Lahden Ursa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lahden Ursa ry
Perustettu 1948[1]
Toimiala Tähtitiede ja tähtitieteellinen harrastustoiminta.
Kotipaikka Lahti[2]
Jäsenmäärä noin 140[3]
Puheenjohtaja Jyrki Keski-Jylhä (varapuheenjohtaja Kimmo Varis, sihteeri Heidi Östman)[4]
hallitus (kalenterivuosi) puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja kolme jäsentä
Jäsenlehti Tähdet ja avaruus -lehti
Aiheesta muualla
Sivusto

Lahden Ursa ry on tähtitieteen harrastusyhdistys, joka perustettiin Lahdessa vuonna 1948 Ursan paikallisosastoksi.[1] Sen jäsenmäärä ylitti alussa Ursan pääosaston jäsenmäärän, ja yhdistys itsenäistyi kokonaan 1970-luvun alussa Ursan aloitteesta. Nykyisin yhdistyksessä on noin 150 jäsentä.[3] Lahden Ursan toimitilat kaukoputkineen sijaitsevat Pirttiharjun vesitornissa. Tornissa oli 80-luvun lopussa 25 metriä korkea Foucault’n heiluri. Vuoden 2007 alussa jäsenet asensivat tähtitornin huipulle omalle jalustalle Meade 16″ LX200 GPS-SMT -kaukoputken, josta tuli tornin pääinstrumentti. Vanha Väisälä-kaukoputki laitteistoineen jätettiin entiselle paikalleen. Elokuussa 2009 yhdistys sai käyttöönsä yritysten ja yksityisten lahjoitusten turvin hankitun SBIG-CCD-kameran yötaivaan kuvaamiseen.[1][3] Lahdessa on järjestetty Tähtipäivät vuosina 1976 ja 1998. Cygnus kesätapaamisen isäntänä vuonna 1991. em. tapahtumat järjestettiin yhteistyönä Ursan kanssa. Pirttiharjun vesitorni on rakennettu vuonna 1963 ja on edelleen säännöllisessä tähtiharrastuskäytössä[1] sekä vesitornina Metsäkankaan, Pirttiharjun sekä Riihelän asuinalueille.

  1. a b c d Meidän historia Lahden Ursa ry. Arkistoitu 25.2.2021. Viitattu 5.3.2021.
  2. Säännöt Lahden Ursa ry. Viitattu 15.3.2021.
  3. a b c Haluatko liittyä jäseneksi? Lahden Ursa. Arkistoitu 25.2.2021. Viitattu 5.3.2021.
  4. Yhteystiedot Lahden Ursa ry. Arkistoitu 3.12.2022. Viitattu 22.2.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]