Lakeside Golf Vammala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lakeside Golf Vammala on Sastamalassa Pirkanmaalla sijaitseva 36-reikäinen golfkeskus, ja se on Pirkanmaan suurin golfkeskus. lähde?

Kenttätiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sastamalan Karkussa sijaitseva Lakeside Golf on golfkeskus, johon kuuluu kaksi kenttää, Järvenranta ja Pirunpelto.

Vuonna 1992 valmistunut Järvenranta, eli ns. vanha kenttä, on lakea ja leveäreunainen golfkenttä. Sitä voisi ulosmenon perusteella luonnehtia links-kentäksikenen mukaan?, mutta sisääntulosta löytyy paljon peltoja, sekä metsissä olevia ylä- ja alamäkiä. Järvenranta sijaitsee Riippilänjärven lounaisrannalla, ja sen par-luku on 71.

Toinen kentistä on vuonna 2005 valmistunut Pirunpelto. Se on haastava ja kapeareunainen kenttä, jolla nimensä mukaisesti sijaitsee kaksi kivikautista pirunpeltoa metsämaisemassa. Kentän layouttia muutettiin vuonna 2008 leventämällä muutaman väylän reunoja. Väylien 7 ja 17 välinen metsä-/kivikkoalue poistettiin ja tilalle kasvatettiin kokonaan karheikko. Pirunpellon par on 72.

Kentän oheisalueisiin kuuluu driving range sekä yhteensä neljä harjoitteluviheriötä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]