Kunnallisvaalit 1988

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kunnallisvaalit 1988 olivat Suomessa 16.17. lokakuuta 1988 järjestetyt vaalit, joissa valittiin kunnanvaltuustot. Vaalien yllätyksiä olivat SDP:lle ennustetun tappion kääntyminen hienoiseksi voitoksi ja sen säilyminen suurimpana kuntapuolueena. Selvästi suurimmaksi vaalivoittajaksi nousi kuitenkin Keskusta. [1] Myös Suomen Kristillinen Liitto lisäsi valtuustopaikkojaan, kun taas suurimmat häviäjät olivat SKDL ja yli neljänneksen valtuustopaikoistaan menettänyt Suomen Maaseudun Puolue. Uusina yrittäjinä vaaleihin osallistuivat Demokraattinen Vaihtoehto ja Suomen Eläkeläisten Puolue sekä Eläkkeensaajien ja Vihreä Yhteisvastuupuolue, joista viimeksimainittu jäi ilman valtuustopaikkoja. Eniten huomiota vaaleissa herätti kuitenkin se, että 1,1 miljoonaa suomalaista eli noin 30 prosenttia äänioikeutetuista jätti äänestämättä; Helsingissä äänioikeuttaan ei käyttänyt 37,5 prosenttia äänioikeutetuista, Vantaalla vastaava luku oli peräti 38,1 prosenttia. [2] Professori Tuomo Martikaisen mukaan tyypillinen "nukkuvien puolueeseen" kuuluva oli nuori asutuskeskuksessa asuva työtön, joka ei ollut käynyt lukiota. [3]

Vuoden 1989 alussa tapahtui yksi kuntaliitos, kun Nuijamaa liitettiin Lappeenrantaan. Molemmissa kunnissa vaalit toimitettiin uuden kuntajaon mukaisesti.

äänestysaktiivisuus 70,5%[4] −3,5
puolue valtuutetut äänet
lukumäärä osuus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2 866 +36 663 692 −2 526 25,23% +0,5
Kansallinen Kokoomus 2 392 −31 601 468 −17 796 22,87% −0,1
Suomen Keskusta 4 227 +175 554 924 +9 890 21,10% +0,9
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 1 209 −273 270 532 −84 050 10,29% −2,9
Ruotsalainen kansanpuolue 712 +11 139 209 +1 372 5,29% +0,2
Suomen Maaseudun Puolue 453 −186 95 258 −47 216 3,62% −1,7
Suomen Kristillinen Liitto 273 +16 71 614 −8 841 2,72% −0,3
Vihreät
96

84
10
2

−5 63 075

57 373
4 208
1 494

−13 366 2,40%

2,18%
0,16%
0,06%

−0,4
Demokraattinen Vaihtoehto 127 –  62 154 –  2,36% – 
Liberaalinen kansanpuolue 62 –  29 339 –  1,12% – 
Suomen eläkeläisten puolue 5 –  7 295 –  0,28% – 
Perustuslaillinen Oikeistopuolue 1 −4 4 672 −5 186 0,18% −0,2
Eläkkeensaajien ja Vihreä Yhteisvastuupuolue -- –  560 –  0,02% – 
Muut 419 +28 66 323 +1 204 2,52% +0,1
Yhteensä 12 842 −39 2 630 115 −67 167 100%
Lähde: Tilastokeskus 1989[5]
  1. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1990, s. 24. Helsinki: Otava, 1989.
  2. Mitä-Missä-Milloin 1990, s. 24.
  3. Mitä-Missä-Milloin 1990, s. 174.
  4. Kunnallisvaalit 1918–2004 (Oikeusministeriö)
  5. Kunnallisvaalit 1988 (Tilastokeskus 1989) ISSN 0787-7153; ks. myös Kunnallisvaalit - aikasarjat (Tilastokeskus)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]