Kuin jokin päättyisi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuin jokin päättyisi
The Sense of an Ending
Ohjaaja Ritesh Batra
Käsikirjoittaja Nick Payne
Perustuu Julian Barnesin romaaniin Kuin jokin päättyisi (The Sense of an Ending, 2011)
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Christopher Ross
Leikkaaja John F. Lyons
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Hulu
Disney+
Ensi-ilta
Kesto 108 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Tuotto 5,1 miljoonaa dollaria[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kuin jokin päättyisi (engl. The Sense of an Ending) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Ritesh Batran ohjaama brittiläis-yhdysvaltalainen mysteeridraamaelokuva, jonka pääosissa ovat Jim Broadbent, Charlotte Rampling, Harriet Walter, Emily Mortimer ja Michelle Dockery. Elokuva perustuu Julian Barnesin vuonna 2011 julkaistuun ja palkittuun samannimiseen romaaniin, jonka pohjalta Nick Payne sovitti käsikirjoituksen.[2][3]

Kuin jokin päättyisi sai maailmanensi-iltansa Palm Springsin elokuvajuhlilla tammikuussa 2017, ja se julkaistiin maailmanlaajuisesti elokuvateattereissa keväällä 2017.[1][3]

Eläkkeelle jääneen miehen menneisyys alkaa kummitella, kun hän saa merkillisen perinnön. Tapahtuma ajaa hänet näkemään suuren osan elämästään uusin silmin.[4]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Jim Broadbent  Anthony ”Tony” Webster  
 Charlotte Rampling  Veronica Ford  
 Harriet Walter  Margaret Webster  
 Emily Mortimer  Sarah Ford  
 Michelle Dockery  Susie Webster  
 Matthew Goode  Joe Hunt  
 James Wilby  David Ford  
 Edward Holcroft  Jack Ford  
 Joe Alwyn  Adrian Finn  
 Peter Wight  Colin Simpson  
 Hilton McRae  Alex Stuart  
 Billy Howle  Tony Webster nuorena  
 Freya Mavor  Veronica Ford nuorena  
 Jack Loxton  Colin Simpson nuorena  
 Timothy Innes  Alex Stuart nuorena  
 Andrew Buckley  Adrian nuorempi  
 Karina Fernandez  Eleanor Marriott  
 Nick Mohammed  Danny  
 Charles Furness  Ben Ryder  
 Guy Paul  Andrew  

Julian Barnesin romaanin Kuin jokin päättyisi (2011) elokuvasovituksesta kerrottiin julkisuuteen helmikuussa 2015, jolloin Ritesh Batra neuvotteli elokuvan ohjaamisesta.[5] Jim Broadbent kiinnitettiin elokuvan pääosaan toukokuussa 2015, ja muut pääosanesittäjät Charlotte Rampling, Harriet Walter, Emily Mortimer ja Michelle Dockery oli kiinnitetty rooleihinsa elokuuhun 2015 mennessä.[6][7]

Elokuvan seitsenviikkoiset kuvaukset alkoivat syksyllä 2015. Sitä kuvattiin Lontoossa ja Bristolissa.[7][8]

Ensi-ilta ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuin jokin päättyisi sai maailmanensi-iltansa Palm Springsin elokuvajuhlilla 5. tammikuuta 2017.[9] Elokuva julkaistiin elokuvateattereissa Yhdysvalloissa 10. maaliskuuta 2017 ja Isossa-Britanniassa 14. huhtikuuta 2017, ja se tuotti lähes 5,1 miljoonan dollarin lipputulot.[1] Suomessa elokuva ei saanut teatteriensi-iltaa ja -levitystä, vaan se julkaistiin suoraan DVD:lle.[2]

Elokuva on saanut elokuvakriitikoilta lähinnä myönteisiä arvioita. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 75 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,3/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 123 arviointiin, joista 92 ovat ”tuoreita” ja 31 ”mätiä”. Yli tuhannesta käyttäjästä 52 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,3/5 keskiarvolla.[10] Metacritic-sivuston mukaan 24 arvostelun perusteella elokuva on saanut 61 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin 21 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 5,9/10.[11]

  1. a b c The Sense of an Ending (2017) Box Office Mojo. IMDb.com, Inc. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  2. a b The Sense of an Ending Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 21.4.2024. (suomeksi)
  3. a b McCarthy, Todd: ‘The Sense of an Ending’: Film Review / Palm Springs 2017 The Hollywood Reporter. 5.1.2017. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  4. The Sense of an Ending SF Anytime. SF Anytime AB. Viitattu 21.4.2024. (suomeksi)
  5. Macnab, Geoffrey: Lunchbox director in talks for next film Screen Daily. 8.2.2015. Media Business Insight Limited. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  6. Siegel, Tatiana & Pamela McClintock: Cannes: Jim Broadbent to Star in ‘The Sense of an Ending’ (Exclusive) The Hollywood Reporter. 11.5.2015. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  7. a b Jaafar, Ali: Charlotte Rampling, Harriet Walter, Emily Mortimer and Michelle Dockery Board ‘The Sense Of An Ending’ Deadline. 6.8.2015. Deadline Hollywood, LLC. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  8. Evry, Max: The Sense of an Ending Starts Production, First Images of Michelle Dockery ComingSoon.net. 8.9.2015. Evolve Media Holdings, LLC. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  9. Kilday, Gregg: Palm Springs Film Fest: ‘The Sense of an Ending,’ Starring Jim Broadbent, to Premiere on Opening Night The Hollywood Reporter. 15.12.2016. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  10. THE SENSE OF AN ENDING Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)
  11. The Sense of an Ending Metacritic. CBS Interactive Inc. Viitattu 21.4.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]