Kreikan kaupungit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaválan kaupunki Itä-Makedoniassa.

Kreikassa kaupungeilla (kreik. πόλη, póli < m.kreik. πόλις, polis) viitataan yleensä suurempiin asutuskeskuksiin, joissa asuu yli 2 000 asukasta. Tätä pienemmät asutuskeskukset ovat kyliä (χωριό, chorió). Pienemmistä kaupungeista, joissa asuu 2 000–10 000 asukasta, voidaan käyttää nimitystä komópoli (κωμόπολη). Tällöin varsinainen póli-nimitys on varattu niille asutuskeskuksille, joiden väkiluku on yli 10 000. Suuriin kaupunkeihin, käytännössä lähinnä Ateenaan ja Thessalonikiin, voidaan viitata nimityksellä metropoli (μητρόπολη, mitrópoli).

Nimitys "kaupunki" on näin ollen puhtaasti tilastollinen ja yleiseen kielenkäyttöön perustuva, ei lainsäädäntöön perustuva. Kreikassa kaupungeilla ei myöskään ole suoraa suhdetta kuntiin samoin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa osa kunnista on kaupunkeja. Kreikassa kunnan hallinnollinen keskus eli kuntakeskus voi olla kaupunki tai kylä, mutta varsinkin vuoden 2011 aluehallinto- ja kuntauudistuksen jälkeen yhdessä kunnassa voi olla useita kaupunkeja. Toisaalta suurkaupungit voivat koostua useasta kunnasta ja varsinaisesta kaupungista. Näin erityisesti Ateenan tapauksessa: varsinaisen Ateenan kunnan asukasluku on 664 046, mutta Ateenan metropolialueen lähes 60 kunnassa asuu yli 3 000 000 asukasta (vuonna 2011).[1]

Kreikkalaisista noin 62% asuu kaupungeissa ja kaupungistuminen lisääntyy 0,63 prosenttia vuodessa. Kaupunkiväestöstä noin puolet asuu Ateenan metropolialueella.[2]

Suurimmat kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan 20 suurinta kaupunkia koko kaupunkialueen väkiluvun mukaan laskettuna ovat:[1]

Kaupunki Alue Väkiluku
Varsinainen kunta
tai asutus
Koko kaupunkialue
1 Ateena Attika 664 046 3 074 160
2 Thessaloniki Keski-Makedonia 315 196 790 824
3 Patras Länsi-Kreikka 168 034 214 580
4 Iraklion Kreeta 140 730 173 450
5 Lárisa Thessalia 144 651 163 380
6 Vólos Thessalia 86 046 144 420
7 Ioánnina Epeiros 65 574 111 740
8 Chaniá Kreeta 53 910 108 310
9 Chalkída Keski-Kreikka 59 125 102 420
10 Agrínio Länsi-Kreikka 46 899 93 930
11 Ródos Etelä-Egean saaret 49 541 86 199
12 Kateríni Keski-Makedonia 55 997 86 170
13 Tríkala Thessalia 61 653 80 900
14 Sérres Keski-Makedonia 58 287 76 240
15 Lamía Keski-Kreikka 52 006 74 720
16 Alexandroúpoli Itä-Makedonia ja Traakia 57 812 72 750
17 Kozáni Länsi-Makedonia 41 066 70 420
18 Kavála Itä-Makedonia ja Traakia 54 027 70 360
19 Kalamáta Peloponnesos 54 100 70 130
20 Véroia Keski-Makedonia 43 158 66 630
Näytä kaikki kaupungit...
  1. a b Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.8.2014. (kreikaksi)
  2. Greece: People and Society The World Factbook. CIA. Arkistoitu 25.8.2016. Viitattu 1.8.2014.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: el:Πόλη
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: el:Κωμόπολη