Kovanaama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kovanaama
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Aarne Tarkas
Käsikirjoittaja Aarne Tarkas
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä Kalevi Hartti
Kuvaaja Esko Töyri
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Lauri Elo
Pääosat Lasse Pöysti
Sirkka-Liisa Wilén
Pentti Viljanen
Toivo Mäkelä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Ensi-ilta 1954
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli Suomi
Budjetti 12 733 642 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kovanaama on suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1954. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Aarne Tarkas. Uljas Kandolin sai miessivuosasta Jussi-palkinnon[1].

Lasse Pöystin esittämä nuori toimittaja Esko Pekuri uskoo tehneensä jymyjutun lehteen mutta se julkaistaankin pikku-uutisena. Turhautuneena hän suostuu juttuideaan, jossa hän tekeytyy amerikkalaiseksi gangsteriksi Larry Petersiksi ja aikoo viettää kaksi viikkoa vankilassa juttua varten. Peitetarinan mukaan hän odottaa sähkötuolituomion täytäntöönpanoa ja saakin nimen ”Kovanaama”. Avukseen Pekuri ottaa valokuvaaja Evert Pinsiön alias Hakkelus-Billin (Pentti Viljanen). Rikollispomo Anders järjestää Pekurin eli Säilyketölkki-Larryn vapaaksi, sillä hän tarvitsee tätä avuksi seuraavaan keikkaan. Keikalla gangsterit saavat sanomalehden kuvasta selville Pekurin oikean henkilöllisyyden. Rikollisjoukkoon veljensä murhan kostamiseksi soluttautunut Miss Judith (Sirkka-Liisa Wilén) pelastaa Pekurin viime hetkellä saapumalla poliisit mukanaan.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Lasse Pöysti  Reportteri Esko Pekuri alias Säilyketölkki-Larry  
 Sirkka-Liisa Wilén  Miss Judith  
 Pentti Viljanen  Valokuvaaja Evert Pinsiö alias Hakkelus-Bill  
 Toivo Mäkelä  Anders, päällikkö  
 Uljas Kandolin  ylimatruusi Terävä  
 Heikki Savolainen  Hoppu  
 Matti Tamminen  Roivas  
 Sakari Jurkka  kapteeni  
 Tarmo Manni  kamreeri Uolevi Tiitinen  
 Jussi Jurkka  2. vanki  
 Åke Lindman  4. vanki  
 Pentti Irjala  1. vanki  
 Kaarlo Halttunen  Eemeli, kokki  
 Leo Jokela  konnat  
 Kauko Vuorensola  konnat  
 Kauko Laurikainen  konnat  
 Uuno Montonen  kookas vanki  
 Veikko Linna  faktori  
 Pia Hattara  äiti valokuvaamossa  
 Heimo Lepistö  3. vanki  
 Matti Lehtelä  vanki  
 Jalmari Parikka  vanki  
 Juhani Kumpulainen  konnia  
 Aimo Hiltunen  konnia  
 Matti Jämsä  konnia  
 Uolevi Lönnberg  ylivartija  

Elokuvan juonessa on viitteitä Suomen Filmiteollisuuden elokuvaan Radio tekee murron, joka puolestaan pohjautui toimittaja Usko Santavuoren radioreportaasiin.lähde?

Työnimiä olivat Säilyketölkki-Jim, Etusivun juttu, Etusivun uutinen ja Tiirikka-Jim. Pienessä roolissa oli Apu-lehden toimittaja Matti Jämsä, joka teki kokemuksistaan kuvauksissa lehteen jutun[2].

Elokuvan ensi-ilta oli 29. tammikuuta 1954 Helsingissä Rexissä ja Tuulensuussa[1].

Kriitikoiden arvioissa pidettiin yleisesti näyttelijävalintoja osuvina, ja myös kuvaus ja äänitys saavat kiitosta. Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat) kuuli musiikissa myönteistä kokeilemisen halua mutta huomautti, ettei se aina tue juonenkulkua.[3]

  1. a b Esitystiedot. Elonet.fi. Viitattu 15.7.2013.
  2. Muut tiedot. Elonet.fi. Viitattu 15.7.2013.
  3. Arvioita. Elonet.fi. Viitattu 15.7.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.