Kuusiston kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuusiston kirkko
Kustö kyrka
Sijainti Linnanrauniontie 157, Kuusisto, Kaarina
Koordinaatit 60°22′54.1″N, 022°24′40.2″E
Seurakunta Kaarinan seurakunta
Rakentamisvuosi 1792
erillinen kellotapuli 1763
Materiaali puu
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kuusiston kirkko (ruots. Kustö kyrka) on Kaarinan kaupungissa, Kuusiston saarella sijaitseva suorakaiteenmuotoinen, yksilaivainen, hirrestä rakennettu pitkäkirkko. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1792 korkealle mäelle, jolla aiemmin sijaitsi vanhempi kirkkorakennus. Kirkko kuuluu Kaarinan seurakuntaan.[1] Museovirasto on luokitellut Kuusiston kirkon ja sitä ympäröivän avoimen viljelysmaiseman valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[2]

Kuusiston kaksi kirkkoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sankarihaudat kesällä 2011.
Vuosina 1939–1944 Isänmaan puolesta kaatuneiden muistoksi.

Ensimmäinen kirkko Kuusistoon rakennettiin vuonna 1653 tai pian sen jälkeen, sillä tuona vuonna kuusistolaiset saivat tuomiokapitulilta luvan kappelin eli saarnahuoneen pystyttämiseksi saarelleen. Tämä kappeli oli kuitenkin 1700-luvun alussa niin huonossa kunnossa, että se purettiin ja nykyinen kirkko rakennettiin tilalle. Vanhasta kirkosta on säilynyt saarnastuoli katoksineen.[1]

Aikaisempi muutos ja entistävä korjaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kellotapuli vuodelta 1763.
Kanttorila sijaitsee kirkon lähellä.

Yksinkertainen saaristolaiskirkko muuttui uusgoottilaistyyliseksi sekä sisältä että ulkoa arkkitehti Helge Ranckenin suunnittelemissa korjautöissä, jotka valmistuivat 1900.[3] Muun muassa alkuperäiset pystylaudoitukset muutettiin vaakalaudoituksiksi.[1] Vuosina 1973–1974 tehdyssä korjauksessa kirkko palautettiin mahdollisimmän lähelle alkuperäisasua. Entistämisen suunnitteli arkkitehti Pekka Pitkänen. Korjauksessa otettiin esiin ja entistettiin 1700-luvun kangastapetti, johon on maalattu punaista marmoria jäljittelevät korinttilaispylväät. Osa kirkossa näkyvistä tapeteista on kopioita ja alkuperäiset on siirretty kansallismuseoon.[1]

Alttari ja sen kehys on tehty 1790-luvulla. Alttaritaulu on kaksiosainen. Alaosan Ehtoollisen asettaminen vuodelta 1795 on G. Schweidelin jäljennös Rubensin teoksesta. Yläosan maalauksen Jeesuksesta ristillä arvellaan olevan kopio Christoph Schwartzin maalauksesta. Kirkossa oli 1900-luvulla alttaritauluna Jeesuksen syntymä, Alexandra Frosterus-Såltinin maalaus vuodelta 1912. Se on sijoitettu urkuparvelle.[4]

Kirkon urut on rakentanut espoolainen Urkurakentamo Veikko Virtanen vuonna 2010. Uruissa on 12 äänikertaa ja ne on tehty 1800-luvun suomalaisten urkujen mallin mukaiseksi.[1]

Kellotapuli ja ympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkomaata ympäröi harmaakivistä tehty aita. Kiviaidan ulkopuolella sijaitsee erillinen kellotapuli vuodelta 1763. Lisäksi kirkon lähettyvillä sijaitsee entinen lukkarin talo Kanttorila,[2] joka on nykyisin käytössä seurakuntatilana.

  1. a b c d e Kuusiston kirkko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 18.4.2014.
  2. a b Kuusiston kirkkomaisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  3. Kuusiston kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto. Viitattu 18.4.2014.
  4. Issakainen, Tytti: Kuusiston kirkko (PDF) (kirkkoesite) Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Arkistoitu 18.4.2014. Viitattu 18.4.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.