Klindamysiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klindamysiini
Klindamysiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(2S,4R)-N-((1R)-2-kloori-
1-((3R,4R,5S,6R)-3,4,5-trihydroksi-
6-(metyylitio)-tetrahydro-2H-pyran-2-yyli)propyyli)-
1-metyyli-4-propyylipyrrolidiini-2-karboksamidi
Tunnisteet
CAS-numero 18323-44-9
ATC-koodi J01FF01
PubChem CID 29029
DrugBank APRD00566
Kemialliset tiedot
Kaava C18H33N2ClO5S 
Moolimassa 424.98
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 90 % (oraalinen)
4–5 % (topikaalinen)
Metabolia hepaattinen
Puoliintumisaika 1,5–5 tuntia
Ekskreetio renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

A (Aus)
B (USA)

Reseptiluokitus

Schedule 4 (Aust)
POM (UK)
Prescription only (USA)

Antotapa peroraalinen, topikaalinen, intravenoosinen, intravaginaalinen

Klindamysiini on linkosamidiryhmään kuuluva antibiootti. Sitä valmistetaan puolisynteettisesti sen esiasteesta linkomysiinistä, jota eristetään Streptomyces lincolnensis -sädesienestä.[1]

Klindamysiinin kemiallinen nimi on 7-deoksi-7-kloorilinkomysiini, kemiallinen kaava C18H33ClN2O5S, moolimassa 424,98 g/mol ja CAS-numero 18323-44-9.

Klindamysiinin toimintamekanismina on bakteerien proteiinisynteesin esto, joka aiheutuu lääkkeen sitoutumisesta bakteerin ribosomin 50S-alayksikköön erytromysiinin tapaan. Klindamysiini tehoaa hyvin anaerobisiin bakteereihin, kuten Bacteroides- ja Fusobacterium-sukujen jäseniin. Lääke on tehokas myös monia grampositiivisia kokkibakteereja vastaan. Klindamysiini imeytyy hyvin suun kautta otettaessa, ja sen puoliintumisaika seerumissa on noin 2–3 tuntia.[1]

Klindamysiiniä, Suomessa nimellä Dalacin käytetään anaerobisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin, kuten hengitystieinfektioihin, sepsikseen ja peritoniittiin. Toinen käyttöaihe on Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttamien luuinfektioiden hoito. Klindamysiinivoiteella voidaan hoitaa paikallisesti vaikeaa aknea.[1]

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleinen haittavaikutus on ripuli, jota esiintyy noin 10 prosentilla klindamysiinillä hoidetuista henkilöistä. Muita mahdollisia sivuvaikutuksia ovat pahoinvointi, vatsakipu, ihottumat ja pseudomembranoottinen koliitti.[1]

  1. a b c d Koulu, Tuomisto (toim.): Farmakologia ja toksikologia. Medicina, 6. painos (2001), s. 837–838. ISBN 951-97316-1-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]