Koronaviruspandemia Islannissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koronaviruspandemia Islannissa
Vahvistettujen tartuntojen määrä tuhatta asukasta kohti
Vahvistettujen tartuntojen määrä tuhatta asukasta kohti
Yleistä
Virus SARS-CoV-2
Tauti COVID-19
Lähtöpaikka Wuhan, Kiina
Ensimmäinen tapaus
Aika 28. helmikuuta 2020
Paikka Reykjavík
Tapaukset
Vahvistetut 6 506[1]
Parantuneet 6 347[1]
Kuolleet 29[1]
Rokotetut 124 014[2]

Tiedot päivitetty viimeksi 8.5.2021.

Koronaviruspandemia Islannissa on osa maailmanlaajuista SARS-CoV-2 -koronaviruksen levittäytymistä. Ensimmäinen tartunta todettiin maassa 28. helmikuuta 2020, ja 19. heinäkuuta siellä oli 1 930 vahvistettua tartuntaa, 1 907 parantunutta ja 10 kuollutta.[1]

Vielä maaliskuussa virus levisi Islannissa huolestuttavaa vauhtia, mutta sinnikkään testaus- ja jäljitystyön sekä huhtikuun alussa käyttöönotetun kännykkäsovelluksen avulla epidemia tukahtui nopeasti. Väkilukuun suhteutettuna maassa on tehty eniten koronavirustestejä kaikista maailman maista, 14 prosenttia koko väestöstä. Toisin kuin monessa muussa maassa, Islannissa on alusta asti testattu myös lieväoireisia ja oireettomia henkilöitä. Kännykkäsovelluksella puolestaan jäljitettiin ja eristettiin altistuneita. Lähes 99 prosenttia kaikista virustartunnan saaneista on jo parantunut, ja päiväkodit ja peruskoulut ovat koko ajan pysyneet auki. Tautihuippu saavutettiin maassa 5. huhtikuuta, minkä jälkeen rajoituksia on vähitellen purettu.[3][4][5]

Islannin ja Suomen väliset matkustusrajoitukset purettiin 15. kesäkuuta. Nykyisten määräysten mukaan Islantiin matkustavat henkilöt voivat tehdä lentokentällä koronavirustestin tai asettua 14 päivän karanteeniin maahan saapuessaan. Testin hinta on heinäkuun alusta lähtien 15 000 Islannin kruunua eli noin 94 euroa. Mikäli testin maksaa etukäteen, hinta on 9 000 Islannin kruunua eli noin 56 euroa.[6]