Kirottujen kaupunki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirottujen kaupunki
Village of the Damned
Ohjaaja John Carpenter
Käsikirjoittaja David Himmelstein
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Gary B. Kibbe
Leikkaaja Edward A. Warschilka
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Universal Studios
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 22 000 000 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kirottujen kaupunki (engl. Village of the Damned) on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva. Se perustuu John Wyndhamin kirjoittamaan kirjaan The Midwich Cuckoos. Elokuvan on ohjannut John Carpenter ja käsikirjoittanut David Himmelstein. Pääosassa esiintyvät muun muassa Christopher Reeve, Kirstie Alley ja Mark Hamill. Saman teoksen pohjalta on tehty myös vuonna 1960 elokuva Kirottujen kaupunki.

Tarina on uskollinen kirjoittajansa hengelle: se ei yritäkään mässäillä kauhulla - kyseessä on vain perienglantilaisen kuivasti kerrottu painajainen. Kysymyksessä on tapaus, jossa kylä on sulkeutunut ulkopuoliselta maailmalta päivän ajaksi, ja sen auettua todetaan suuren määrän naisia olevan pitkälle kehittyneessä raskaudentilassa: joku ulkopuolinen taho on istuttanut heihin sikiöitä. Kun lapset aikanaan syntyvät, he osoittautuvat olevan psyykkisiä voimia omaavia inhimillisiä "käenpoikasia".

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Christopher Reeve  Alan Chaffee  
 Kirstie Alley  Susan Verner  
 Linda Kozlowski  Jill McGowan  
 Michael Paré  Frank McGowan  
 Meredith Salenger  Melanie Roberts  
 Mark Hamill  Reverend George  
 Pippa Pearthree  Sarah  
 Peter Jason  Ben Blum  
 Constance Forslund  Callie Blum  
 Karen Kahn  Barbara Chaffee  
 Thomas Dekker  David McGowan  
 Lindsey Haun  Mara Chaffee  
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.