Kinosto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kinosto Oy on vuonna 2005 perustettu elokuvatuotantoyhtiö. Tuotemerkin historia alkaa kuitenkin 1920-luvulta,[1] jolloin Väinö Mäkelä perusti yhdessä liikekumppaniensa kanssa Kinosto-nimisen elokuvateatteriyhtiön, joka laajeni myöhemmin myös elokuvien levitys- ja tuotantotoimintaan. Kinosto oli yksi niistä yhtiöistä, joiden yhdistyessä muodostui Finnkino Oy vuonna 1986. Finnkino käytti yhtiölogonaan Kinoston sektorimallista K-tunnusta 1990-luvun puoleenväliin saakka.lähde?selvennä

Nykyisen Kinosto Oy:n omistavat Taru Mäkelä (Väinö Mäkelän pojan tytär) ja Jouko Seppälä[2]. Kinosto Oy valmistaa pitkiä näytelmäelokuvia ja dokumentteja sekä itsenäisesti että kansainvälisinä yhteistuotantoina[1].

Taru Mäkelä on ohjannut Mäkelän elokuvasuvusta kertovan dokumenttielokuvan Saalis (2006).[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.