Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tomasz Wójcikinin juliste Save the Baltic Sea, joka oli esillä Lahden kansainvälisessä julistetriannaalissa vuonna 1997. Triennaalin julisteet talletetaan julistemuseoon.

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva yhdisti aikaisemmin itsenäisesti toimineet Lahden Julistemuseon ja Lahden taidemuseon uudeksi museokokonaisuudeksi. Museo sijaitsee Mallasjuoman entisen tehtaan tiloihin avatussa Malski-keskuksessa, Lahdessa.[1] Museo aukesi vuoden 2022 keväällä.[2]

Näyttelytoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museo pyrkii olemaan kansainvälisesti kiinnostava museo. Museon ensimmäinen näyttely on Lahden kansainvälinen julistetriennaali.[1] Museossa on sekä kotimaisia, että kansainvälisiä näyttelyitä, joissa hyödynnetään uutta esitysteknologiaa.[3]

Malva on Päijät-Hämeen aluetaidemuseo, joka tutkii ja tallentaa alueen taidetta ja ilmiöitä.[2]

Museon kokoelmissa on 9000 taideteosta ja 70000 julistetta. Museolla on Suomen suurin julistekokoelma. Osa taidekokoelmasta on julkaistu ja nähtävissä Finnassa.[4] Kokoelmaan kuuluu myös museon aulatilassa oleva Ekho Collectiven vuorovaikutteinen Ahto-teos.[5]

Museo on rakennettu uudisrakennukseen Mallasjuoman vanhan tehtaan yhteyteen. Museon aulassa sijaitsee museokauppa jossa myydään museon kokoelmissa olevista taideteoksista tehtyjä tuotteita. Museon työskentelytilat sekä pedagogiset opetustilat sijaitsevat uudisrakennuksen kellarissa.[6]

Museon tilat oli sovittu luotutettavaksi 1.5.2021, jonka jälkeen aloitettiin tarvittavan museotekniikan asennus ja tilojen käyttöönotto. Tilojen oli tarkoitus valmistua jo vuonna 2020, mutta koronaviruspandemia keskeytti rakennustyöt.[7]

Nimiehdotuksia uudelle museolle haettiin vuoden 2020 syksyllä nettikyselyllä, jossa saatiin yli 500 ehdotusta. Museon nimeksi valittiin Malva. Nimessä yhdistyy Malskin tehdaskiinteistö ja tulevan museon kansainvälisyydestä kertova visual arts -termi [8] Museon työnimi oli LAD (Lahti Art & Design).[1]

  1. a b c Lahden Kaupunginmuseo :: LAD www.lahdenmuseot.fi. Arkistoitu 24.11.2020. Viitattu 1.12.2020.
  2. a b Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva Malva. Viitattu 6.3.2021.
  3. Malski | LAD Malski. Arkistoitu 16.1.2021. Viitattu 1.12.2020.
  4. Kokoelmat Malva. Viitattu 6.3.2021.
  5. Malvaan pysyvästi esille suomalaisen Ekho Collectiven vuorovaikutteinen taideteos Malva. 14.3.2022. Viitattu 28.1.2023.
  6. Lahden taidemuseo: Uuden museon LADin tilojen esittely youtu.be.
  7. Lahden Kaupunginmuseo :: Ajankohtaista www.lahdenmuseot.fi. Viitattu 1.12.2020.
  8. Lahden uusi visuaalisten taiteiden museo on nimeltään Malva | Audio Areena areena.yle.fi. Viitattu 6.3.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]