Kysta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kysta ranteessa

Kysta (m.kreik. κύστις, kystis, ”rakkula”) on lääketieteessä nesteen tai puolikiinteän aineen täyttämä epänormaali ontelo tai rakkula kehossa. Kysta voi syntyä esimerkiksi infektion seurauksena, tai se voi olla synnynnäinen eli johtua häiriöstä sikiönkehityksessä. Kystia voi esiintyä muun muassa munuaisissa, maksassa, munasarjoissa, nivelpussissa, poskionteloissa, leukaluussa sekä rinnoissa. Rinnoissa kystia esiintyy etenkin hedelmällisessä iässä olevilla naisilla, ja ne häviävät yleensä menopaussi-iässä. Poskionteloissa kysta voi aiheuttaa poskiontelontulehduksen oireita, kuten paineen tunnetta. Maksan tai munuaisen kysta voi olla sattumalöydös ultraäänitutkimuksessa eikä vaadi välttämättä mitään hoitoa. Munuaisissa ne ovat erityisen tavallisia, sillä niitä todetaan joka toisella yli 50-vuotiaalla.[1] Kystan voi mahdollisesti leikata.

Biologiassa kysta tarkoittaa tiettyjen parasiittien nukkuvan vaiheen muotoa, jossa eliöllä on ympärillään suojakuori.

Bronkogeenisellä kystalla tarkoitetaan keuhkojen synnynnäistä epämuodostumaa, jonka voi yleensä leikata.

  1. Kysta munuaisissa HyväTerveys. Arkistoitu 17.12.2010. Viitattu 14.12.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.