Kizomba

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kizomban perusaskelia.

Kizomba on Angolassa 1980-luvulla syntynyt musiikki- ja tanssityyli. Kizomban juuret ovat sembassa ja zoukissa. lähde?

Historia ja tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana 'kizomba' on kimbundun kieltä ja tarkoittaa juhlaa. Kizombada on angolalaisilla käsite käytännössä mille tahansa juhlalle. Ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan syömään, juomaan, puhumaan ja tanssimaan. Vanhempia kunnioitetaan ja heiltä opitaan. Angolassa kizombaa ei opita kouluissa, sitä eletään. Vanhemmat opettavat lapsiaan, tanssiminen on osa elämää ja sitä opitaan tekemällä, ei tanssikouluissa kuten länsimaissa. Kizomba-musiikki syntyi ensin, tanssi sen jälkeen.

Kizomba-musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kizomba

Kizomba-musiikki syntyi Angolassa luojanaan Eduardo Paim ja tämän S.O.S.-yhtye lähde?. Nimi syntyi, kun tv-haastattelussa kysyttiin heidän esittämänsä musiikkityylin nimeä. He eivät kokeneet sen olevan zoukia, joten rumpali totesi kyseessä olevan kizomba. Alun perin musiikkia laulettiin paljon kimbundun kielellä joskin nykyään yleisin käytössä oleva kieli on portugali. Virheellisesti usein kuvitellaan, että kizomba on "hidasta sembaa". Mutta tämän perusteella ei näitä musiikkilajeja voi erottaa toisistaan - nopea kizomba on selkeästi nopeampaa kuin hidas semba. Kizomban perusrytmi on lähempänä zoukia kuin sembaa, mutta instrumenttien käyttö ja monet muut vivahteet ovat taas sembasta. Zoukista kizomban taas erottaa useasti se, että zoukissa on selkeä "karibialainen vivahde". Jokaisella portugalia puhuvalla maalla on omaleimainen kizomba-musiikki vivahteensa.

Kizomba tanssina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kizomba on sensuelli paritanssi, jota tanssitaan paljon suljetussa otteessa parin liikkuessa "kuin yhtenä". Tanssissa on paljon yhtäläisyyksiä sembaan. Kizomba-tanssi on kehitetty mahdollisesti karibialaisesta kompasta, jota tanssittiin muun muassa Haitissa ja Ranskan Antilleilla 1950-luvulla, sekä angolalaisesta sembasta. Temput eivät kuulu perinteiseen kizombaan, eikä tanssissa ole mitään seksuaalista, vaikka tanssitaankin parin lähellä. Kizombassa on hidas, intensiivinen, aistillinen rytmi. Kizombaa tanssitaan partnerin kanssa pehmeästi, hitaasti ja aistillisesti ilman tiukkaa läheisyyttä tai vartalon jäykkyyttä. Kizomban perusaskel on maadoitettu ja se suuntautuu kohti maata mikä on tyypillistä afrikkalaisille tansseille.

Käytännössä kizombassa kaikki liike tapahtuu rintalastan alapuolella. Rintalastan yläpuolinen kroppa on tavallaan jäädytetty mutta samalla rento. Kizombassa lantion pehmeä liike "jinga" tekee tanssista miellyttävän. Usein musiikin hitaammissa kohdissa on parin välisiä lantion koordinoituja rotaatioita. Sekaannusta on aiheuttanut runsas ghetto zouk -musiikin, tarraxinhan ja nykyään myös usean "omaa tyyliään" harrastavan opettajan yhdistelmä. Mikään näistä ei kuitenkaan kuulu varsinaisesti kizomban määritykseen, vaikka niitä kaikkia sotketaankin yhteen. Tanssia verrataanlähde? mm. argentiinalaiseen tangoon vaikka tansseilla ei ole tekniikaltaan, asennoltaan tai vienniltään käytännössä mitään yhtäläisyyksiä. Yhteistä on vain parin tiivis yhteistyö, joka sekin toteutuu täysin eri tavoilla. Alkuperäisestä kizomba-tanssista on edelleen kehitetty muun muassa kizomba fusion-, ghetto zouk- ja urban kiz -tanssit. Osa kizombaa opettavista henkilöistä korostaa kizomban olevan linjassa tanssittava tanssi, mutta toiset taas painottavat kizombassa tapahtuvaa pyörimisliikkeitä. Semba on tanssina selvästi pyörivämpi verrattuna kizombaan.

Vivahde-erot "kizomba-perheen" tansseissa:

  • tanssiparin välinen etäisyys: taraxinha (lähimpänä), kizomba, semba (kauimpana)
  • kuvioiden määrä tanssissa: tarraxinha (pienin), kizomba, semba (suurin)
  • parin horisontaalinen liikkuvuus parketilla: tarraxinha (pienin), kizomba, semba (suurin)
  • aistillisuus: tarraxinha (aistillisin), kizomba, semba (leikkisä flirttaileva)

Kizomba on saavuttanut suosiota ympäri maailman etenkin viimeisen viiden vuoden aikana ja sitä tanssitaan ja festivaaleja järjestetään eri puolilla maailmaa.

Kizomba Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kizombaa on opetettu ainakin vuodesta 2010. Vakituisia viikkotunteja ja juhlia on Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Suomessa järjestetään useita festivaaleja, joissa kizomba on tärkeässä osassa, esimerkiksi:

  • AfroLatin Flow [1]
  • First Kizz [2]
  • FiKi Finland's International Kizomba Festival [3]

Tämän lisäksi tarjolla on usein erilaisia viikonlopun työpajoja, joihin tuodaan ulkomaisia kizomban huippunimiä opettamaan. Kizombaa voi tanssia seuratanssina säännöllisesti monilla paikkakunnilla. Kizomban opetusta on saatavilla useimmissa salsaopetusta antavissa tanssikouluissa.