Kunnialaukaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
21 kunnianlaukausta Gibraltarilla prinssi Georgen syntymän kunniaksi

Kunnialaukauksia ammutaan sotilaallisen kunnian osoittamiseksi. Korkein kunnialaukausten määrä on 21 laukausta ja kunnioitettavan arvon aletessa määrä vähenee. Kunnialaukauksia ammutaan aina pariton määrä, koska parillinen symboloi kuolemaa.selvennä

Tapa on peräisin jo varhaisista käytännöistä, joilla osoitetaan oma vaarattomuus asettumalla puolustuskyvyttömään asemaan esim. laskemalla miekkansa, ampumalla tykit tai aseet tyhjäksi tai laskemalla purjeet. Meritaistelussa hävinneen osapuolen piti tulittaa tykeillään merelle, kunnes ruuti ja kanuunakuulat loppuivat ja alus näin osoitti vaarattomuutensa.

Tapa vakiintui 1600-luvulla ja merisodankäynnissä. Satamaan purjehtiva vieras sota-alus ampui tykkinsä tyhjiksi sataman alkupuolella ja näin osoitti vaarattomuutensa rannikkopattereille.[1]

Briteillä oli tapana vaatia heikompaa osapuolta ampumaan laukauksensa ensin. Myöhemmin siirryttiin tasa-arvoiseen käytäntöön, jossa tykit laukaistaan vuorotellen.

Varhaisin kunnialaukaus oli seitsemän laukausta, joka on luultavasti valittu luvun astrologisen ja raamatullisen merkityksen vuoksi. Tavaksi tuli kuitenkin että rannikkopatteri ampui kolme laukausta jokaista aluksen ampumaa laukausta kohden, koska ruuti oli helpompi pitää kuivana maalla ja sitä oli saatavissa helpommin. Tästä tuli 21 kunnialaukausta.[2]

1700-luvulla Yhdysvallat otti käyttöön 13 laukauksen tervehdyksen, joka vastasi 13 osavaltiota ja lipun raitoja. Tähän vastattiin käytännön mukaan tasavallalle kuuluvalla 9 laukauksella. Myöhemmin kansainvälisesti siirryttiin 21 kunnialaukaukseen kaikille valtioille.[2]

Sotilashautajaisissa ammutaan kolme kunnianlaukausta. Nämä suoritetaan kiväärikaliiperisten aseiden yhteislaukauksina, ei tykillä.[2]

Etenkin anglosaksissa maissa kunnialaukausten määrä ja niihin liittyvät protokolla on tarkoin määriteltyä. 21 laukauksen tervehdys (Royal Salute) kuuluu kuninkaallisille, vieraille valtionpäämiehille ja kenraalikuvernööreille. Pääministerit ja Yhdysvaltain varapresidentti saavat 19 laukauksen tervehdyksen. Puolustusministerit 17 laukauksen tervehdyksen; puolustusneuvoston jäsenet 15 laukauksen tervehdyksen. Sotamarsalkat saavat 19 laukauksen tervehdyksen; kenraalit 17 laukauksen; kenraaliluutnantit 15 laukauksen; kenraalimajurit 13 laukauksen ja prikaatikenraalit 11 laukauksen.[3]

Suurin kunnianosoitus on ollut 101-laukauksinen keisarillinen tervehdys. Tämä oli varattu brittiläisen imperiumin keisarille. Brittiläisessä Intiassa se oli käytössä vuodesta 1877. Varakuningas sai 31 laukauksen tervehdyksen.[4]

  1. http://www.salutingbattery.com/events.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c https://www.thebalance.com/the-21-gun-salute-3354127
  3. The Honours, Flags and Heritage Structure of the Canadian Forces, Chief of the Defence Staff, 1999
  4. S. Patterson, The Cult of Imperial Honor in British India, pg 104 [1]