Knut Kurck (vanhempi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo 1761–1831 eläneestä henkilöstä. Muista samannimisistä katso täsmennyssivua.

Knut Kurck (1761–1831) oli valtiomies, hovimarsalkka ja everstikamarijunkkari.

Kurck toimi ensin upseerina ja otti myöhemmin palveluksesta eron. Hänet vangittiin Kustaa III:n murhan jälkeen usean kuninkaanmurhaajan tuttavana, mutta hänet vapautettiin syyttömänä.

Kurck esiintyi Norrköpingin valtiopäivillä 1800 yhtenä vastustuspuolueen johtajana. Hän oli vaikutusvaltainen valtiomies, ja erityisesti hänen puheensa ritarihuoneella 8. toukokuuta 1859 oli huomiota herättävä. Siinä hän puolusti perustuslain nostamista kuninkaan edelle ja vaikutti näin asian etenemiseen.

Kurck valittiin hovimarsalkaksi vuonna 1817 ja 1818 everstikamarijunkkariksi.

  • Tietosanakirja, viides osa, Helsinki, Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1906