Koe-esiintyminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koe-esiintyminen on tilaisuus, jossa valintaraati etsii teokseen tai rooliin sopivaa esiintyjää. Koe-esiintymisestä käytetään Suomessa myös englanninkielisiä nimiä audition (koe-esiintyminen) tai casting (roolitustilaisuus).[1]

Valintaraati voi etsiä esiintyjää tiettyyn rooliin tai ylipäätään tekeillä olevaan teokseen. Se voi ottaa koe-esiintyjät vastaan joko ryhmässä tai yksi kerrallaan ja halutessaan kuvata esiintymistilanteen. Raatiin kuuluu tavallisesti tulevan teoksen taiteellisia ja tuotannollisia henkilöitä, kuten ohjaaja ja mahdollisesti tuottaja. Paikalla voi olla myös muita asiantuntijoita ja sihteeri.

Koe-esiintymisen rakenne riippuu paljolti siitä, mitä tulevassa roolissa tulee tehdä. Sen tarkoituksena on mitata, kuinka hyvin henkilö sopisi teokseen tai rooliin, jota hän koe-esiintymisessä esittää. Joissakin tapauksissa koe-esiintyjät ovat saaneet ennalta valmisteltuja tehtäviä, jotka he esittävät raadin edessä. On myös tavallista, että he saattavat esittää teokseen kuuluvan dialogin joko raadin avustajan tai toisen hakijan kanssa. Heitä voidaan pyytää myös tanssimaan, laulamaan tai esittämään muita erityistaitoja raadin toiveen mukaan. Kaiken tämän tarkoituksena on mitata koe-esiintyjän kykyä ottaa vastaan ohjausta, muuntautua ja esittää annettua roolia.

Koe-esiintymisistä ilmoitetaan aiheeseen erikoistuneissa ryhmissä (Suomessa esimerkiksi Roolituspalvelu), Internetissä ja alan tiedotteissa.[2]

  1. Koe-esiintyminen yso.fi.
  2. Roolituspalvelu esiintyjille ja roolittajille – Filmityöt filmityot.fi. 18.4.2020. Viitattu 22.4.2023.