Korpiklaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Korpiklaani
Korpiklaani Rakuunarockissa, Lappeenrannassa vuonna 2013.
Korpiklaani Rakuunarockissa, Lappeenrannassa vuonna 2013.
Tiedot
Toiminnassa 19932003 (Shaman)
2003–
Tyylilaji folk metal
polkka
humppa
Kotipaikka Lahti, Suomi
Laulukieli englanti
suomi
pohjoissaame (Shaman)
Jäsenet

Jonne Järvelälaulu, kitara
Tuomas Rounakariviulu
Samuli Mikkonenrummut
Jarkko Aaltonenbasso
Kalle ”Cane” Savijärvikitara
Sami Perttulaharmonikka

Levy-yhtiö

Nuclear Blast Napalm Records 2003–2008

Aiheesta muualla
Kotisivut

Korpiklaani on suomalainen Lahdesta kotoisin oleva, sekä suomeksi että englanniksi laulava folk metal -yhtye, jonka perusti Jonne Järvelä vuonna 2003. Aikaisemmin yhtyeen sanoitukset olivat saamenkielisiä, jolloin yhtyeen nimi oli Shaman.[1] Yhtye saavutti suuremman yleisön, kun se sai tarjouksen levytyssopimuksesta Nuclear Blastin kanssa. Siitä lähtien Korpiklaani on esiintynyt isoilla festivaaleilla ja ollut niillä pääesiintyjänä.[2]

Yhtyeen sanoitukset liittyvät usein suomalaiseen muinaisuskoon, ja musiikissa sekoitetaan perinteisen suomalaisen kansanmusiikin elementtejä metallimusiikkiin esimerkiksi jouhikolla, viululla, harmonikalla, huilulla ja jopa virolaisella torupill-säkkipillillä.[3] Laulu on matalaa ja käheää vokalisointia, joka muistuttaa kuitenkin myös hyvin paljon yhtyeen Shaman-nimellä toimivan aikaisemman tuotantokauden joikulaulamista.

Aiemmin suomenkielisiä sanoituksia Korpiklaanille kirjoitti mm. kirjailija-muusikko Juha Jyrkäs, (aiemmin nimellä Virva Holtiton), mutta vuodesta 2011 lähtien pääasiallinen sanoittaja on ollut runoilija Tuomas Keskimäki[4], joka on sanoittanut myös Jonne Järvelän soolotuotantoa. Korpiklaanin suomenkielisissä sanoituksissa on paljon vaikutteita kalevalalaisesta nelipolvitrokeisesta runomitasta.

Manala-albumilla esiintyi myös ensi kertaa yhtyeen uusi viulisti Tuomas Rounakari.[5] Haitaristi Juho Kauppisen jätettyä yhtyeen alkuvuodesta 2013, tuli uudeksi jäseneksi Sami Perttula.[6]

Korpiklaani on kasvattanut tasaisesti kansainvälistä suosiotaan esiintymällä säännöllisesti ulkomailla. Korpiklaani haki vuoden 2012 Uuden musiikin kilpailuun Metsälle-kappaleella.[7]

Heinäkuussa 2018 yhtye pääsi esiintymään Gene Simmonsin yhtyeen kanssa Masters of Rockissa sen jälkeen, kun hän lainasi Jarkko Aaltosen bassoa.[8]

Huhtikuussa 2020 ilmestyi Markus Laakson kirjoittama ja Liken kustantama Ensiferumista, Moonsorrow’sta, Finntrollista, Turisaksesta ja Korpiklaanista kertova kirja Folk Metal Big 5.[9]

Yhtyeen viulunsoittaja Tuomas Rounakari jätti yhtyeen vuonna 2022.[10]

Entiset jäsenet
Pääartikkeli: Korpiklaanin diskografia

Studioalbumit

Nimellä Shaman
Nimellä Korpiklaani
  1. Mutta enhän minä nyt perkele halua tällaisesta kyvystä eroon www.impe.fi. 25.03.2008. Imperiumi.net. Viitattu 1.2.2021.
  2. Harvinainen poikkeus: Korpiklaani tekee tulosta maailmalla | Turkulainen web.archive.org. 12.2.2015. Arkistoitu 12.2.2015. Viitattu 1.2.2021.
  3. Korpiklaani haastattelu www.impe.fi. 03.08.2007. Viitattu 1.2.2021.
  4. Ninni Heinonen: Perisuomalaista black metalia kalevalamitassa – Hiidenhaudalta tuore musiikkivideo! Inferno.fi. Viitattu 1.2.2021.
  5. Korpiklaani: Uusi viulisti, uusi albumi sue.fi. 23.2.2012. Suezine Oy. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 1.2.2021.
  6. Korpiklaani » Interview with Sami Perttula web.archive.org. 13.12.2013. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 1.2.2021.
  7. UMK:n jatkoonmenijät tiedossa – Viisukuppila viisukuppila.fi. Viitattu 1.2.2021.
  8. Arto Mäenpää: KISS-legenda Gene Simmons kutsui Korpiklaanin lavalle keikallaan Masters Of Rockissa tulkitsemaan Kiss-klassikkoa KaaosZine. 17.7.2018. Viitattu 1.2.2021.
  9. Mankkinen, Jussi: Korpiklaanin ja Ensiferumin kaltaiset yhtyeet loivat uuden, maailmalla menestyneen musiikkityylin – mutta monelta tämä jäi huomaamatta Yle Uutiset. 3.5.2020. Yleisradio. Viitattu 16.5.2020.
  10. Arto Mäenpää: Korpiklaanin viulunsoittaja Tuomas Rounakari jättää yhtyeen kaaoszine.fi. 20.12.2022. Viitattu 21.12.2022.
  11. Arto Mäenpää: Korpiklaani julkaisee uuden ”Rankarumpu”-nimisen albuminsa huhtikuussa Kaaoszine. 16.12.2023. Viitattu 16.12.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]