Kryptojuutalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kryptojuutalaiset ovat pakkokäännytettyjä juutalaisia tai heidän jälkeläisiään, jotka ovat jatkaneet juutalaisuuden harjoittamista salassa vaikka julkisesti esiintyivätkin uuden uskontonsa harjoittajina.[1]

Kryptojuutalaisia ryhmiä on historian aikana syntynyt monessa maassa keskiajalta viime vuosisadoille asti. Esimerkkejä tähän johtaneista pakkokäännytyksistä on Espanjassa 600-luvulla, Pohjois-Afrikassa ja Espanjassa 1100-luvulla, Etelä-Italiassa keskiajan lopulla, Espanjassa vuosina 1391 ja 1492, Portugalissa vuonna 1497 ja Persiassa 1800-luvulla. Myös Turkissa ja Thessalonikissa elänet dönmehit olivat kryptojuutalaisia.[1]

Kryptojuutalaisista puhuttaessa tarkoitetaan usein erityisesti Iberian niemimaan (Espanjan ja Portugalin) pakkokäännytettyjä sefardijuutalaisia, joita kutsuttiin espanjankielisellä nimityksellä marranos (”siat”). Espanjan takaisinvaltauksen loppuvaiheissa vuodesta 1391 alkaen kristityt alkoivat väkivaltaisesti painostaa juutalaisia kääntymään kristityiksi. Osa kääntyikin ja hylkäsi juutalaisuuden, mutta osa kääntyi vain nimellisesti ja jatkoi juutalaisuuden harjoittamista salassa. He saattoivat esimerkiksi juutalaisten tapaan sytytellä kotonaan lamppuja perjantai-iltaisin, vältellä tiettyjä ruokia, tai pidättäytyä työstä lauantaina. Ulkoisesti näitä ryhmiä oli vaikea erottaa toisistaan. Oikeidenkin käännynnäisten kohtaamat rajoitukset antoivat ryhmille kuitenkin yhteisen etnisen identiteetin.[2]

Pelko siitä, että käännynnäiset palaisivat juutalaiseen uskoon sai espanjalaiset perustamaan inkvisition vuonna 1483. Vuonna 1492 kaikki uskoaan vielä harjoittavat juutalaiset karkotettiin Espanjasta, koska heidän pelättiin houkuttelevan käännynnäiset takaisin juutalaisuuteen. Portugalissa sen sijaan kaikki juutalaiset pakkokäännytettiin. Osa käännytetyistä espanjanjuutalaisista suvuista palasi juutalaisuuteen seuraavina vuosisatoina siirryttyään ulkomaille, kuten Osmanien valtakuntaan, Amsterdamiin tai Etelä-Ranskaan.[2]

  1. a b Crypto-Jews Jewish Virtual Library. Viitattu 2.11.2020.
  2. a b Crypto-Jews My Jewish Heritage. Viitattu 2.11.2020.