 19.00 (UTC)
  6. --Duke 8. huhtikuuta 2007 kello 23.47 (UTC)
  7. --Anr 9. huhtikuuta 2007 kello 01.17 (UTC)
  8. --Agony (403) 9. huhtikuuta 2007 kello 05.34 (UTC)
  9. --Green Bonsai 9. huhtikuuta 2007 kello 05.57 (UTC)
  10. --Ufsark 9. huhtikuuta 2007 kello 06.08 (UTC)
  11. --TPG 9. huhtikuuta 2007 kello 08.53 (UTC)
  12. -Simop 9. huhtikuuta 2007 kello 09.29 (UTC)
  13. --Alphaios 9. huhtikuuta 2007 kello 15.24 (UTC)
  14. --Olli 9. huhtikuuta 2007 kello 18.23 (UTC)
  15. --ML 9. huhtikuuta 2007 kello 18.33 (UTC)
  16. --SpaceAce 10. huhtikuuta 2007 kello 14.52 (UTC)
  17. --Zxc 10. huhtikuuta 2007 kello 15.02 (UTC)
  18. --Elena 10. huhtikuuta 2007 kello 16.30 (UTC)
  19. --Ilkka90 10. huhtikuuta 2007 kello 17.09 (UTC)
  20. --George Esayas (k/m) 10. huhtikuuta 2007 kello 17.21 (UTC)
  21. -- urheiluviikko 11. huhtikuuta 2007 kello 13.37 (UTC)
  22. Jos tämän äänestyksen integroisi SS:ään, siitä tulisi vain lisää sotkua ja hämmennystä. Paras pitää erillään. --Olimar [□] 11. huhtikuuta 2007 kello 16.24 (UTC)
  23. -DragonMaster- 11. huhtikuuta 2007 kello 17.05 (UTC)
  24. Nysalor 13. huhtikuuta 2007 kello 18.10 (UTC)
  25. - --Lasse1313 15. huhtikuuta 2007 kello 10.46 (UTC)
  26. Ehkä vähän suurempi enemmistö olisi tarpeen, mutta tämä kelpaa. --Jannex 18. huhtikuuta 2007 kello 08.21 (UTC)
  27. --Eetvartti 23. huhtikuuta 2007 kello 15.37 (UTC)
  28. --Paajohtaja 23. huhtikuuta 2007 kello 15.41 (UTC)
  • Hyvät artikkelit valitaan täsmälleen kuten suositellut sivut, mutta kriteerit ovat löysemmät. (Äänestysaika 2 viikkoa, pakollinen vertaisarviointi, hyväksymisraja 80 %.)
  1. Jniemenmaa 8. huhtikuuta 2007 kello 16.12 (UTC)
  • Artikkelia voi äänestää suositellut sivut -äänestyksessä joko suositelluksi, hyväksi tai ei kummaksikaan. Jos kannatus ei riitä suositelluksi sivuksi, mutta hyvä- ja suositeltu-ääniä on yhteensä 80 % kaikista äänistä, artikkeli saa hyvän artikkelin statuksen.
  1. --QWerk 8. huhtikuuta 2007 kello 16.10 (UTC)
  2. Jniemenmaa 8. huhtikuuta 2007 kello 16.12 (UTC)
  3. --Velma 8. huhtikuuta 2007 kello 16.17 (UTC)
  4. Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 16.23 (UTC)
  5. --Nikita 8. huhtikuuta 2007 kello 16.32 (UTC)
  6. --MiPe (wikinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 16.33 (UTC)
  7. --junafani (löpinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 17.27 (UTC)
  8. -Simop 9. huhtikuuta 2007 kello 09.29 (UTC)
  9. Ejs-80 9. huhtikuuta 2007 kello 11.06 (UTC)
  10. --Care 9. huhtikuuta 2007 kello 11.24 (UTC)
  11. -DragonMaster- 9. huhtikuuta 2007 kello 11.57 (UTC)
  12. --Latka 9. huhtikuuta 2007 kello 14.10 (UTC)
  13. --Alphaios 9. huhtikuuta 2007 kello 15.24 (UTC)
  14. --Taulapaa 10. huhtikuuta 2007 kello 05.28 (UTC)
  15. --Trainthh 10. huhtikuuta 2007 kello 11.34 (UTC)
  16. --MikkoK 10. huhtikuuta 2007 kello 11.52 (UTC)
  17. --Elena 10. huhtikuuta 2007 kello 16.30 (UTC)
  18. --George Esayas (k/m) 10. huhtikuuta 2007 kello 17.21 (UTC)
  19. --Neofelis Nebulosa (моє обговорення) 10. huhtikuuta 2007 kello 22.50 (UTC)
  20. --Hehkuviini 11. huhtikuuta 2007 kello 18.24 (UTC)
  21. Sopii, kunhan artikkeliin ei lätkäistä mitään suositeltujen artikkelien tapaista tähteä. Oma listasivu hyville artikkeleille, mutta ei enempää. Raimo Miettinen 17. huhtikuuta 2007 kello 15.08 (UTC)
  22. --CountZer0(sanat|teot) 18. huhtikuuta 2007 kello 08.19 (UTC)
  23. --Spirit 21. huhtikuuta 2007 kello 20.27 (UTC)
  24. --Kallerna 22. huhtikuuta 2007 kello 10.04 (UTC)
  25. --Caulros 17. toukokuuta 2007 kello 09.29 (UTC)
  26. --DRF 30. toukokuuta 2007 kello 15.21 (UTC)
  • Artikkelille voidaan antaa hyvä-status, jos se saa runsaasti hyvin perusteltua kehumista vertaisarvioinnissa tai SS-äänestyksessä, mutta ei kuitenkaan ole suositellun artikkelin tasoinen.
  1. Samulili 8. huhtikuuta 2007 kello 18.56 (UTC)
  2. vilkapi 8. huhtikuuta 2007 kello 19.22 (UTC)
  3. --Agony (403) 9. huhtikuuta 2007 kello 05.35 (UTC)
  4. --Mb 11. huhtikuuta 2007 kello 18.29 (UTC)
  5. Ei lisää byrokratiaa, kiitos. Hyvä artikkeli -statusta ei ole mielekästä pitää kokonaan erillään suosittu sivu -statuksesta. –Dilaudid 31. toukokuuta 2007 kello 18.51 (UTC)
  • No kompromissina tämmöinen, että joku artikkeli jää ss-äänestyksessä enintään 3 äänen tai 10 prosenttiyksikon päähän ss-statuksesta.
  1. --Höyhens 16. huhtikuuta 2007 kello 15.23 (UTC)
  2. --Velma 17. huhtikuuta 2007 kello 14.23 (UTC)
  • "Hyvät artikkelit" -kategoriaa ei tarvita.
  1. MikkoM () 8. huhtikuuta 2007 kello 16.20 (UTC)
  2. uusia kategorioita ei tarvita, ei myöskään ss-kagtegoriaa! kaikkien artikkeleiden pitäisi olla hyviä, jotka eivät ole niistä pitäisi kirjoittaa. Turhaa ja koulumaista luokittelua, ei sovi tietosanakirjaan! --Alexius Manfelt 9. huhtikuuta 2007 kello 03.32 (UTC)
  3. Ejs-80 9. huhtikuuta 2007 kello 11.06 (UTC)
  4. Turha ja ylimääräinen luokka. Olen samoilla linjoilla kuin Alexius, kaikkien artikkelien tulisi olla hyviä. --Cuprum 10. huhtikuuta 2007 kello 13.15 (UTC)
  5. Aivan turha luokittelu. Muutaman päivän duunilla melkein mistä tahansa aiheesta saa kirjoitettua SS-tason artikkelin ja jos ei viitsi nähdä tätä vaivaa ei artikkelia pidä sen kummemmin huomioidakaan. --Joonasl (kerro) 10. huhtikuuta 2007 kello 14.46 (UTC)
  6. -- Santanen 10. huhtikuuta 2007 kello 18.33 (UTC)
  7. Suosittelen ennemmin kunnon muokkaajille papukaijamerkkejä. --Höyhens 10. huhtikuuta 2007 kello 18.43 (UTC)
  8. Kevyt, vähäbyrokraattinen menettely se on tämäkin. Samulili 10. huhtikuuta 2007 kello 21.33 (UTC)
  9. Patologisen luokittelutarpeen ja kilpailuyhteiskunnan synnyttämä keinotekoinen tapa hivellä minäkuvansa ja todellisuudentajunsa kadottaneiden kirjoittajien säälittävää egoa. Pahimmassa tapauksessa estää kehityskelpoisen artikkelin kasvamisen suositelluksi, kun keskeneräiseen artikkeliin väärin perustein annetun kehuleiman nostattama valheellinen hyvänolontunne estää kirjoittajia parantamasta artikkelia suositellun tasolle. Sairasta. (Tai sitten ei.) --Jaakonam 11. huhtikuuta 2007 kello 18.34 (UTC)
  10. Mikäli jokin artikkeli ei ole hyvä (hyvä Wikipediassa tarkoittaen jotain kelvollista Suositellusta sivusta alaspäin), tulisi sitä kohentaa pikimmiten tai poistaa kokonaan. Kategoriana aivan turha. -Les 15. huhtikuuta 2007 kello 11.15 (UTC)
  11. --Zen 16. huhtikuuta 2007 kello 11.31 (UTC)
  12. --Miihkali 16. huhtikuuta 2007 kello 17.18 (UTC)
  13. --SM 16. huhtikuuta 2007 kello 22.15 (UTC)
  14. --Anr 18. huhtikuuta 2007 kello 10.47 (UTC)
  15. Samulililla on ihan hyvä perustelu. –Aslak 19. huhtikuuta 2007 kello 11.55 (UTC)
  16. --Bapil 20. huhtikuuta 2007 kello 00.38 (UTC)
  17. Yksi menettely riittää. Artikkeli on hyvä, jossa siinä ei ole ongelma-mallineita (tynkä, korjattava, jne).--Usp 21. huhtikuuta 2007 kello 18.15 (UTC)

Yritin koota tähän keskustelussa vilahtaneita ehdotuksia. Saa kehittää. –Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 15.56 (UTC)

Ääh, en osaa valita. Toisaalta kyllä houkuttelisi vertaisarvioinnin poisjättö.... Äänestysten vähentämiseksi ja keventämiseksi järkevintä olisi kyllä ottaa tämä kategoria vaihtoehdoksi samaan äänestykseen suositelluksi, kun niitä artikkeleita on aika paljon että rima on juuri ja juuri vähän liian korkealla. Sen voisi laittaa yleiseen mietintään, että jos äänestetään samassa äänestyksessä kuin suositeltuja, niin että kannattaako se prosenttiluku ottaa yhteenlaskettuna vai erikseen ja mikä prosentti vaadittaisiin. --Velma 8. huhtikuuta 2007 kello 16.17 (UTC)

Minusta ehdotusten 1 ja 3 ei tarvitse olla toisensa poissulkevia, eli vaikka hyville artikkeleille päädyttäisiinkin järjestämään oma äänestyssivu, voitaisiin ss-äänestyksistä silti poimia riittävästi kannatusta saaneet artikkelit hyviksi. –Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 16.20 (UTC)

Hyvä idea. Ehdotuksen 1 ja 3 näyttävät olevan selvästi muita ehdotuksia suosituimpia. -- Jniemenmaa 10. huhtikuuta 2007 kello 11.42 (UTC)

Onko hyvä artikkeli -status mahdollista poistaa, kuten suositellut sivut -status? Jokin käytäntö olisi hyvä olla olemassa. Olisiko myös mahdollista, että kun uudelleenarvioidaan suositellun sivun status, se voitaisiin myös pudottaa hyvät artikkelit -kategoriaan? --Green Bonsai 8. huhtikuuta 2007 kello 17.03 (UTC)

Vaikuttaa ihan järkevältä, että noin toimittaisiin. –Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 17.08 (UTC)

Muokkasin toiseksi viimeistä, koska kukaan ei ollut sitä vielä kannattanut ja muokkaamalla siitä tuli sellainen, mitä itse kannatan. Kevyttä... Samulili 8. huhtikuuta 2007 kello 18.56 (UTC)

Äänestin ”kategoriaa ei tarvita”, sillä se tietää vain lisää byrokratiaa. Toisaalta äänestin myös kohtaa, jonka mukaan hyvät artikkelit valittaisiin suositellut sivut -äänestyksen yhteydessä, sillä mikäli uusi kategoria tulee, niin tämä menettely vaatisi vähiten ylimääräistä byrokratiaa. Sitä seuraava vaihtoehto tuntui liian subjektiiviselta. –Ejs-80 9. huhtikuuta 2007 kello 11.13 (UTC)

Tuli mieleen kysymys siitä, miten hyvät artikkelit merkittäisiin. Tehdäänkö samoin kuin suositelluissa sivuissa, eli laitetaanko artikkelin yläkulmaan jokin merkki (suositelluissa sivuissa tähti) vai mainitaanko asia vain mallineella keskustelusivulla. Itse kannattaisin ratkaisua, jonka mukaan artikkelin yläkulmassa olisi suositeltu -tähden sijasta jokin muu merkki (esimerkiksi plus-merkki) ja sitten asia ilmoitetaan keskustelusivulla jotenkin näin:

Tämä artikkeli on valittu hyväksi artikkeliksi
Artikkelin äänestys on arkistoitu.

Se olisi minun ehdotukseni. Mitä mieltä muut ovat? --Green Bonsai 10. huhtikuuta 2007 kello 12.41 (UTC)

Vastustan edelleenkin tällaista turhaa luokkaa, koska en usko sen edistävän Wikipedian tavoitteita. Mikäli luokka kuitenkin tänne halutaan, tulisi artikkelien valinnan olla erittäin suoraviivainen prosessi. Jokaisen artikkelin alalaidassa olisi kaksi äänestysnappia, joita lukijat voisivat painaa. Äänestää voisi kuka tahansa artikkelin lukija. Äänestysnapit olisivat ”Tämä artikkeli oli mielestäni hyödyllinen” ja ”Tämä artikkeli ei mielestäni ollut hyödyllinen”. Mikäli artikkeli saisi sovitun prosenttimäärän ääniä, joiden mukaan se on hyödyllinen, artikkeli lisättäisiin hyödyllisten artikkelien kategoriaan. --Cuprum 10. huhtikuuta 2007 kello 13.28 (UTC)

Minullakin on voimakas vastustus tuollaista uuttaa luokkaa kohtaan, se liittyy jopa ss-luokkaankin. Olen pitkän opettajanurani aikana pyrkinyt välttämään kilpailuttamista ja muita negatiivisiä ilmiöitä. Tuollainen erilaisten tasoluokkien tekeminen on niin jenkkilästä omaksuttua, että siihen ei kovinkaan herkästi puututa. Sitävastoin meillä on hieno ja hyödyllinen instituutio eli vertaisarviointi. Minusta sitä pitää kehittää ja monipuolistaa. Nyt vain harvat viitsivät kommentoida vertaisarvioinnin aikana artikkelia, se tehdään vasta ss-äänestyksen aikana. Se on juuri päinvastoin kuin ajatus vertaisarvioinnista on rakennettu. Siis ei uusia luokkia, vaan parannetaan vertaisarvioinnin osuutta artikkeleiden laadun parantamiseksi. Se riittää ja mitään uusia tai vanhoja luokkia ei tarvita. --Alexius Manfelt 10. huhtikuuta 2007 kello 13.43 (UTC)
Tuo äänestysnappisysteemi vaatisi uusia ominaisuuksia ohjelmistoon, joten sitä ei täältä käsin oikein voi toteuttaa. Ehkä sellainen joskus tulevaisuudessa MediaWikiin tuleekin, onhan sellainen monilla sivustoilla (mm. IMDB). En tiedä sitten tuollaisen hyödyllisyydestä, klikkailuäänestykset ovat aina vähän epäilyttäviä. --ML 10. huhtikuuta 2007 kello 15.10 (UTC)
Minä pidin Green bonsain ideaa hyvänä ja äänestin vaihtoehtoa 1. --Lasse1313 16. huhtikuuta 2007 kello 14.13 (UTC)

"Mikäli jokin artikkeli ei ole hyvä (hyvä Wikipediassa tarkoittaen jotain kelvollista Suositellusta sivusta alaspäin), tulisi sitä kohentaa pikimmiten tai poistaa kokonaan. Kategoriana aivan turha.". Tämän kategorian on tarkoitus on juuri edesauttaa sitä, että niin tapahtuisi.--ML 19. huhtikuuta 2007 kello 11.59 (UTC)

Mielipidetiedustelu 2

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on mielipidetiedustelu (straw poll) siitä, mikä olisi ehdotetun "hyvät artikkelit" -kategorian nimi. Ehdotuksia saa lisätä vapaasti ja jokainen saa kannattaa niin montaa ehdotusta kuin haluaa. Lisää allekirjoituksesi (~~~~) kannattamiesi muotojen kohdalle. Kommentoida voit keskusteluosiossa.

  • Hyvä artikkeli
  1. Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 15.56 (UTC)
  2. -Ras 8. huhtikuuta 2007 kello 16.03 (UTC)
  3. --Altair 8. huhtikuuta 2007 kello 16.07 (UTC)
  4. --QWerk 8. huhtikuuta 2007 kello 16.09 (UTC)
  5. Jniemenmaa 8. huhtikuuta 2007 kello 16.13 (UTC)
  6. --Jetman 8. huhtikuuta 2007 kello 16.15 (UTC)
  7. --Velma 8. huhtikuuta 2007 kello 16.19 (UTC)
  8. --Nikita 8. huhtikuuta 2007 kello 16.30 (UTC)
  9. --MiPe (wikinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 16.32 (UTC)
  10. --junafani (löpinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 17.34 (UTC)
  11. --Anr 9. huhtikuuta 2007 kello 01.18 (UTC)
  12. --Ufsark 9. huhtikuuta 2007 kello 06.10 (UTC)
  13. -DragonMaster- 9. huhtikuuta 2007 kello 12.08 (UTC)
  14. --Alphaios 9. huhtikuuta 2007 kello 15.24 (UTC)
  15. --ML 9. huhtikuuta 2007 kello 18.32 (UTC)
  16. --Trainthh 10. huhtikuuta 2007 kello 11.35 (UTC)
  17. --MikkoK 10. huhtikuuta 2007 kello 11.47 (UTC)
  18. --Green Bonsai 10. huhtikuuta 2007 kello 12.43 (UTC)
  19. --Ilkka90 10. huhtikuuta 2007 kello 17.09 (UTC)
  20. --George Esayas (k/m) 10. huhtikuuta 2007 kello 17.21 (UTC)
  21. --urheiluviikko 11. huhtikuuta 2007 kello 13.37 (UTC)
  22. --Mb 11. huhtikuuta 2007 kello 18.30 (UTC)
  23. Täytyy olla muutenkin hyvä kuin vain kattava. Samulili 12. huhtikuuta 2007 kello 15.42 (UTC)
  24. --JannE 12. huhtikuuta 2007 kello 16.16 (UTC)
  25. --Jannex 18. huhtikuuta 2007 kello 08.22 (UTC)
  26. --Spirit 21. huhtikuuta 2007 kello 20.25 (UTC)
  27. --Kallerna 22. huhtikuuta 2007 kello 10.06 (UTC)
  28. --Eetvartti 23. huhtikuuta 2007 kello 15.38 (UTC)
  29. --Paajohtaja 23. huhtikuuta 2007 kello 15.42 (UTC)
  30. --Caulros 17. toukokuuta 2007 kello 09.27 (UTC)
  • Laadukas artikkeli
  1. Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 15.56 (UTC)
  2. -Ras 8. huhtikuuta 2007 kello 16.03 (UTC)
  3. --Ufsark 9. huhtikuuta 2007 kello 06.10 (UTC)
  4. --ML 9. huhtikuuta 2007 kello 18.32 (UTC)
  • Mallikelpoinen artikkeli
  • Lukemisen arvoinen artikkeli
  1. -- QWerk 8. huhtikuuta 2007 kello 16.09 (UTC)
  2. --Jannex 18. huhtikuuta 2007 kello 08.22 (UTC)
  • Komitean™ hyväksymä artikkeli
  1. MikkoM () 8. huhtikuuta 2007 kello 16.20 (UTC)
  2. Jos hyvää artikkelia ei hyväksytä. --MiPe (wikinät) 8. huhtikuuta 2007 kello 16.32 (UTC)
  3. Jos tämmönen tulee niin pakko jokin on valita . --Miihkali 16. huhtikuuta 2007 kello 17.17 (UTC)
  • Ansiokas artikkeli
  1. - Crash 8. huhtikuuta 2007 kello 16.27 (UTC)
  • Kattava artikkeli
  1. -Simop 9. huhtikuuta 2007 kello 09.20 (UTC)
  2. --Agony (403) 9. huhtikuuta 2007 kello 05.38 (UTC)
  3. --Care 9. huhtikuuta 2007 kello 11.26 (UTC)
  4. --Duke 9. huhtikuuta 2007 kello 14.14 (UTC)
  5. --vilkapi 9. huhtikuuta 2007 kello 15.23 (UTC)
  6. --Alphaios 9. huhtikuuta 2007 kello 15.24 (UTC)
  7. --Akke 9. huhtikuuta 2007 kello 18.14 (UTC)
  8. --Taulapaa 10. huhtikuuta 2007 kello 05.27 (UTC)
  9. --Velma 10. huhtikuuta 2007 kello 14.56 (UTC)
  10. --Elena 10. huhtikuuta 2007 kello 16.32 (UTC)
  11. --George Esayas (k/m) 10. huhtikuuta 2007 kello 17.21 (UTC)
  12. -- Santanen 10. huhtikuuta 2007 kello 18.34 (UTC)
  13. --Hehkuviini 10. huhtikuuta 2007 kello 21.53 (UTC)
  14. --Olimar [□] 11. huhtikuuta 2007 kello 16.25 (UTC)
  15. -- Piisamson 12. huhtikuuta 2007 kello 14.15 (UTC)
  16. -- Jepse 28. toukokuuta 2007 kello 07.17 (UTC)
  • Oivallinen artikkeli
  • Kelpo artikkeli
  • Mainio artikkeli
  1. --Duke 9. huhtikuuta 2007 kello 14.14 (UTC)
  • Hyödyllinen artikkeli
  • Kiinnostava mutta epäilyttävä artikkeli
  1. --Höyhens 10. huhtikuuta 2007 kello 18.41 (UTC)
  2. Ejs-80 10. huhtikuuta 2007 kello 19.01 (UTC)
  3. jos tarpeettomalle pitää joku nimi saada niin sitten tämä. --Alexius Manfelt 10. huhtikuuta 2007 kello 19.36 (UTC)
  4. MikkoM () 15. huhtikuuta 2007 kello 10.53 (UTC)
  • Tietokirja-artikkeli tai tietoartikkeli
  1. 88.112.191.207 12. huhtikuuta 2007 kello 22.26 (UTC)
  • Internetin eliittiä
  1. Wikipedia ei ole loistava projekti, koska se on netissä saatavissa ilmaiseksi – tällaista on ollut jo kauan. Wikipedian valtti on siinä, että laatumme on parempaa kuin netissä keskimäärin (ei se, että laatumme on parempaa kuin kirjoissa keskimäärin). Jimbon sanoin: "We make the Internet not suck." Samulili 14. huhtikuuta 2007 kello 09.17 (UTC)
  2. Aslak 14. huhtikuuta 2007 kello 18.19 (UTC)
  3. No miksei, jos joku on oltava, vaikka vähän elitistiseltä kuulostaakin. Aatelia en sentään laittaisi ;) --Höyhens 15. huhtikuuta 2007 kello 09.09 (UTC)
  4. MikkoM () 15. huhtikuuta 2007 kello 10.53 (UTC)
  • Esimerkillinen artikkeli
  1. --SpaceAce 14. huhtikuuta 2007 kello 17.46 (UTC)
  2. --Lasse1313 16. huhtikuuta 2007 kello 14.48 (UTC)
  3. --Velma 17. huhtikuuta 2007 kello 14.25 (UTC)
  • Kelvollinen artikkeli
  1. Yllä aivan liiallisia ylisanoja huomioiden niiden artikkelien tason, joita tämä tosiasiassa koskisi. -Les 15. huhtikuuta 2007 kello 11.19 (UTC)

"Lukemisen arvoinen artikkeli" on vähän paha, se kun antaa samalla ymmärtää, että muut artikkelit eivät ole lukemisen arvoisia... --Jetman 8. huhtikuuta 2007 kello 16.15 (UTC)

Totuus ei ole kovin kaukana siitä :) --BrDead 8. huhtikuuta 2007 kello 16.18 (UTC)
Laadukas antaa ymmärtää, että muut ovat laaduttomia... hyvä antaa ymmärtää, että muut ovat huonoja, jne... huomaatte varmaan kuvion. —MikkoM () 8. huhtikuuta 2007 kello 16.23 (UTC)

Tai miten olis vaikka joku "esimerkillinen artikkeli"...? --Velma 8. huhtikuuta 2007 kello 16.19 (UTC)

Onko nyt niin, että suositeltu artikkeli on vain suositeltu, mutta hyvä on jotain perempaa? Nuo nimeämiset ovat aina niin konstikkaita! Hyvä siis on mielestäni rajusti kantaaottava termi ja mollaan suositeltua kovalla kädellä. Miten olisi joku oiva-artikkeli tai jotain vastaavaa? --Alexius Manfelt 8. huhtikuuta 2007 kello 17.58 (UTC)
Ei, nämä "hyvät artikkelit" olisivat artikkeleita, jotka ovat laadukkaita mutta eivät yllä suositellun sivun tasolle. Esimerkiksi kuvitusta voi olla vaikea löytää tai käsittely ei ole ihan niin perinpohjaista kuin mitä suositelluilta sivuilta vaaditaan. –Aslak 8. huhtikuuta 2007 kello 18.09 (UTC)

Minusta "kattava artikkeli" olisi aika hyvä nimi. Merkittävin asia, jossa "hyvät artikkelit" eroavat keskivertoartikkeleista, taitaa olla juuri kattavuus. Lisäksi tämän sanan kanssa ei tule MikkoM:n mainitsemaa vastapariongelmaa: kattava antaa ymmärtää, että muut artikkelit eivät ole kattavia, mikä pitää melko hyvin paikkansa. Jos nimeksi jää "hyvä artikkeli" (tai yhtä hyvin laadukas tai ansiokas), niin satunnaiskäyttäjälle saattaa olla epäselvää, kumpi on parempi: suositeltu vai hyvä artikkeli. Suositeltu artikkeli on kuitenkin selkeästi parempi kuin kattava artikkeli. -Simop 9. huhtikuuta 2007 kello 09.20 (UTC)

Siis näitäkin voi huonontaa statuksenmyönnön jälkeen. en tarkoita vandalismia enkä kriteerien kiristymistä vaan artikkelin muuttumista käyttäjän subjektiivista käsitystä vastaamattomaksi. --Höyhens 10. huhtikuuta 2007 kello 18.39 (UTC)
Komppaan Simop'tä siinä, että satunnaiselle lukijalle tulisi jotenkin tehdä selväksi, mikä ero on hyvän/kattavan ja suositellun artikkelin statuksella, se kun ei ole nimistä pääteltävissä. Ehkä etusivulle voisi esimerkiksi laittaa ss-laatikon alle toisen pienemmän laatikon (esim. ei kuvaa), jossa viikottainen hyvä/kattava artikkeli vaihtuisi. Joka tapauksessa, mikäli uusi luokka päätetään luoda, sen tulisi palvella ensisijaisesti lukijoita eikä olla vain wikiyhteison sisäistä selkääntaputtelua. --Hehkuviini 10. huhtikuuta 2007 kello 21.52 (UTC)
Miten olisi parempi artikkeli tai keskivertoa parempi artikkeli, ei ainakaan leimaisi kaikkia muita artikkeleja huonoiksi. Korkeintaan vain huonommiksi. Tai ehkäpä jotain kattavampi atikkeli-tyyppistä?   Black Eagle  11. huhtikuuta 2007 kello 14.56 (UTC) (EDIT) Tarkoitan siis lähinnä komparatiivimuotoista nimeä.   Black Eagle  11. huhtikuuta 2007 kello 16.21 (UTC)
Entäs kohtalainen. Sekin lienee keskivertoa parempi? --Höyhens 12. huhtikuuta 2007 kello 13.40 (UTC)
Sitten pitäisi olla kokonainen luokkakaava. Se on yksinään hieman ehkä hämäävä... Esim. heikko-keskiverto-kohtalainen-hyvä-suositeltu   Black Eagle  12. huhtikuuta 2007 kello 14.33 (UTC)
Protestoin hieman "kattava artikkeli"-nimeä vastaan. Alkuperäisenä ajatuksena oli että "hyvä" artikkeli voisi olla selvästi suositeltua sivua suppeampi. Se on vähän ristiriidassa sen kanssa, että juuri kakkoskategoria nimitettäisiin "kattavaksi". Kattavuus kun tarkoittaa enemmän tai vähemmän samaa kuin laajuus. Rotestoin myös Höyhensin "Kiinnostava mutta epäilyttävä artikkeli"-nimeä vastaan, koska se ampuu ironiana maalinsa ohi. Lienee varsin selvä konsensus siitä, että tietojen luotettavuuskriteerit pidetään hyvissä artikkeleissa yhtä tiukkoina kuin suositelluissa artikkeleissa. Joustot tehdään ihan muilla alueilla. --ML 13. huhtikuuta 2007 kello 18.21 (UTC)
Vaikka "hyvä artikkeli" onkin suositeltua sivua suppeampi, sen pitäisi silti olla laaja, ja siksi kattava-sanan käyttö toimisi minusta hyvin. Tietysti nimeä voisi tarkentaa esimerkiksi kirjoittamalla "melko kattava artikkeli" tai vastaavaa. Mainitsemasi ongelma on silti olemassa, ja lupaan äänestää parempaa nimiehdotusta. -Simop 13. huhtikuuta 2007 kello 19.17 (UTC)
Kiinnostavan ironista että ML katsoo Höyhensin ironiaa yliampuvaksi ;D Mutta hyvä pointti. Toistaiseksi en näe hyötyä tästä hyvä artikkeli -jutusta enkä siksi kannata muita ehdotuksia. --Höyhens 13. huhtikuuta 2007 kello 21.21 (UTC)

Koko "hyvä artikkeli" on konseptina täysin kelvoton ajatus, joka on jostain käsittämättömästä syystä mennyt läpi muissa Wikipedioissa, tässä esimerkki en-Wikistä:

»A good article will share many characteristics with featured articles, and like featured content it must: be well written, be factually accurate, use a neutral point of view, be stable (that is, not subject to any ongoing edit wars), be referenced, and wherever possible, contain images to illustrate it. The images should all be appropriately tagged. Good articles may not be as thorough and detailed as our featured articles, but should not omit any major facets of the topic.»

Siis mitä ihmettä? Käytännössä vain pikkuisen puuttuu, joten leima persiisiin ja siihen saa jäädä? Kannattaisi meidänkin keskittyä kaikilla vähillä resursseilla kirjoittamaan jokaista artikkeleita paremmaksi kohti suositeltavaa tasoa, eikä hukata aikaa metailuun vain metailun takia. --Jaakonam 13. huhtikuuta 2007 kello 19.39 (UTC)

Niin tai näin, mutta ehkä vähän voisit rajoittaa wikittäjien psykologisten motiivien arvailua - tarkoitan etenkin tuota äänestyskommenttia. Wikipedian äänestysosio ei ole mikään Jyrki Lehtolan palsta. :-) --ML 13. huhtikuuta 2007 kello 19.51 (UTC)
Tavoittelin kyllä Närheä, mutta Lehtolakin kelpaa. :-) Hämmennyin kyllä hetkeksi itsekin siitä, miten vahvan mielipiteen tästä muodostin, mutta tarkoitin kyllä melkein jokaista sanaa. Profilointinihan osuu hypoteettiseen wikipedistiin, jollaista ei välttämättä ole edes olemassa, eikä kehenkään erityisesti. --Jaakonam 13. huhtikuuta 2007 kello 20.05 (UTC)
Minusta toi enkkumääritelmä vastaa lähinnä meidän ss-kriteereitä (siellä on myös tasovaatimus noussut) ja sitten me voitais muuttaa ss-artikkelit hyviksi ja perustaa uusi vielä korkeampi ss-luokka, niinkö? :P --Höyhens 13. huhtikuuta 2007 kello 21.21 (UTC)
Hyvien artikkeleiden tarve tulee kai siitä että a) on tarve mitata ja arvioida ja b) SS-vaatimukset ovat nousseet liian korkeiksi. Hmmm... tulipä tässä mieleen vielä yksi ajatus hyvien artikkeleiden nimeksi. Pannaan listan perään. Samulili 14. huhtikuuta 2007 kello 09.14 (UTC)
Olen Velman kannalla, mielestäni esimerkillinen artikkeli on hyvä --SpaceAce 14. huhtikuuta 2007 kello 17.44 (UTC)
Pelkkä "hyvä artikkeli" on jotenkin tylsä, sen sijaan "kattava artikkeli" kertoo paljon ja se lisää kyseisen artikkelin arvostusta. Ja kattavia artikkeleitahan Wikipediaan halutaankin.

-- Jepse 28. toukokuuta 2007 kello 07.20 (UTC)

Miksi näitä tarvitaan / ei tarvita?

[muokkaa wikitekstiä]

Epäilemättä olisi hyödyllistä keskustella enemmän siitä, mitä uudella tasokategorialla aiotaan saavuttaa (kun sitä useimmat näyttävät kannattavan). Kuten Hehkuviini sanoi, sen pitäisi palvella ennen kaikkea lukijoita, ei niinkään kirjoittajia. Rohkenen toivoa, että artikkelien hyvyydestä tai huonoudesta keskusteleminen ei koskaan ole hukkaan heitettyä toimintaa, mutta tarvitaanko uutta käytäntöä vai ovatko keskustelusivut, vertaisarviointi ja SS riittävä väline artikkelien tason arviointiin? –Aslak 14. huhtikuuta 2007 kello 21.11 (UTC)

Minusta uusi tasokategoria olisi hyödyllinen, sillä sen avulla kattavat artikkelit saataisiin paremmin esille. Lukija voi haluta lukea hyviä artikkeleita, mutta suositelluista sivuista ei löydy mieluista. Silloin lukija voisi etsiä artikkeleita hieman alemmasta kategoriasta. -Simop 15. huhtikuuta 2007 kello 08.14 (UTC)

Tarkoittaako tuo siis sitä, että vain ss-artikkelit ovat Wikipediassa lukemisen arvoisia ja muu on pelkkää roskaa? Olen jyrkästi eri mieltä. Tärkeintä on, että Wikipedian artikkelien yleinen taso on riittävän korkea. En ole ollenkaan varma siitä, että tämä uusi hyvien artikkelien luokka palvelee tätä tarkoitusta enkä ole varma siitä, että uusi tasoluokka palvelisi lukijoitakaan. Mitä tulee lukijoiden näkökulman huomioimiseen, niin yritin tuolla ylempänä ehdottaa, että lukijat saisivat suoraan ilmaista, onko artikkeli ollut heidän mielestään hyödyllinen vai ei. --Cuprum 15. huhtikuuta 2007 kello 12.38 (UTC)
Jos sitä täytyy aivan välttämättä luokitella, niin miksemme saman tien laita asteikkoa 1-10? Jokaisesta artikkelista järjestettäisiin äänestys, jolloin saisi äänestää yhtä numeroa kerrallaan? Ja kaiken vaikeuden vuoksi, miksemme laittaisikin asteikkoa -10–10?   Black Eagle  15. huhtikuuta 2007 kello 16.42 (UTC)
En tarkoittanut, että muut kuin ss-artikkelit olisivat huonoja. Lähinnä tarkoitin, että jotkut ehkä haluavat löytää parhaat artikkelit helpommin. He haluavat muun tekemisen puutteessa lukea mahdollisimman laadukkaita artikkeleita jostakin tietystä aihepiiristä (katso http://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Good_articles). Nykyinen luokittelu ei suositeltuja sivuja lukuunottamatta tarjoa tätä mahdollisuutta, ja ss-artikkeleita taas on melko vähän. En minäkään ole varma, onko tällainen luokittelu tarpeen. Riippuu varmaan paljolti siitä, onko kuvailemani kaltaisia lukijoita paljon. -Simop 16. huhtikuuta 2007 kello 14.21 (UTC)
Minusta taso on hyödyllinen siinä suhteessa, että sen avulla ss-artikkeleiden määrä saattaisi kasvaa nopeammin. Kaikki eivät viitsi nähdä vaivaa, että kirjoittaisi ss-tasoista artikkelia vaan tyytyy vähempään, jolloinka se voitaisiin kategorioida hyviin. Ja kun saman henkinen henkilö kiertelee Internetin sfääreissä ja törmää Luokka:Hyvät-alueelle. Sieltä hän etsii halutun artikkelin ja päättää laajentaa sen ss-tasoiseksi. Kaikki voittavat. --QWerk 16. huhtikuuta 2007 kello 17.28 (UTC)
Toisaalta se myös vähentäisi käyttäjien intoa kirjoittaa ss-artikkeleita, kun "vähemmälläkin pääsee"...   Black Eagle  18. huhtikuuta 2007 kello 17.02 (UTC)
Ja toisaalta se kokoaisi "lupaavat" artikkelin alut ja niillä, joita ss-status kiinnostaa on helpompi kirjoittaa se ss-juttu. QWerk 18. huhtikuuta 2007 kello 17.07 (UTC)
Äääh... ei tätä minusta ole järkevää tehdä pelkästään ss:n esiasteeksi. Luulin että tällä voitaisiin saada lisää oikeasti hyviä artikkeleja Wikipediaan, koska suositellun sivun kriteerit ovat niin korkeat, että monien artikkelien on niitä mahdoton saavuttaa kuvituksen tai pituuden puolesta. Toinen (ja ehkä fiksumpi?) vaihtoehto olisi kehittää vertaisarviointia niin, että lukijoita ja kommentteja artikkelille saisi muutenkin kuin äänestyttämällä. Jostain syystä äänestykset vain tuntuvat sytyttävän ihmisiä enemmän. –Aslak 19. huhtikuuta 2007 kello 12.10 (UTC)
Minusta hyvien artikkelien kategoria olisi hyödyllinen. Mieleen tulee esimerkiksi henkilö, joka vaikkapa suunnittelee esitelmän pitämistä. Hän voi etsiä lähdettä esitelmälleen suositelluista sivuista, mutta mikäli niistä ei löydy yhtään sopivaa aihetta, hän ei voi mitenkänä tietää, mitkä muut artikkelit ovat sangen kattavia ja laadukkaita. Nykykäytäntöjen takia vain suositellut sivut pääsevät mainostamaan itseään laadukkuudella, eikä niitä hiukan huonommista (mutta silti erittäin hyvistä) artikkeleista ole minkäänlaista listaa. Lisäksi mielestäni hyvät artikkelit -kategoria saattaisi motivoida ihmisiä kirjoittamaan laadukkaita artikkeleita sellaisistakin aiheista, jotka eivät jostain syystä (esimerkiksi siitä, ettei aiheesta ole saatavilla paljonkaan kuvia tai tekstiä) voi mitenkään päästä suositelluiksi. --Green Bonsai 19. huhtikuuta 2007 kello 14.25 (UTC)
Olen tuosta viimeisestä samaa mieltä. Siis että vaikka teoriassa kaikilla sivuilla olisi mahdollisuus saada ss-status, käytännössä näin ei kuitenkaan ole, koska esimerkiksi lähdemateriaalia ei yksinkertaisesti ole saatavilla vaikka aihe sinänsä olisi laaja (kuten monet harrastusaiheet). Tähän tarkoitukseen hyvä sivu-kategoria olisi paikallaan. En-wikissäkin mainitaan, että hyvien artikkelien ideana alun perin oli palkita lyhyemmät mutta tasokkaat artikkelit. --Hehkuviini 19. huhtikuuta 2007 kello 23.13 (UTC)

Juuri siihen näitä tarvitaan, että jos oma aika, lähteet jne. ei riitä suositellun sivun tekoon. En minä ainakaan tätä suositeltujen esiasteena pidä enkä usko tämän luokan niiden tekemiseen vaikuttavan paljoa, kyllä porukat siitä saman tien suositellun tekee jos aikoo tehdä - joillakin kun se rima on aina korkeammalla. --Velma 20. huhtikuuta 2007 kello 16.15 (UTC)

Entä onko ideoita miten näitä hyviä artikkeleita käytännössä hyödynnettäisiin tai tuotaisiin esille? –Aslak 20. huhtikuuta 2007 kello 17.07 (UTC)

Pikaisesti funtsittuna tulin siihen tulokseen, että tuossa etusivulla, ss-artikkelin alla olisi mielestäni hyvä paikka. Ei välttämättä sellaista lyhyttä eistelmää yhdestä artikkelista, kuten ss-artikkelista, vaan linkit hyviin artikkeleihin. Ja kuten artikkelitoiveissa, pitäisi pyrkiä, että ne muutama ovat hieman eri aihealueilta. QWerk 20. huhtikuuta 2007 kello 17.12 (UTC)
Kannatan. Jos niitä listaisi viikottain vaihtuvat 2-4 kpl, pelkät nimet, ehkä jopa samaan boksiin ss-artikkelin kanssa? --Hehkuviini 20. huhtikuuta 2007 kello 17.28 (UTC)

Via negativa

[muokkaa wikitekstiä]

'Periaatteen' tasollahan hyvät artikkelit on jo määritetty, tosin negatiivisesti. Artikkelit, joissa ei ole korjattavaa ja jotka kattavat aiheensa kohtuulliseti ei ole korjattava-mallineita tai tyngä-mallineita eli ne ovat hyviä artikkeleita. Kattavuutta/pituutta voidaan huomioida mm. tynkä/osio -mallineella. Ja ainahan voi luoda 'laajennettava' tai 'tietoa puuttuu' -tyylisiä mallineita. 'Käytännön' taso on sitten asia erikseen. Esimerkiksi korjattava- ja tynkä-mallineet puuttunevat monista niitä tarvitsevista artikkeleista. Negatiivinen hyvän artikkelin määrittely vaatisi yleistä skarppausta ongelmien merkinnässä ja tyngittelyssä.

Käyttäjä siis huomaisi hyvän artikkelin korjattava ja tynkä mallineiden puutteesta. Hyvät artikkelit voinee myös hakea tietokannasta negaation avulla. Esimerkiksi artikkelit, joissa ei ole tynkä-mallineita olisivat kattavahkoja artikkeleita. Suositeltu sivu olisi sitten vain lisästatus.--Usp 21. huhtikuuta 2007 kello 18.51 (UTC)

Mielipidetiedustelujen tulos

[muokkaa wikitekstiä]

Mielipidetiedustelu on kestänyt jo useamman viikon eikä uusia mielipiteitä ole viime päivinä tullut. "Hyvä artikkeli" -nimi sai selkeästi eniten kannatusta. Valintakäytännöksi suosituimmat olivat seuraavat ehdotukset:

  1. Hyvät artikkelit valitaan äänestämällä. Äänestysaika on viikko, eikä vertaisarviointia tarvita. Hyväksymiseen riittää 2/3 äänistä. (28 kannattajaa)
  2. Artikkelia voi äänestää suositellut sivut -äänestyksessä joko suositelluksi, hyväksi tai ei kummaksikaan. Jos kannatus ei riitä suositelluksi sivuksi, mutta hyvä- ja suositeltu-ääniä on yhteensä 80 % kaikista äänistä, artikkeli saa hyvän artikkelin statuksen. (24 kannattajaa)
  3. "Hyvät artikkelit" -kategoriaa ei tarvita. (17 kannattajaa)

Tämän perusteella ehdotan, että hyviä artikkeleja voitaisiin alkaa valita molemmilla yllä mainituilla äänestystavoilla. Toisin sanoen jos artikkeli ei läpäise SS-äänestystä, ei sitä tarvitse erikseen enää viedä hyvä-äänestykseen, vaan molemmat hoituvat yhdellä kertaa. Jos taas tavoitteena ei ole SS-status, artikkelin voi viedä kevyempään äänestykseen. Vielä pitäisi keskustella siitä, millaista tasoa hyviltä artikkeleilta edellytetään. –Aslak 27. huhtikuuta 2007 kello 12.16 (UTC)

Minusta Hyvä artikkeli-statukseen kuuluu suhteellisen kattavat lähteet (lähteistä ei minusta pidä tinkiä), vähän punaisia linkkejä, laaja ja artikkelista löytyy malline, joka liittää sen osaksi suurempaa kokonaisuutta. Lähelle Hyvän artikkelin statusta pääsee mielestäni Tiikerihai (sarjakuvahahmo), mutta ei ole lähteitä, sekä tietysti moni niistä artikkeleista, jotka ovat menettäneet ss-statuksen. QWerk 29. huhtikuuta 2007 kello 06.58 (UTC)
Toisaalta tuo yllä antamani esimerkki on mielestäni sellainen, että se juuri ja juuri rimaa hipoen voisi päästä hyvä artikkeli statuksen alle, jos löytyy muutama lähde. QWerk 29. huhtikuuta 2007 kello 07.00 (UTC)
Mielestäni QWerkin perusteluissa sanan laaja tilalla voisi olla aiheeseen nähden kattava. Tietenkin artikkelin pitäisi silti olla sopivan laaja. --Green Bonsai 29. huhtikuuta 2007 kello 07.02 (UTC)

Linkki etusivulle

[muokkaa wikitekstiä]

Etusivulle pitäisi saada linkki, joka johtaa tälle sivulle. Olisi helpompi löytää ja osallistua. Saattaa jäädä nykyisellään monelta huomaamatta. --Spirit 12. toukokuuta 2007 kello 17.38 (UTC)

Etusivulla voisi suositeltujen sivujen tapaan esitellä viikottain jonkun hyvän artikkelin, mutta mielestäni tämä käytäntö kannattaa aloittaa vasta, kun hyviksi artikkeleiksi on jo äänestetty n. kymmenisen artikkelia. --Green Bonsai 17. toukokuuta 2007 kello 06.47 (UTC)

Käytäntö on näemmä pystyssä; nyt pitäisi miettiä miten se tuodaan esille. Lisäksi: tuleeko hyvien artikkelien yläkulmaan nyt tuollainen ruma pluspallo? Toivottavasti ei. Olen yllä ehdottanut symboliksi sinistä tähteä, joka olisi paremmin linjassa ss-tähden kanssa, mutta ei sitäkään tarvitsisi mielestäni erityisemmin näkyviin laittaa. –Aslak 13. toukokuuta 2007 kello 09.21 (UTC)

Jokin merkki olisi yläkulmaan laitettava. Nyt siellä on vihreä pallo, mutta se sininen täthti olisi parempi. --Spirit 18. toukokuuta 2007 kello 18.24 (UTC)
Meneeköhän se sininen tähti sekaisin ss-tähden kanssa? Jos tästä keskustelusta tietämättömät luulevat, että ss-tunnusta on muokattu..? --Ilkka90 18. toukokuuta 2007 kello 18.32 (UTC)
Jos sellainen sekaannus tulee, niin kyllä lukija sen ennemmin tai myöhemmin huomaa. Ainakin jos saadaan etusivulle jokin viittaus "Hyviin sivuihin". Parempi se kuitenkin olisi kuin tämä nykyinen. --Spirit 19. toukokuuta 2007 kello 10.07 (UTC)
Kyllä se tuota mollukkaa parempi on... :-) --Ilkka90 19. toukokuuta 2007 kello 11.34 (UTC)
Kävin vaihtamassa kuvan. --Green Bonsai 19. toukokuuta 2007 kello 11.38 (UTC)

Nyt hyviä sivuja on valittu 11, pitäisikö miettiä etusivulle laitettavan linkin mahdollisuutta? --Hehkuviini 11. kesäkuuta 2007 kello 12.54 (UTC)

Onko tälle asialle tapahtumassa mitään? Etusivulle olisi hyvä saada linkki pian, niin saadaan tunnettuutta tällekin luokalle. SS-laatikon kaltaista vaihtuvaa esittelylaatikkoa nämä eivät mielestäni kaipaa, pelkkä linkki esim SS-laatikon alalaidassa tms. olisi mielestäni riittävä. --albval 28. kesäkuuta 2007 kello 16.50 (UTC)

Nyt kai pitäisi päästä selkeyteen, kumpaa kuvaa käytetään hyvän artikkelin tunnuksena.

Mielestäni tämänhetkinen ristikäyttö ei ole suositeltavaa. --George Esayas (k/m) 19. toukokuuta 2007 kello 16.36 (UTC)

Tällä hetkellä tähdellä on enemmän kannatusta, mutta varteenotettavat argumentit puuttuvat. Esteettinen mieltymys on toki kiva juttu, mutta informaatiografiikassa se on täysin toissijaista. Perusteet sellaisen symbolin valitsemiselle, jota ei voi sekoittaa suositeltu sivu -tähteen ovat selkeät. Ei ole kyse siitä, onko kahden eri värisen tähden sekoittumiselle "vaaraa", vaan siitä, kuinka tehokkaita signaaleita ikonit ovat. Mikäli valitsemme tähden, esimerkiksi suomen kieltä osaamattomat kävijät voivat helposti erehtyä luulemaan hyvää artikkelia suositelluksi sivuksi. Tässä vielä plussapampulan ohelle pari uutta vaihtoehtoa:
Kuva:Crystal 128 gadu.png Dilaudid 10. kesäkuuta 2007 kello 14.01 (UTC)
Jaa, ehkä jompikumpi noista voisi olla ok. Plussasta en edelleenkään pidä, mutta jos on pakko olla plussa, mieluummin sitten tämä uusi kuin tuo vanha, ruuvin ristikannaksikin mainittu. Aurinko on ehkä liian... ihQ. Entäs mitali? --Hehkuviini 11. kesäkuuta 2007 kello 12.50 (UTC)
Mielestäni turhan "pirteitä", kun ss-tähti on hiukan "jäykempi" ja värittömämpi (asiallisempi?). --Ilkka90 11. kesäkuuta 2007 kello 13.10 (UTC)
Mitalit/leimat ovat myös hyvä idis. –Dilaudid 11. kesäkuuta 2007 kello 15.25 (UTC)
Vihreä V:t ja mitallit minusta hyviä, ja tähteä parempia jottei sekaannu suositellut sivuihin. --Wipu 18. kesäkuuta 2007 kello 08.07 (UTC)
Ehdotettujen symboleiden pirteys ei minua häiritse lainkaan, päinvastoin. Kukka-aurinkokin on yllättävän sopiva, sillä hyvien sivujen määrittelyprosessihan on suositeltuja rennompi. Suositeltujen tähti on sitä paitsi turhankin jäykkä ja kekkoslovakialaisella muotokielellä tönkötetty. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.55 (UTC)

Kannatan tähteä

[muokkaa wikitekstiä]
  1. Tähti on parempi. --Spirit 20. toukokuuta 2007 kello 10.32 (UTC)
  2. Tähti. --Ilkka90 20. toukokuuta 2007 kello 11.52 (UTC)
  3. Nätimpi, ja kyllä lukijat osaavat erottaa toisistaan kaksi eriväristä tähteä. Samanmuotoinen symboli laittaisi suositellut ja hyvät sivut "samaan sarjaan", toisin kuin plussa, josta ei heti selviä mitä se symboloi. --Hehkuviini 20. toukokuuta 2007 kello 16.01 (UTC)
  4. Pidän tähdestä enemmän. Kuten yllä: sekoittumisen vaaraa tuskin käytännössä on, eivätkä ne harvat tapaukset ole vaarallisia. Sopii paremmin yhteen suositeltu-tähden kanssa. --Olli 20. toukokuuta 2007 kello 18.07 (UTC)
  5. Tähti on sekä selvempi että tyylikkäämpi. Plussapallo ei edes näytä plussalta, vaan pikemminkin ruksilta, mikä herättää muunlaisia mielikuvia kuin mitä tavoitellaan. --Cuprum 21. toukokuuta 2007 kello 12.51 (UTC)
  6. Olkoon, tuskin sitä sekoitetaan. --ML 21. toukokuuta 2007 kello 12.56 (UTC)
  7. Hieno ja samaa sarjaa. --Ras 21. toukokuuta 2007 kello 13.12 (UTC)
  8. Ad astra. --Neofelis Nebulosa (моє обговорення) 21. toukokuuta 2007 kello 21.31 (UTC)
  9. Aslak 21. toukokuuta 2007 kello 21.52 (UTC)
  10. Tähtiainesta. --Dogah 23. toukokuuta 2007 kello 11.15 (UTC)
  11. Kannatan Tähti on kauniimpi. --MikkoK 23. toukokuuta 2007 kello 11.18 (UTC)
  12. --Inzulac 23. toukokuuta 2007 kello 11.34 (UTC)
  13. Tuo toinen näyttää napilta (irronneelta?) . Crash 23. toukokuuta 2007 kello 11.42 (UTC)
  14. Jea --albval 23. toukokuuta 2007 kello 12.12 (UTC)
  15. --Alphaios 1. kesäkuuta 2007 kello 07.22 (UTC)
  16. Tähti/plussa vaihtoehdoista, tähti tyylikkäämpi, plussasta tuli mieleen ruuvin ristikanta ja on tyylitön. --Wipu 2. kesäkuuta 2007 kello 05.43 (UTC)
  17. Tähti on tyylikkäämpi ja yleensä tähdellä kuvataan hyvää asiaa. ----urheiluviikko 27. kesäkuuta 2007 kello 15.17 (UTC)

Kannatan plussapalloa

[muokkaa wikitekstiä]
  1. Minä kannatan plussapalloa. Se on käytössä ainakin en-wikissä ja varmaan monissa muissakin wikeissä. --Jannex 20. toukokuuta 2007 kello 10.40 (UTC)
  2. Minäkin kannattaisin plussapalloa enemmän kuin tuollaista sinistä tähteä. --Green Bonsai 20. toukokuuta 2007 kello 11.10 (UTC)
  3. Plussapalloa kannatan. -DragonMaster- 20. toukokuuta 2007 kello 11.18 (UTC)
  4. Plussapallo. --Agony (403) 20. toukokuuta 2007 kello 11.29 (UTC)
  5. Sekoittumisen välttämiseksi selvä ero on suotavaa. --Usp 20. toukokuuta 2007 kello 16.23 (UTC)
  6. Jos kerran näitä pitää jakaa, niin sitten mieluummin näitä lottopalloja. Ei iske inflaatio suositellun sivun tähteen. --Jaakonam 21. toukokuuta 2007 kello 21.26 (UTC)
  7. Selvä ero on suotavaa. Toisenkinlaisia plussia kenties voisi ehdottaa? —Ppntori (jutskaa / muokkaukset) 21. toukokuuta 2007 kello 21.32 (UTC)
  8. ~Hyviä puolia: koruttomampi ja selvästi erilainen. Raimo Miettinen 22. toukokuuta 2007 kello 12.03 (UTC)
  9. Plop. --TBone 23. toukokuuta 2007 kello 11.44 (UTC)
  10. Plop! Tarvitsemme kaksi signaalia, jotka eroavat toisistaan riittävän selkeästi. Pelkkä väriero tähtien välillä ei riitä. –Dilaudid 31. toukokuuta 2007 kello 18.55 (UTC)
  11. Mieluummin plussa, tähdet muistuttavat liikaa toisiaan. Ja tosiaan jokuhan vois vielä vähän tyylitellä tuota plussaa.. --Anr 1. kesäkuuta 2007 kello 06.58 (UTC)
  12. Komppaan Dilaudidia. --Elena 1. kesäkuuta 2007 kello 21.31 (UTC)
  13. Ei missään nimessä ainakaan tähteä. Plussapallo on käytössä jo englanninkielisellä puolella ja yhdenmukaisuus on tärkeää. Lisäksi ei kuulu hyvään käyttöliittymän suunnitteluun erottaa merkityksiä pelkällä värisävyllä (ihmisillä esiintyy värisokeutta, tosin sini-vihersokeus ei liene yleisintä lajia). Moorvis 17. kesäkuuta 2007 kello 19.45 (UTC)
  14. jos pitää näistä kahdesta valita, niin tämä. Alempana toisessa kyselyssä tarkempaa kannanottoa. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.47 (UTC)
  15. --Jani Korhonen 27. kesäkuuta 2007 kello 17.46 (UTC)
  1. Entäs perinteinen, kotimainen ja tyylikäs papukaijamerkki ? --Tynkänen 21. toukokuuta 2007 kello 12.59 (UTC)
  2. Yhdyn edelliseen mielipiteeseen: Jotain originaalia eli . --Tve4 24. toukokuuta 2007 kello 14.36 (UTC)

Lukumäärä

[muokkaa wikitekstiä]

Kannattaisiko merkitä Hyvien artikkeleiden lukumäärä sivun alkuun? --Spirit 22. toukokuuta 2007 kello 16.54 (UTC)

Lisäsin. Tuota voi muuttaa siistimmäksi, jos ei tyydytä. --George Esayas (k/m) 22. toukokuuta 2007 kello 17.11 (UTC)

Statuksen poisto

[muokkaa wikitekstiä]

Statuksen kyseenalaistamismahdollisuuden eteen ei ole tehty vielä mitään. Miten se aiotaan järjestää? --George Esayas (k/m) 24. toukokuuta 2007 kello 14.35 (UTC)

Miten olisi ihan vain niin, että minkä tahansa hyvän artikkelin statuksen saa kyseenalaistaa, jos se olisi jotenkin jäänyt muista jälkeen tai ei vastaa kriteerejä. Vertaisarviointia ei tarvita ennen artikkelin ehdottamista hyväksi, joten sitä tuskin tarvitaan toisinkaan päin. Sitten viikon aikana pitäisi saada riittävä kannatus uudestaan kokoon. --Ilkka90 31. toukokuuta 2007 kello 12.50 (UTC)
Joo. Tuo on hyvä. Ja sitten vielä sellainen aikaraja, että artikkelin on oltava vaikka puoli vuotta "hyvä" ennen kuin sen statuksen voi kyseenalaistaan. Nyt tästä tarvitsisi enää saada aikaan jonkinlainen sääntö tuolle sivulle. Toisaalta systeemi on vielä aika uusi eikä kellään ole vielä varmaan mitään kiirettä sivuja poistamaan. --Spirit 10. kesäkuuta 2007 kello 09.39 (UTC)

Mielipidetiedustelu 3: symboli

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on mielipidetiedustelu hyvän artikkelin tunnuksesta. Ehdotuksia saa lisätä vapaasti ja jokainen saa kannattaa niin montaa ehdotusta kuin haluaa. Lisää allekirjoituksesi (~~~~) kannattamiesi symbolien kohdalle. Kommentoida voi keskusteluosiossa. –Dilaudid 27. kesäkuuta 2007 kello 09.21 (UTC)

Sininen tähti

[muokkaa wikitekstiä]

  1. --MikkoK 27. kesäkuuta 2007 kello 09.22 (UTC)
  2. Edelleen tämä --albval 27. kesäkuuta 2007 kello 09.58 (UTC)
  3. Pitäydyn tässä. --Ilkka90 27. kesäkuuta 2007 kello 11.24 (UTC)
  4. Yhtenäisyys puolustaa yhtä lailla tämänkin symbolin käyttöä. Tähtiaihe sopii hyvillekin artikkeleille ja osoittaa niiden kuuluvan suositeltujen kanssa samaan sarjaan. --Litami 28. kesäkuuta 2007 kello 09.37 (UTC)
  5. --George Esayas (k/m) 28. kesäkuuta 2007 kello 11.19 (UTC)
  6. --Mr. Showman 28. kesäkuuta 2007 kello 12.37 (UTC)
  7. Hyvä artikkeli -ja suositeltu sivu -suositukset ovat samaa sarjaa, joten niistä kertovien merkkienkin pitäisi olla. Yhtenäisyyden puolesta vielä, että sininen tähti on käytössä muutamassa muussakin Wikissä. --Dogah 28. kesäkuuta 2007 kello 13.11 (UTC)
  8. --Spirit 28. kesäkuuta 2007 kello 17.22 (UTC)
  9. Riittävän hyvä. --Wipu 29. kesäkuuta 2007 kello 16.46 (UTC)
  10. --Teme 1. heinäkuuta 2007 kello 20.02 (UTC)
  11. Miksi tästä taas äänestetään? –Aslak 3. heinäkuuta 2007 kello 10.26 (UTC)
  12. Selkeä ja tyylikäs. --Cuprum 4. heinäkuuta 2007 kello 09.18 (UTC)
  13. Yhtenäisyys ss-tähden kanssa, kuten Dogah yllä muotoillut. --Hehkuviini 4. heinäkuuta 2007 kello 20.07 (UTC)

Plus-kolikko

[muokkaa wikitekstiä]

  1. Ei sekoittumisen vaaraa. --Agony (403) 27. kesäkuuta 2007 kello 10.09 (UTC)
  2. Hienompihan tuo sininen tähti on mutta tämän kanssa ei synny käytettävyysongelmaa. --psych3 27. kesäkuuta 2007 kello 10.27 (UTC)
  3. --kallerna 27. kesäkuuta 2007 kello 10.27 (UTC)
  4. Yhtenäisyys muiden Wikipedioiden kanssa tärkeää. --Jannex 27. kesäkuuta 2007 kello 11.28 (UTC)
  5. Jepulis, yhtenäisyys on tärkeää ja muutenkin hyvän artikkkelin keskustelusivulle pantava hyvä artikkeli-mallinessa käytetään jo tätä kuvaa. Myös mielestäni kaikista parhaimman näköinen. --♥♦ SpaceAce ♠♣ 27. kesäkuuta 2007 kello 13.17 (UTC)
  6. -DragonMaster- 27. kesäkuuta 2007 kello 14.26 (UTC)
  7. Jos tätä käytetään muualla, on se erittäin painava peruste tämän puolesta. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.42 (UTC)
  8. Selkeä tunnus. -- urheiluviikko 27. kesäkuuta 2007 kello 15.19 (UTC)
  9. Erottuu riittävästi ss-tähdestä.--Usp 27. kesäkuuta 2007 kello 16.22 (UTC)
  10. Sininen plussakin voisi olla jees, mutta tämä se on. --Moorvis 27. kesäkuuta 2007 kello 17.53 (UTC)
  11. Yhtenäisyyssyistä. Melko neutraali myös ilmeeltään. --Ras 27. kesäkuuta 2007 kello 18.00 (UTC)
  12. Dilaudid 27. kesäkuuta 2007 kello 20.11 (UTC)
  13. --Eetvartti 28. kesäkuuta 2007 kello 06.17 (UTC)
  14. --Green Bonsai 28. kesäkuuta 2007 kello 09.06 (UTC)
  15. --George Esayas (k/m) 28. kesäkuuta 2007 kello 11.19 (UTC)
  16. --Mr. Showman 28. kesäkuuta 2007 kello 12.37 (UTC)
  17. Erottuu ss-tähdestä. --Gurumasa 28. kesäkuuta 2007 kello 15.03 (UTC)
  18. --Thi 28. kesäkuuta 2007 kello 15.27 (UTC)
  19. --Herra Maka 28. kesäkuuta 2007 kello 15.30 (UTC)
  20. Hyvin erottuva --Silenzio 29. kesäkuuta 2007 kello 12.24 (UTC)
  21. Ok:n näköinen ja erottuu suositellun sivun symbolista hyvin. --Hapo 1. heinäkuuta 2007 kello 20.20 (UTC)
  22. Vaikkei käytettäisi muualla, silti parhaimman näköinen. (Tosin käytetäänhän tätä muualla, ainakin "kannatan"- ja "+"-mallineissa...) --Jaakonam 1. heinäkuuta 2007 kello 22.06 (UTC)
  23. Ppntori (jutskaa / muokkaukset) 2. heinäkuuta 2007 kello 11.10 (UTC)
  24. Suositeltu artikkeli > Hyvä artikkeli. Ei silti liian erikoinen. → Elve 6. heinäkuuta 2007 kello 19.15 (UTC)

Papukaijamerkki

[muokkaa wikitekstiä]

  1. --Jani Korhonen 27. kesäkuuta 2007 kello 17.49 (UTC)

  1. Kaunis ja erottuva. --Elena 27. kesäkuuta 2007 kello 10.50 (UTC)
  2. Kakkossuosikki. --Ilkka90 27. kesäkuuta 2007 kello 11.24 (UTC)
  3. Dilaudid 27. kesäkuuta 2007 kello 20.11 (UTC)
  4. Kovasti Kiva --ukas 28. kesäkuuta 2007 kello 00.49 (UTC)
  5. -Les 2. heinäkuuta 2007 kello 09.56 (UTC)
  6. Nätti ja selkeä. --Hehkuviini 4. heinäkuuta 2007 kello 20.07 (UTC)

  1. Kaunis ja erottuva. --Elena 27. kesäkuuta 2007 kello 10.50 (UTC)
  2. Hyvin esteettinen. --qWerk 27. kesäkuuta 2007 kello 10.51 (UTC)
  3. -DragonMaster- 27. kesäkuuta 2007 kello 14.26 (UTC)
  4. Kaunis! --Roquai 28. kesäkuuta 2007 kello 16.28 (UTC)
  5. Hieno. --Wipu 29. kesäkuuta 2007 kello 16.47 (UTC)
  6. -Les 2. heinäkuuta 2007 kello 09.56 (UTC)
  7. Kuten Elena. --Miihkali 6. heinäkuuta 2007 kello 12.36 (UTC)

  1. Kaunis ja erottuva. --Elena 27. kesäkuuta 2007 kello 10.50 (UTC)
  2. -DragonMaster- 27. kesäkuuta 2007 kello 14.26 (UTC)
  3. Ihan ok. Selkeä ja muodoltaan neutraalimpi kuin tuo ylempi Niken logo. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.44 (UTC)
  4. --Anr 27. kesäkuuta 2007 kello 15.30 (UTC)
  5. Kompromissi tyylikkyyden ja rumien plussien välillä. --Wipu 29. kesäkuuta 2007 kello 16.49 (UTC)
  6. -Les 2. heinäkuuta 2007 kello 09.56 (UTC)
  7. Kuten Elena. --Miihkali 6. heinäkuuta 2007 kello 12.36 (UTC)

Sininen plus

[muokkaa wikitekstiä]

  1. Myös tämä on ok. --Agony (403) 27. kesäkuuta 2007 kello 10.09 (UTC)
  2. --kallerna 27. kesäkuuta 2007 kello 10.27 (UTC)
  3. Erottuu, mutta ei hypi silmille. Rauhallisuudessaan erittäin miellyttävä. Tähden kanssa hyvä pari. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.45 (UTC)
  4. --Anr 27. kesäkuuta 2007 kello 15.31 (UTC)
  5. Dilaudid 27. kesäkuuta 2007 kello 20.11 (UTC)
  6. Toiseksi paras. --Roquai 28. kesäkuuta 2007 kello 16.31 (UTC)
  7. Kai tämä sankarivainaa-risti voisi menetellä. --Höyhens 1. heinäkuuta 2007 kello 22.22 (UTC)
  8. -Les 2. heinäkuuta 2007 kello 09.56 (UTC)
  9. Ei sankarivainaa-risti vaan ensiapu-tunnus. Mut ihan hyvä kuitenkin. --Hehkuviini 4. heinäkuuta 2007 kello 20.07 (UTC)

  1. Dilaudid 28. kesäkuuta 2007 kello 11.11 (UTC)
  2. -DragonMaster- 28. kesäkuuta 2007 kello 11.29 (UTC)
  3. Myös tämä on hyvä. --Agony (403) 28. kesäkuuta 2007 kello 11.56 (UTC)
  4. --Mr. Showman 28. kesäkuuta 2007 kello 12.37 (UTC)
  5. Tästä selviää paremmin itse merkitys kuin plussapallosta. --qWerk 28. kesäkuuta 2007 kello 12.49 (UTC)
  6. --Anr 28. kesäkuuta 2007 kello 15.24 (UTC)
  7. Myös ok. --Wipu 29. kesäkuuta 2007 kello 16.50 (UTC)
  8. Plussapalluraa parempi. --Ilkka90 30. kesäkuuta 2007 kello 13.48 (UTC)
  9. Jos on kerran pakko aataminaikaista grafiikkaa käyttää niin tämä mieluummin kuin plussapallo. --Hehkuviini 4. heinäkuuta 2007 kello 20.07 (UTC)

Keltainen tähti

[muokkaa wikitekstiä]

  1. Tähti on mielestäni paras vaihtoehto, ja keltaisena ja muutenkin hieman erityylisenä erottuisi hyvin ss-sivun tähdestä. --TPG 7. heinäkuuta 2007 kello 07.54 (UTC)

Yllä ei päästy täsmälliseen lopputulokseen siitä, mikä hyvän artikkelin symbolin tulisi olla, eikä keskustelu tuntunut etenevän, joten aloitin tällaisen. Tällä hetkellä sinistä tähteä ja vihreää plus-kolikkoa kumpaakin käytetään vähän sekaisin hyvän artikkelin tunnusmerkkeinä. Yllä käydyn keskustelun yhteenvetona voitaneen todeta, että sininen tähti on nätti, mutta joidenkin käyttäjien mielestä symboli ei eroa riittävästi suositeltujen sivujen keltaiseta tähteä keltaisesta tähdestä, mikä voi olla käytettävyysongelma. Plus-kolikko on käytössä ainakin en-wikissä.

Lisää ikoneita voi halutessaan etsiä vaikkapa Commonsista. –Dilaudid 27. kesäkuuta 2007 kello 09.21 (UTC)

Hyvän artikkelin symbolin toivoisi olevan visuaalisesti kevyempi ja yksinkertaisempi kuin suositeltujen sivujen merkin. Näin ollen papukaija, sinetti ja mitali eivät sovi. Sininen tähti on liian samankaltainen kuin suositeltu tähti ja värinsä puolesta jopa näkyvämpi. —B. Nuhanen 27. kesäkuuta 2007 kello 14.40 (UTC)
Papukaijamerkki on loppuun kulutettu, eivätkä varmaan useimmat ulkomaalaiset siitä äkkivilkaisemalla tajuaisi, että kyseessä on hyvä artikkeli. Mitaleja ja sinettejä annetaan yleensä henkilöille, joten tuskinpa ne artikkelin hyvyyttä kuvaamaan sopisivat. Sininen tähti on hieno ja sopisi keltaisen tähden takia siksi, että tajuaisi helposti niiden kuvastavan artikkelin hyvyyttä. Toisaalta plus-kolikko on käytössä useassa muussa Wikipediassa, mutta niin on sininen tähtikin (hivenen rumempana vain). Jossain on käytössä pystyssä oleva peukalo -merkki, joka ei kylläkään sopisi siksi, että ylöspäin osoittava peukalo tarkoittaa joissain kulttuureissa pahaa. Hankala päätös siis, mietitäänpä vielä. --Dogah 27. kesäkuuta 2007 kello 14.58 (UTC)
Plussapallon käyttöä perustelee myös se, että se on suosion symbolina käytössä myös Wikipedian äänestyksissä ja keskustelussa. –Dilaudid 28. kesäkuuta 2007 kello 07.24 (UTC)
Olen samaa mieltä siitä, ettei perusteluksi plussapallon käytölle sovi pelkästään se, että sitä käytettäisiin muualla. Eri asia olisi, jos kaikki muut wikit käyttäisivät samaa tunnusta hyvän artikkelin merkkinä, mutta tällä hetkellä niin näkyy tekevän englanninkielisen lisäksi vain muutama. Sinistä tähteä on käytössä myöskin useissa wikeissä, kuten ruotsinkielisessä ja venäjänkielisessä. Suurimmista wikeistä puolestaan saksankielinen hyödyntää L-kirjainta ja ranskankielinen hopeista tähteä. Eli kun käytännöt ovat noinkin moninaisia, niin en näe mitään syytä luopua edellisessäkin äänestyksessä suosituimmasta tähtiaiheesta. --Litami 28. kesäkuuta 2007 kello 09.34 (UTC)
Onhan sitten vielä tällaiset: ja . Itse pidän varsinkin ensimmäisestä. -DragonMaster- 28. kesäkuuta 2007 kello 09.48 (UTC)
Rohkeasti ehdolle vaan :) –Dilaudid 28. kesäkuuta 2007 kello 11.10 (UTC)

Noi väärinmerkit on kaikkein hassuimpia. --Höyhens 1. heinäkuuta 2007 kello 22.21 (UTC)

Hyvä artikkeli -merkki voisi väreiltään noudattaa suositeltu-tähden sävyjä. Tämä sitoisi myös symbolit enemmän samaan teemaan, tavanomaista parempien artikkeleiden esille tuomiseen. Ehdotetuista ainakin OK-merkit ja plussa olisi helppo muuttaa sävyiltään SS-tähden kaltaisiksi. --Riisipuuro 2. heinäkuuta 2007 kello 11.15 (UTC)--

Tähän liittyy samoja käytettävyysongelmia kuin sininen tähti vs. keltainen tähti -tapauksessa, ks. aiempi keskustelu aiheesta. On intuition kannalta tehokkainta informaatiosuunnittelua, että signaalit eroavat toisistaan ja ovat siten tunnistettavissa riittävän monessa suhteessa – tässä tapauksessa sekä värissä että muodossa. –Dilaudid · κ, μ · 2. heinäkuuta 2007 kello 11.48 (UTC)
Ongelma ei liene niinkään SS- ja HA-symbolien erottaminen toisistaan (kunhan ei molemmissa käytetä tähteä) kuin yleensä ko. merkintöjen erottaminen muusta visuaalisesta informaatioista sivulla. Sama väri kuvaa yhteenkuuluvuutta, samaa luokkaa: kummatkin symbolit esittävät yhteisön erikseen valitsemia tavanomaista parempia artikkeleita. Erottautuminen on hyvä asia, samoin yhteen kuuluvien asioiden intuitiivinen mieltäminen sellaisiksi; molemmat auttavat näkymän jäsentelyä ja parantavat käytettävyyttä. --Riisipuuro 3. heinäkuuta 2007 kello 10.46 (UTC)--
Itse en näe erottamista muusta visuaalisesta informaatiosta ongelmana, koska sijoittelu artikkelisivulla hoitaa erottumisen muusta informaatiosta varsin tehokkaasti. –Dilaudid · κ, μ · 3. heinäkuuta 2007 kello 11.56 (UTC)
Joo. Olis vielä semmoinen Vähemmän suositeltu - tähti. --Höyhens 2. heinäkuuta 2007 kello 12.08 (UTC)

Vihreällä plus-kolikolla on 24 äänellä suurin kannatus, suurinta osaa muista ehdotuksista on äänestetty suhteellisen tasaisesti. Toiseksi eniten kannatusta on sinisellä tähdellä, joka on saanut 13 ääntä. Olen nyt muuttanut plus-kolikon hyvien artikkelien symboliksi kaikkialle. –Dilaudid · κ, μ · 8. heinäkuuta 2007 kello 09.40 (UTC)

Hyvä artikkeli suositelluksi ilman vertaisarviointia?

[muokkaa wikitekstiä]

Olisiko seuraavanlainen käytäntö hyvä Suomenkielisessä Wikipediassa?

  • Hyvä artikkeli-statuksen saanut artikkeli voidaan asettaa ehdolle Suositelluksi sivuksi suoraan. (eli artikkelia ei tarvitse laittaa vertaisarviointiin 2 viikon ajaksi.)

Mielestäni edellämainittu käytäntö olisi hyvä, sillä jos artikkelille on jo myönnetty "Hyvä artikkeli"-arvo, artikkeli on jo laaja/kattava, taso on hyvä, lähteet mainittu yms. --Mr. Showman 28. kesäkuuta 2007 kello 12.42 (UTC)

Ei kiitos. Artikkelit pääsevät liian helposti tällöin suositelluksi. Tästähän syntyisi porsaanreikä, että viedään se "Hyvät artikkelit"-äänestykseen ja sen jälkeen suositellut äänestykseen, ilman sen kummempia vaivoja. Kyllä kaikki tieteelliset kirjoitelmat käyvät vertaisarvioinnin vaikka ne olisivat jo jossakin muussa lehdessä jo julkaistu, käsittääkseni ainakin. --qWerk 28. kesäkuuta 2007 kello 12.51 (UTC)
Samaa mieltä. --Dogah 28. kesäkuuta 2007 kello 13.07 (UTC)
Kuten Mr. Showman qWerk. Tämä voisi olla järkevä menettely, jos alunperin olisi päätetty yhdistää vertaisarviointi hyvä artikkeli -statuksen myöntämiseen (mikä musta olisi ollut ihan järkevää). Nykysysteemissä luulen kuitenkin että haitat ylittäisivät mahdolliset hyödyt. –Dilaudid 28. kesäkuuta 2007 kello 14.04 (UTC)
Samaa mieltä kuin Qwerk. —B. Nuhanen 28. kesäkuuta 2007 kello 16.43 (UTC)
Joo, kyllä vertaisarviointi pitää olla. Varsinkin kun toistaiseksi hyvä artikkeli -äänet tunnutaan pääasiassa annettavan Stetson-Harrison -menetelmällä (tämä koskee myös itseäni). --albval 28. kesäkuuta 2007 kello 16.47 (UTC)
Kannatukselle voisi asettaa jonkun alarajan Hyvä artikkeli -äänestyksessä, esim. kannatuksen täytyy olla yli 90 %, jotta artikkelin voisi viedä suositeltu-äänestykseen. --George Esayas (k/m) 28. kesäkuuta 2007 kello 20.20 (UTC)

Vertaisarviointia ei suinkaan pidä nähdä turhana pakollisena kahden viikon mittaisena aikana ennen äänestystä, vaan hyödyllisenä "työkaluna" artikkelin sisällön parantamisessa. --JannE 28. kesäkuuta 2007 kello 18.49 (UTC)

Joka tapauksessa vertaisarviointi on nyt pakollinen ja useimmiten turha, kun edes kommentteja ei tule. Hyvä-äänestyksissä pitää myös melko hiljaista, mutta ei niin hiljaista kuin vertaisarvioinnissa keskimäärin, joten hyvä-äänestys vastannee arviointia aivan hyvin. Hyvä-äänestyksen voisi muuten aivan hyvin muuttaa kaksiviikkoiseksi, vain viikon äänestysaika oli tarpeeton typistys, kun äänestyksiä on niin vähänkin. --ML 28. kesäkuuta 2007 kello 20.27 (UTC)
Juuri näistä syistä sekä yksinkertaisuuden puolesta hyvä artikkeli -statuksen myöntäminen ja vertaisarviointi tulisi mielestäni yhdistää. Äänestäminen on kuitenkin pahasta eikä sovi vertaisarvioinnin yhteyteen, joten hyvä-statuksen myöntämisessä voitaisiin siirtyä yhteisymmärryspäätökseen. –Dilaudid · κ, μ · 29. kesäkuuta 2007 kello 09.52 (UTC)
Miten vaan, mutta olen pannut merkille että vertaisarviointi on alkanut aivan viime aikoina yllättäen toimia. --Höyhens 2. heinäkuuta 2007 kello 12.06 (UTC)

Jos hyvä artikkeli voisi asettua suoraan ehdolle suositelluksi, voisi käydä niin, että hyvän artikkelin kriteerit nousevat liian korkeiksi. Näin ei saisi tapahtua. (Ennen suositelluksi saattoi päästä ilman yhtään ainutta lähdeviitettä. Nyt ilman viitteitä ei meinaa päästä hyväksikään.) --Elena 23. heinäkuuta 2007 kello 21.46 (UTC)

Joo muuten. Tämä viiteasia ei kyllä taida olla ihan loppuun käsitelty. Ohjeessa kyllä sanotaan selkeästi että merkitse lähteet mutta rajanveto näyttää olevan vaikeaa. --Höyhens 24. elokuuta 2007 kello 07.06 (UTC)

Linkki etusivulle (2)

[muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin jo keskusteltiin linkkauksestahyviin artikkeliin ja tulos=0. Olisi siis keskusteltava siitä, että onko linkki tarpeellinen, jos on niin miten linkkaus esitetään etusivulla. Pitäisikö tehdä samankaltainen laatikko kuin suositelluillakin, jossa lyhyt esittely jotakin artikkelista (esitely kestää viikon? vai kenties 3 päivää?). Vai olisko permpi laittaa suositellut-laatikkoon vain pienellä linkki, johon teksti "Katso myös Hyvät artikkelit". --qWerk 21. heinäkuuta 2007 kello 12.35 (UTC)

Kannattaisin muotoa "Lisää suositeltuja- ja hyviä artikkeleita". --Agony (403) 21. heinäkuuta 2007 kello 12.38 (UTC)
Tuo kuullostaa minusta ihan hyvältä. Muita mielipuolia? --qWerk 21. heinäkuuta 2007 kello 17.04 (UTC)
Kuulostaa hyvältä minustakin. --JannE 21. heinäkuuta 2007 kello 17.35 (UTC)
Entäs jos laittaisi suositeltu-boksin alareunaan tekstin " Viikon hyvä artikkeli: (Artikkelin nimi). Lisää hyviä artikkeleita." Agonyn ehdotuskin on ihan toimiva, mutta itse pitäisin enemmän jonkun "valitun palan" laittamisesta kyseiseen (siis suositeltujen kanssa samaan) laatikkoon. Sellaiset kun aina houkuttelevat lukemaan. --Hehkuviini 22. heinäkuuta 2007 kello 17.12 (UTC)
Vastustan valittuna palana esiteltävän hyvän sivun sisällyttämistä etusivulle. Vie tarpeettomasti resursseja, ja hyvien artikkelien laadunvalvonta ei ole edes niin tehokasta kuin suositeltujen sivujen tapauksessa. –Ejs-80 23. heinäkuuta 2007 kello 11.23 (UTC)
Kannatan Agonyn ehdotusta. --Elena 23. heinäkuuta 2007 kello 10.56 (UTC)

Kolme päivää kuulostaa lyhyeltä ajalta. Etteivät vain esiteltävät artikkelit loppuisi kesken? --Ilkka90 23. heinäkuuta 2007 kello 08.34 (UTC)

Kolme päivää oli vain ehdotus. Ajasta olisi parempi keskustella enemmän, jos artikkeleita päätetään esitellä jotenkin. --qWerk 23. heinäkuuta 2007 kello 09.04 (UTC)
Jos esittelyaika olisi viikko, voisi sen kätevästi vaihtaa samalla istumalla etusivun ss-artikkelin kanssa. --Hehkuviini 23. heinäkuuta 2007 kello 09.25 (UTC)
Viikko olisi varmaan hyvä, noita hyviä artikkeleja kyllä tulee sitä vauhtia että niitä riittää etusivulle. --kallerna 23. heinäkuuta 2007 kello 09.28 (UTC)

Kannattaisin tuota Hehkuviinin muotoa, mutta niin, että lukisi "Katso myös Hyvät artikkelit
Viikon hyvä artikkeli: (Artikkelin nimi)" --kallerna 23. heinäkuuta 2007 kello 09.09 (UTC)

Eikö tätä keskustelua kuuluisi käydä sivulla Keskustelu Wikipediasta:Etusivu, koska sitä sivua tämä keskustelu koskee. Samulili 23. heinäkuuta 2007 kello 12.27 (UTC)

Jatkoin keskustelua siellä. --Elena 23. heinäkuuta 2007 kello 22.00 (UTC)

Artikkelit, jotka ovat aikaisemmin olleet hyviä artikkeleja

[muokkaa wikitekstiä]

Minusta tuosta voisi poistaa ne, jotka ovat nousseet korkeammalle tasolle eli suositelluksi, tai ainakin ilmaista jotenkin, että näin on tapahtunut. Nyt siitä voi saada helposti sen käsityksen, että ne artikkelit eivät ole enää hyvän artikkelin statuksen arvoisia (kuten suositeltujen sivujen kohdalla on). Tulevaisuudessa tie suositelluksi sivuksi saattaa käydä yhä useammin hyvä artikkeli -statuksen kautta. --Elena 23. heinäkuuta 2007 kello 21.28 (UTC)

Tein nyt virityksiä mallineen {{Link GA}} kuntoon saattamiseksi, ja ainakin Opera 9 toimii kiltisti seuraavilla koodeilla:

 function LinkGA() 
 {
     if ( document.getElementById( "p-lang" ) ) {
         var InterwikiLinks = document.getElementById( "p-lang" ).getElementsByTagName( "li" );
 
         for ( var i = 0; i < InterwikiLinks.length; i++ ) {
             if ( document.getElementById( InterwikiLinks[i].className + "-ga" ) ) {
                 InterwikiLinks[i].className += " GA"
                 InterwikiLinks[i].title = "Tästä aiheesta on hyvä artikkeli toisessa Wikipedian kieliversiossa.";
             }
         }
     }
 }
 
 addOnloadHook( LinkGA ); 
li.GA {
  list-style-image: url("http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/4a/Monobook-bullet-plus.png") !important;
}
  • Toiminnot:MyPage (vaatii että käyttäjäsivullanne on kielilinkki en-wikiin, tai jos ei ole, voitte tulla katsomaan olenko hyvä myös en-wikissä vai en :))
{{Link GA|en}}

Tarvitsisin toimivuuskommentit seuraavista selaimista: IE 7, IE 6, Firefox 2 ja Safari ennen kuin viitsin viedä koodit kaikkien käyttöön. Eli ei muuta kuin testaamaan ja kommentoimaan (muistakaa tyhjentää välimuisti monobookkien käpistelyn jälkeen). --Agony (403) 30. heinäkuuta 2007 kello 17.20 (UTC)

Siistiä! Mulla toimii. (Firefox 2.0.0.5, Windows XP) –Dilaudid · κ, μ · 30. heinäkuuta 2007 kello 21.21 (UTC)
Näyttäisi toimivan täälläkin foxilla. Samaten IE7 homma pelittää. --qWerk 1. elokuuta 2007 kello 19.18 (UTC)
Toimii kyllä IE7, vista. Muuten, tuo plus-kolikko voisi olla vähän erottuvampi kuin plus-merkki. --junafani (ʋαłıʈƣ) 9. elokuuta 2007 kello 12.20 (UTC)
Toimii Firefox 2.0.0.6:lla. Plus-merkin sijaan voisi tosiaankin käyttää sitä kolikkoa.--AtteL 11. elokuuta 2007 kello 21.28 (UTC)

Ajattelin laittaa homman nyt pelittämään, 25 päivää ilman soraääniä asiasta josta on kerrottu ajankohtaissivulla ja kahvihuoneella on IMO riittävästi. Kumpi laitetaan merkitsemään hyviä artikkeleita? Laitetaan perään mielipidetiedustelu joka päättyy 30. elokuuta 2007. --Agony (403) 24. elokuuta 2007 kello 06.55 (UTC)

Eihän noista kummastakaan saa mitään selvää ilman pain-zoomia! Ihan sama kumpi valitaan. --Miihkali 24. elokuuta 2007 kello 12.35 (UTC)

Pitää olla pieni koska ei mahdu bullet muuten listaan :) --Agony (403) 24. elokuuta 2007 kello 12.36 (UTC)

Tästähän ei kai ole ollut varsinaista mielipidetiedustelua, mutta jos kerran muutkin Wikipediat ovat laittamassa iw-linkkien sekaan myös hyvän artikkelin symbolin, niin me mennään mukana. Järkevintä olisi käyttää samaa symbolia kuin muutkin. Alempi plussa on mielestäni paljon kauniimpi ja sopii paremmin linkkilistaan (eihän suositeltu tähtikään ole samanlainen artikkeleissa ja iw-listassa). --Elena 27. elokuuta 2007 kello 21.38 (UTC)

Mielipidetiedustelu päättynyt ja {{Link GA}} aktivoitu. --Agony (403) 30. elokuuta 2007 kello 15.19 (UTC)

Ainakin minulla symboli näkyy vain Firefoxissa, mutta ei IE7:ssä. --Mb 14. syyskuuta 2007 kello 17.47 (UTC)
Oletko varma ettei vain välimuisti kenkkuilisi, sillä oma IE7-testini pelitti hyvin (kun töistä testailin)? IE on kohtuuhankala tapaus välimuistin suhteen. --Agony (403) 14. syyskuuta 2007 kello 18.13 (UTC)
Totta, Ctrl + F5 auttoi. Kiitos. Olisihan tämä pitänyt keksiä itsekin... --Mb 16. syyskuuta 2007 kello 11.10 (UTC)
  1. Paljon erottuvampi. --junafani (pistäydy kupposella) 24. elokuuta 2007 kello 09.09 (UTC)
  2. Kannatan On selkeämpi kuin toinen vaihtoehto. --MikkoK 24. elokuuta 2007 kello 09.29 (UTC)
  3. Linjassa artikkelin merkin kanssa --albval 24. elokuuta 2007 kello 09.40 (UTC)
  4. Selkeämpi. —Ppntori (jutskaa / muokkaukset) 24. elokuuta 2007 kello 10.13 (UTC)
  5. Pallot rules. --Jaakonam 24. elokuuta 2007 kello 10.48 (UTC)
  6. Komppaan albvalia. --kallerna 24. elokuuta 2007 kello 11.29 (UTC)
  7. Parempi. --Tve4 24. elokuuta 2007 kello 11.54 (UTC)
  8. No-jaa. Alempi on tietysti huomaamattomampi, mutta tämä on ehkä hieman liian erottuva. --qWerk 24. elokuuta 2007 kello 12.09 (UTC)
  9. --Mr. Showman 24. elokuuta 2007 kello 12.37 (UTC)
  10. Taas perusteluna se, että se on yhteensopiva muiden mallineitten kanssa. --♥♦ SpaceAce ♠♣ 24. elokuuta 2007 kello 12.46 (UTC)
  11. Kompaten muita. --AtteL (keskustelua) 24. elokuuta 2007 kello 14.16 (UTC)
  12. Ehdottomasti. --JannE 24. elokuuta 2007 kello 14.51 (UTC)
  13. Kannatan tätä vaihtoehtoa, koska se on todennäköisesti selkeämpi mm. niille ihmisille, jotka vain satunnaisesti selaavat Wikipediaa, koska on tietääkseni ainakin täällä ja en-wikissä hyvien artikkeleiden symboli. El ihan selkeyden vuoksi äänestän. -Roussu 25. elokuuta 2007 kello 19.14 (UTC)
  14. Tihrustamiseksihan tämä menee, mutta onpa sentään linjassa hyvä artikkeli -symbolin kanssa. –Dilaudid · κ, μ · 25. elokuuta 2007 kello 23.07 (UTC)
  15. Juu, muiden kanssa samaa mieltä. --Jannex 26. elokuuta 2007 kello 09.23 (UTC)
  16. --PtG 29. elokuuta 2007 kello 20.32 (UTC)
  17. --Usp 30. elokuuta 2007 kello 15.11 (UTC)
  1. Selkeä, erottuu listasta myös värillään. –Dilaudid · κ, μ · 25. elokuuta 2007 kello 23.08 (UTC)
  2. //Ephief 27. elokuuta 2007 kello 11.00 (UTC)
  3. Tämä on parempi. --Höyhens 27. elokuuta 2007 kello 12.27 (UTC)
  4. -Hazjibab 27. elokuuta 2007 kello 19.11 (UTC)

Ehkä en nyt ymmärrä mistä on kysymys mutta minun firefoxilla ei näy mitään paitsi ohjelmointitekstiä. --Höyhens 25. elokuuta 2007 kello 02.04 (UTC)

Johtuu varmaan siitä että tätä toimintoa ei ole aktivoitu kaikille käyttöön, vaan koodi pitää viedä yllä kuvatulla tavalla omaan monobook.js & .css -tiedostoon. Jos haluat testata omalla selaimellasi, voin tarvittaessa käydä käpistelemässä monobookkisi kuntoon? Äänestyksen jälkeen koodit olisi tarkoitus viedä kaikkien käyttöön, jolloin niitä ei tarvitse enää itse asettaa. --Agony (403) 25. elokuuta 2007 kello 07.06 (UTC)
Joo, nyt näkyy. Oli vaan niin pienellä että piti pyyhkiä rillit. Poistetaan vastustus samalla. Kiitos Agony. --Höyhens 27. elokuuta 2007 kello 12.27 (UTC)