Kyrylo Henyk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyrylo Henyk (1857-1925)

Kyrylo Henyk (185712. helmikuuta 1925) oli kanadanukrainalainen siirtolaisasiamies.

Kyrylo Henyk syntyi vuonna 1857 Galitsian Bereziv Nyzhniissä Itävallan keisarikunnassa. Hänen isänsä oli kylänvanhin Ivan Genyk ja äitinsä Anna Pertsovytš. Henyk aloitti opintonsa Kolomyjassa ja siirtyi sitten Ivano-Frankivskiin saattamaan päätökseen opettajankoulutuksensa. Hän valmistui oppikoulusta Lvivissä ja sai vuonna 1879 nimityksen opettajaksi Nadvirnan piirikuntaan. Vuonna 1882 Henyk palasi kotikyläänsä ja perusti sinne koulun. 1880-luvulla Henyk perusti myllyn sekä osuuskaupan, jonka hän nimesi Karpaattien kaupaksi. Vuonna 1890 hänet valittiin kaupunginvaltuustoon Kolomyjassa, missä hän oli aikanaan aloittanut opintonsa. [1]

Henyk tapasi jossain vaiheessa Josef Oleskiwin, joka kannusti ukrainalaisia lähtemään siirtolaisiksi Kanadaan. Oleskiw kysyi Henykiltä, ryhtyisikö hän Kanadaan lähtevän ukrainalaisryhmän johtajaksi, jonka tehtäviin kuului auttaa siirtolaisia perillä asettumaan uusiin kotipaikkoihinsa. Ryhmä oli järjestyksessä toinen Oleskiwin Kanadaan lähettämistä. Yhdessä vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa Henyk liittyi 64 ukrainalaisen ryhmään, joka saapui Quebec Cityyn 22. kesäkuuta 1896. Henyk johdatti ensimmäisen ryhmänsä ensin Winnipegiin ja sieltä perustamaan Manitoban Stuartburniä, jota nykyään pidetään Länsi-Kanadan ensimmäisenä ukrainalaisena yhteisönä. Elokuussa Henyk haki maapalstaa Stuartburnista, mutta muutti pian mielensä ja asettui Winnipegiin. Samassa kuussa Oleskiw suositteli Henykia Kanadan sisäministeriölle siirtolaisasiamiehenä. Syyskuussa Henyk sai työpaikan sisäministeriön palveluksessa siirtolaisasiamiehenä, jonka tehtäviin kuuluivat myös kääntäminen ja tulkkaus. Siirtolaisasiamiehen työssä Henyk tapasi maahan saapuvat ukrainalaiset siirtolaiset Quebec Cityssä, kannusti heitä englannin kielen käyttöön sekä perinnäistavoista luopumiseen ja toimi tarvittaessa neuvonantajana. [1] Aluksi Henyk kutsuttiin työhön vain tarvittaessa, mutta kun työ lisääntyi ukrainalaisen siirtolaisuuden Kanadaan räjähdysmäisesti kasvaessa, virka muuttui kokopäivätoimiseksi vuonna 1898. Henykistä tuli näin ensimmäinen ukrainalainen Kanadan valtion kokopäivätoiminen virkamies. [2]

Henyk perusti vuonna 1899 kotiinsa Taras Ševtšenko-lukusalin. [3] Vuonna 1903 hän perusti Kanadan ensimmäisen ukrainankielisen sanomalehden Kanadyiskyi farmerin (Kanadalainen maanviljelijä). Henyk ei itse ollut uskonnollinen, mutta hänen mielestään kristillisen kirkkokunnan piti olla riippumaton venäläisistä ja kreikkalaisista ortodoksisista säännöistä. Yhteistyössä Winnipegin presbyteerisen kirkon pappien kanssa hän perusti “Itsenäisen kreikkalaisen kirkon” (Independent Greek Church) 1903-1904. [4] Henyk menetti työpaikkansa ja julkisen asemansa vuonna 1911, koska hän oli tukenut Liberaalista Puoluetta, joka hävisi vaalit ja menetti hallitusvallan. Hän asui jonkin aikaa Yhdysvalloissa, mutta palasi sitten Winnipegiin, missä hän kuoli 12. Helmikuuta 1925. [1]

Kuollessaan Henyk oli tullut niin tunnetuksi kanadanukrainalaisessa yhteisössä, että häntä kutsuttiin “Kanadan tsaariksi”. [2][5]

  1. a b c Hryniuk, Stella: Cyril Genik Dictionary of Canadian Biography. Viitattu January 25, 2011.
  2. a b Forging Our Legacy: Canadian Citizenship and Immigration, 1900–1977 Citizenship and Immigration Canada. Viitattu January 25, 2011.
  3. Martynowych, Orest T., The Taras Shevchenko Reading Club/Educational Society For ...umanitoba.ca/faculties/.../04_The_Taras_Shevchenko_Reading_Club.pdf
  4. Martynowych, Orest T., The Seraphimite, Independent Greek, Presbyterian and United Churches, umanitoba.ca/...canadian.../05_The_Seraphimite_Independent_Greek_Presbyterian_and_United_Churches.pdf -
  5. Family of C. C. T. (Con) Genik: Obituary for C. C. T. (Con) Genik Passages MB. Arkistoitu maaliskuu 27, 2019. Viitattu January 25, 2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dictionary of Ukrainian Canadian biography, pioneer settlers of Manitoba, 1891–1900, V. J. Kaye, editor and compiler (Toronto, 1975).
  • Oleksander Dombrovsky, Outline of the history of the Ukrainian Evangelical-Reformed movement (New York et Toronto, 1979) [text in Ukrainian].
  • A heritage in transition : essays in the history of Ukrainians in Canada, M. R. Lupul, editor (Toronto, 1982).
  • J.-P. Himka, Galician villagers and the Ukrainian national movement in the nineteenth century (New York, 1988).
  • V. J. Kaye, Early Ukrainian settlements in Canada, 1895–1900 Dr. Josef Oleskow's role in the settlement of the Canadian northwest (Toronto, 1964).
  • O.T. Martynowych, The Seraphimite, Independent Greek, Presbyterian and United Churches, umanitoba.ca/...canadian.../05_The_Seraphimite_Independent_Greek_Presbyterian_and_United_Churches.pdf -
  • O.T. Martynowych, The Taras Shevchenko Reading Club/Educational Society for ...umanitoba.ca/faculties/.../04_The_Taras_Shevchenko_Reading_Club.pdf
  • O. T. Martynowych, Ukrainians in Canada : the formative period, 1891–1924 (Edmonton, 1991).
  • M. H. Marunchak, Studies in the history of Ukrainians in Canada (5 vol. published, Winnipeg, 1964– ) [text in Ukrainian].
  • O. I. Sych, From the « new land » letters of Ukrainian emigrants from Canada (Edmonton, 1991) [text in Ukrainian].