Keskustelu Wikipediasta:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-29

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pisteidenlaskun käynnistymiseen tarvitaan taitajan apua

[muokkaa wikitekstiä]

@Zache, Geohakkeri, Veli Himmeä:

  • Viime yönä huomasin puolenyön jälkeen, ettei viikkokisasivua oltu luotu, vaikka kisaviikko oli jo käynnistynyt. Siispä pyrin luomaan sellaisen. Painikkeella loin sivun ja viimevuotisesta viikkokisasta kopion rakenteet, miten apuvälineitä oli sivulle kirjattu. Botin laskentaa varten lueteltavat luokat kirjasin viime vuoden kisasta. Mielikuvat siitä, miltä tynkä näyttää visuaalisena kuvana eivät ole ihan yleispätevioä tai kristallinkirkkaita, joten poimin viimevuotisen kisan symbolikuvan tilalle Commonsin tynkä-luokasta kuvan, josta voisi ajatella, että siinä / kisalla nimenomaan pyritään poistamaan / pyyhkimään pois tynkiä.
  • Katsoin, oliko UKBot-botti pyörähtänyt. No oli, ja viikkokisaankin liittyvä ajo oli tehty (lisää tästä kohta), mutta pistetilanne ei sivulle päivittynyt. Lisäsin kokeeksi itseni osallistujaksi, koska olin lähteistyskuukauden johdosta pari tynkää poistanut myös puolenyön jälkeen. Ajoin botin manuaalisesti, mutta silloinkaan ei pistetilanne päivittynyt.
  • UKBotin seurantasivun viikkokisaa koskevasta lokista (esim) voi lähdä, että viikkokisan ajo pyörähtää aikataulun mukaan tunnettain. Mutta muutaman sekunnin mittaisen ajon listauksesta näkee, ettei kaikki mene ihan kuin Strömsössä. Ote:
...
[ 0:05] {66 MB} ukbot.contests INFO : Found new contest: Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-29
[ 0:05] {68 MB} ukbot.util INFO : Preparing control char regexp...
[ 0:06] {68 MB} ukbot.util INFO : Control char regexp is ready
[ 0:06] {68 MB} ukbot.contests ERROR : Failed to parse infobox for contest Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-29
[ 0:06] {68 MB} ukbot.contests INFO : Contest Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-28 is to be closed, but award delivery has not been confirmed yet
[ 0:06] {68 MB} ukbot.contests WARNING : Page does not exist: Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2019-53
[ 0:06] {68 MB} ukbot.contests WARNING : Page does not exist: Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-XX
[ 0:06] {68 MB} root INFO : Number of active contests: 0
...
  • Tästä siis näkee, ettei botti osaa (viimevuoden kisasivulta kopioitujen) annettujen tynkäluokkien pohjalta käynnistää pistelaskua, tai ainakaan luoda (parsia kasaan) viikkokisan mallineen infobokseja, joihin botin pitäisi päivittää kisailijoiden edistymistä.
  • Osaisiko joku fiwikin teknisistä taitureista auttaa, ja päivittää kisasivua tai bottia niin, että pistelasku saadaan rullaamaan?

--Paju (keskustelu) 19. heinäkuuta 2021 kello 17.14 (EEST)[vastaa]

Jospa nyt? Tilanteen taisi ratkaista Käyttäjä:MAQuire, joka kävi potkaisemassa bottia tovi sitten. --Geohakkeri (keskustelu) 19. heinäkuuta 2021 kello 17.53 (EEST)[vastaa]
Veli Himmeä kävi laittamassa kisaviikon kilpailusivulle, niin siksi toimii nyt. --MAQuire (keskustelu) 19. heinäkuuta 2021 kello 17.56 (EEST)[vastaa]
Olenpas mäkin vaan puusilmä. Yritin kyllä tarkkaan katsoa, mitä asian ympärillä tapahtuu. No, joka tapauksessa mukava juttu, että asia hoitui. --Geohakkeri (keskustelu) 19. heinäkuuta 2021 kello 17.59 (EEST)[vastaa]
Kannustava peukku Hyvä, että saatiin nopeasti kuntoon ja pellittämään. Kiitos kaikille. --Paju (keskustelu) 19. heinäkuuta 2021 kello 18.14 (EEST)[vastaa]

Muiden kielten tyngät

[muokkaa wikitekstiä]

Pohjoissaamenkielisessä Wikipediassa on Kategoriija:Nalttat, mutta ei ole mitään hienoja listoja tyngistä edellisistä kilpailuista. Inarinsaamenkielisessä tai livvinkarjalankielisessä ei lie luokkaa eikä mallinnetta eikä niitä merkitä muutenkaan mun tietääkseni. Eli miten näiden kielten puhujat pääsevät tällä viikolla? -Yupik (keskustelu) 20. heinäkuuta 2021 kello 11.10 (EEST)[vastaa]

Hyvä huomio. Voin tehdä pohjoissaamen tyngistä kohta oman listansa, jotta saadaan sekin mukaan kilpailuun. Ilman tynkämallineita/-luokkia ei oikein ole mitään, mitä botille antaa kriteeriksi, joten inarinsaami ja livvinkarjala jäänevät tästä kilpailusta tällä kertaa ulkopuolelle. --Lentokonefani asiaa? | syntilista 20. heinäkuuta 2021 kello 11.13 (EEST)[vastaa]
@Yupik: tein nyt sewikille tynkälistan Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2021-29/Lista-se. Siinä ovat artikkelit, joissa juuri nyt tällä kellonlyömällä on tynkämalline. Jos siis alkuviikon aikana jostakin artikkelista on poistettu tynkämalline, se ei tule nyt mukaan pisteenlaskuun, mutta sen voi lisätä listan loppuun, jolloin botti laskee sen mukaan. En ole ihan varma, toimiiko botti oikein, kun lista on fiwikissä ja linkitetyt artikkelit sewikissä, mutta tarkkaillaan tilannetta. --Lentokonefani asiaa? | syntilista 20. heinäkuuta 2021 kello 11.31 (EEST)[vastaa]
Giitu! En tiedä, tuleeko osallistujia sewikistä, mutta toivoa voi elättää :D -Yupik (keskustelu) 20. heinäkuuta 2021 kello 11.38 (EEST)[vastaa]

Tynkämallineiden sorttaus viikkokisamallineessa: Suosituimmat poistoluokat näkyviin?

[muokkaa wikitekstiä]

a) Onnistusiko Botilta miten helposti tynkämallineiden sorttaus niin, että useimmin poistetut tynkäluokat näkyisivät viikkokisamallineessa suuruusjärjestyksessä? Siis eniten poistettu tynkäluokka ensin, sitten toiseksi suosituin jne... Olisi motivoivampaa katsoa yhteenvedosta, mitä tynkäluokkia on poistettu aktiivisesti sen sijaan, että esitetään vain aakkostettuna ensimmäiset luokat, vaikka niistä ei olisi yhtään tynkää poistettu (nollasaldo).
b) Kirjaako botti luokat mallineeseen siinä järjestyksessä, missä ne on botille kisasivulla listattu? Eli jos vaikka manuaalisesti poimisi eniten poistettujen tynkien luokat (kuten Tynkä/Jalkapalloilija, Tynkä/Vuori, Tynkä/Maantiede, Tynkä/Suomi, Tynkä/Kylä, Tynkä/Koulutus, jne), ja tallentaisi ne botille manuaalisesti välihetken suositummuusjärjestyksessä? Näin saisi yhteenvedosta mielekkäämpää palautetta wikipedisteille! --Paju (keskustelu) 21. heinäkuuta 2021 kello 21.13 (EEST)[vastaa]

Rohkea rokan syö... Kokeilin helpompaa b)-vaihtoehtoa: vaihdoin viisi nollasta poikkeavaaa tynkäluokkaa UKBotille esitetyn, muuten aakkostetun luokkalistan alkuun. Katsotaan poimiiko botti ne näkyviin yleisnäkymään listaamisjärjestyksessä. --Paju (keskustelu) 21. heinäkuuta 2021 kello 23.33 (EEST)[vastaa]
Testi toimi, tulevat näkyviin! Jatkan b)-vaihtoehdolla. --Paju (keskustelu) 21. heinäkuuta 2021 kello 23.35 (EEST)[vastaa]
Listasin mallineen alkuun 23 tynkäluokkaa, joissa oli ainakin yksi mallineen poisto. Näistä ensimmäiset päivittynevät testiajon tavoin seuraavaan näkymään. --Paju (keskustelu) 21. heinäkuuta 2021 kello 23.54 (EEST)[vastaa]

Artikkelin tynkäluokituksen poistamisesta

[muokkaa wikitekstiä]

Olen havainnut huomattavaa eroavuutta käyttäjien välillä siinä, miten herkästi tynkäartikkelien sisällön parantamiseen yhteydessä poistetaan artikkelin tilaa kuvaava tynkäluokitus. Nostan aihetta keskusteluun, koska Wikipediassa tynkien suuri määrä on koetu ongelmallisena. Esimerkiksi vuonna 2019 erään kokeneen käyttäjän Petscanilla tekemän katsauksen mukaan jopa 39 prosenttia artikkeleista oli jossain tynkäluokassa.

Havaitsin viikkokisan yhteenvetomallineen kehittämistä pohtiessani, että esimerkiksi artikkeli Muslimi näkyy olevan yhä tynkä-luokassa. En oikein keksi miksi? Ihmettelen tätä vain (kuvainnollisesti) ääneen. Yritän ymmärtää miten eri käyttäjät tynkä-luokkiin suhtautuvat ja missä vaiheessa tynkä-mallineita poistavat.

Itse olen kisahuumassa saattanut sortua ylilyöntiin. Jonkin aikaisemman vuoden tynkätalkoiden keskustelussa muistelisin tuodun esille, että kun artikkeliin on lisätty jo useita lähteitä, se ei olisi pääsääntöisesti enää tynkä vaan lyhyt artikkeli, jossa toki voi yhä olla puutteita. Olen saattanut tämän hämärän muistikuvan varjolla poistaa tynkämerkintöjä, vaikken ole ollut esimerkiksi erityisen tyytyväinen artikkelin senhetkiseen kattavuuteen. Olemassa olleessa artikkelipohjassa (tynkään) on voinut olla muutaman lähteen lisäämisenkin jälkeen isojakin lähteettömiä osia tai yleisesti kiinnostavan tiedoaineksen puutteita. Esimerkki Suomen kyläartikkeleista: monenkaan kunnan, maakuntaliiton tai Tilastokeskuksen aineistoista ei helposti löydä ajanmukaista, esimerkiksi 2010-luvulta olevaa väkilukua taajamakokoa pienempää kylää kuvaavaan artikkeliin (etenkin jos kunnan väkiluku on pudonnut kymmeniä prosentteja viime vuosikymmeninä). Olen toisaalta yrittänyt suhteuttaa tynkämerkinnän tarvetta lukuisiin muutaman lauseen tai kappaleen mittaiseen (100-1200 byten laajuisiin) täysin lähteettömiin ja tynkämerkitsemättömiin artikkeleihin. Miten jo muutamankin lähteen ja oleellisen perusväitteen osalta lähteistetty lyhyt artikkeli olisi tynkä, jos tynkämerkintää ei kirjata vastaaviin lähteettömiin artikkeleihin?

Olen edustanut kantaa, että tynkäluokkaan on voinut lisätä selitteen, miksi muutamaa lausetta pidempi ja jo jonkun lähdeviitteen sisältävä artikkeli on kirjoittajan, kehittäjän tai lukijan mielestä yhä tynkä. Tämä helpottaa artikkelin parantamisaikeeseen palaamista myöhemmin. Toinen, näkyvämpi vaihtoehto on ollut kirjata malline keskeneräisyydestä (esimerkiksi kun joku osa tai koko artikkeli jää kesken; mielellään täsmentäen, mitä jäi kesken) tai havainto korjaustarpeesta (jälkimmäinen keskeneräisyyden tavoin kaikille lukijoille näkyämpi huomautus; tähänkin mielellään erittelyä havaituista puutteista eli selitys korjaamistarpeelle). Toivon keskusteluun kantoja siihen, milloin tynkäluokka olisi syytä poistaa? --Paju (keskustelu) 21. heinäkuuta 2021 kello 23.24 (EEST)[vastaa]

@Toivo ja Toivo: Toinen esimerkki: Miksi artikkelissa Markiisi de Sade on yhä tynkämerkintä? Artikkelia on tälläkin viikolla muokattu. --Paju (keskustelu) 22. heinäkuuta 2021 kello 16.39 (EEST)[vastaa]
@Lax: Kolmas esimerkki: Eikö artikkeli Jukka Piekkanen jo anna riittävän hyvän yleiskuvan aiheestaan, ja sisällä useampia kelvollisia lähteitä. Miksi siinäkin on tynkämalline? Monet muutkin viikolla muokatut urheilija-artikkelit ovat vastaavantasoisia. Yrittelen herätellä keskustelua siitä, milloin tynkämerkintä joutaa pois. Mielestäni meillä on aivan liikaa tyngäksi merkittyjä artikkeleita. --Paju (keskustelu) 22. heinäkuuta 2021 kello 17.08 (EEST)[vastaa]
Piekkasesta saa jonkin sortin yleiskuvan, joo, mutta kylläkin niin yleisen ja pintaa raapaisten, että minä olen tuollaisia tottunut pitämään tynkinä, enkä suostu ainakaan sen ollessa tuossa tilassa napsimaan itselleni pisteitä poistamalla siitä tynkämallinetta. Arvokisasijoituksistakin on vain parhaat mainittu. Lähteiden määrää en pidä olennaisena tyngityksessä vaan mielestäni tynkyys liittyy nimen omaan asiasisältöön ja sen kattavuuteen. --Lax (keskustelu) 22. heinäkuuta 2021 kello 19.14 (EEST)[vastaa]
Muistui tässä mieleeni, että vuonna 2008 merkkasin lähes 13-megaisen Paavo Nurmi -artikkelin tyngäksi [1]. Silloin syynä oli se, että vaikka syvällisempääkin tekstiä oli paljon, se painottui vain tiettyihin ajanjaksoihin eikä edes tärkeimpiin, ja vielä minun pikaisen, Pariisia 1924 koskeneen lisäykseni jälkeenkin vuodet 1925–1931 oli sivuutettu kokonaan ja hypätty suoraan vuoden 1932 ammattilaistuomioon. --Lax (keskustelu) 22. heinäkuuta 2021 kello 19.27 (EEST)[vastaa]
Kiitos puheenvuoroista! Poistokynnys tuntuu olevan aika korkealla! Tynkämerkinnän poistamisen ei ole tarkoitus viestittää, että artikkeli olisi valmis laatuarviointiin, tai lähelläkään lupaavaa artikkelia. Toisaalta jos on muokkaamassa itselleen tutumman aihepiirin (vaikkapa urheilulajin tai joukkueen edustajien) artikkeleita tai artikkelia kansallisesta ikonista, ymmärrän, että tynkämerkintää voi haluta pitää hieman pidempään. Mielestäni kymmenistä ellei sadoista kisaviikolla muokatusta artikkeleista joutaisi tynkämerkintä pois: perustietoja artikkelin aiheesta on ja lähteistystä löytyy väitteiden varmistamiseen. Silloin tynkävaihe on ohitettu. Lyhyt artikkeli on lyhyt artikkeli. Ja jos tynkämerkinnän poistaa henkilö joka ei artikkelia muuten merkittävästi täydennä voisi pisteet jättää jakamatta; tällöin kynnys poistaa turha tynkäluokka artikkeleista joissa ne turhaan lilluvat ei nousisi. Ja ei kai viikko- tai kuukausikisojen osallistumísen pääfunktio ole muutenkaan pisteitä kerätä? Eihän eniten viikko- tai kuukausikisailusta pisteitä kerännyt ole monestikaan millään järkevyysmittarilla fiwikin yhteisölle tai lukijoille arvokkaimman työn tekijä! Siksi olisikin hyvä olla muitakin kannustimia kuin pistelaskenta ja pisteperusteiset virtuaalipokaalit. Ainakin itselläni pistelaskenta vain tukee muuta mahdollista motivaatiota tai tavoitetta. Tynkä- tai lähteistyskisailussa sellainen tavoite voi olla vaikka jonkun aihepiirin artikkelien osajoukon kehittäminen. (Ja joskus visuallisilla seikoilla on merkitsystä: Viikkokisoissa olen useimman kerran jättänyt pyrkimättä 2500 pisteeseeen miltei pelkästään koska mielestäni 1000 pisteen ruusuke on kauniimman värinen kuin 2500 pisteen ruma/harmaa ruusuke!) --Paju (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 00.25 (EEST)[vastaa]
Minusta Tynkä-mallineen poistamisesta ei tulevissa kilpailuissa tulisi saada lisäpisteitä juurikin tästä inhimillisestä syystä. Itse kilpailualueena minusta tämä toimii ihan hyvin, jos vain joku tekee listat. Nyt kai kilpailu aloitettiin, vaikkei tiedetty edes, että onko joku valmis listojen tekoon.--MAQuire (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 00.39 (EEST)[vastaa]
Kilpailua ei aloitettu ihan noin. Käyttäjä Lentokonefani teki teemalistat ja laittoi ne näkyviin heti puolen yön jälkeen kisaviikon käynnistyessä. Tilanteen ja kisavastaavan kiireen huomattuani kasasin kisasivun vauhdilla su-ma välisenä aamuyönä kolmen korvilla silmät jo sippurassa. Kahden uupuneen kirjoitusmerkin (kisaviikon numero) puututtua viikkomallineesta pistelastenta ei lähtenyt heti käyntiin klo 00.30 (UTC), eli 03.30 (EEST) tienoilla, mutta kisa oli silloin siis jo saatu alkuun ja ilmoittautumaan pääsi. Raportoin pistelaskuongelman seuraavana iltapäivänä, ja tarkempisilmäisten täydennyksen jälkeen alkoi raksuttaa. Sittemmin olen viilannut viikon mallinetta niin, että aktiivisemmin työstetyn luokat näkyisivät A-E-kirjaimella alkavien nollaluokkien sijaan (joka oli yhteenvetonäkymä viime vuonna). Toisaalta jos olisi "kisakone" ollut kunnossa virallisten järjestäjien toimesta jo viime viikolla, olisin tällä viikolla ollut ehkä mökillä lomalla, mustikassa ja saunomassa, enkä juurikaan kisailemassa. --Paju (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 03.04 (EEST) + 03.12 (EEST)[vastaa]
Älä nyt viitsi valehdella. Lakritsa hyväksyi tämän ihan mitään tietoa, että joku tekee listat.--MAQuire (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 03.29 (EEST) Edit. Aloittamisella tarkoitin tuota hyväksymistä. Oli minulta huono sanavalinta, koska aloittaminen ehkä tarkoittaa enemmän tuota kilpailusivun luomista.--MAQuire (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 03.34 (EEST)[vastaa]

Mallineiden poistosta tulevia pisteitä hyvä miettiä, niin tynkien kuin lähteistys-kilpailujen (eli lähteetön-mallineiden) kautta. Itse muistelen viime vuonna saaneeni palautetta kisan järjestäjänä siitä, kun lähteistys-kilpailussa olen poistanut liudan lähteetön-mallineita sellaisista artikkeleista, joihin malline ei mielestäni kuulu. Ja siis poistot ilman muita muokkauksia. Eli joko pisteet poistoista kokonaan pois tai vaikka sitten edekkytettävä muitakin muutoksia artikkeliin, jotta nuo pisteet itselleen saa (mikäli järkevästi toteutettavissa).--Veli Himmeä (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 08.23 (EEST)[vastaa]

Joo, onhan se aika hullua, että pelkästä tynkämallineen poistosta saa saman verran pisteitä kuin arviolta lähes 70 sanan lisäyksestä yhden uuden lähteen kera. Mallineen poistosta ei artikkeli kuitenkaan parane. --Lax (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 10.06 (EEST)[vastaa]
Mielestäni turhan mallineen, samoin kuin vaikkapa piilossaolevien viitteiden tyhjien elementtien poisto tekee artikkelista hieman paremman. Kompaktit ja toiminnaltaan pikkuisen nopeammat (vähemmän katseluaikaa, tietokone- ja tietoliikenneresursseja kuluttavat) artikkelit ovat sekä lukija- että ympäristöystävällisempiä. --Paju (keskustelu) 23. heinäkuuta 2021 kello 16.46 (EEST) + 17.52 (EEST)[vastaa]
Tynkä-kilpailu on kuitenkin mielestäni järjevä, vaikka malline-pisteet otettaisiinkin pois. Kuten näkyy, niin esim lähteistystä ja kuvitusta viikon mittaan tullut reilusti, sanoista puhumattakaan. Eli artikkeleiden kehittymistä tapahtuu.--Veli Himmeä (keskustelu) 24. heinäkuuta 2021 kello 09.46 (EEST)[vastaa]
Juu, en tässä tynkäkilpailun järjevyyttä olekaan kyseenalaistanut vaan ainoastaan tynkämallineen poistosta saatavia pisteitä suhteessa muihin pisteisiin. --Lax (keskustelu) 24. heinäkuuta 2021 kello 10.06 (EEST)[vastaa]
Enpä näin ajatellutkaan. Ymmärsin toki pointtisi oikein, mutta omaa vastaustani voi tulkita monella tapaa. Mutta niin tai näin, olemme samoilla linjoilla. :) --Veli Himmeä (keskustelu) 24. heinäkuuta 2021 kello 20.02 (EEST)[vastaa]

Tämä keskusteluheräte on nyt sytytetty uudelleen hehkumaan sivulla Keskustelu Wikipediasta:Viikon kilpailu. Jatkot siellä. --Lax (keskustelu) 2. heinäkuuta 2022 kello 10.49 (EEST)[vastaa]