Lambaesis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rooman valtakunta vuonna 125. Lambaesis sijaitsee Pohjois-Afrikassa.
Piirros Lambaesiksen raunioista.

Lambaesis oli antiikin roomalainen kaupunki Numidiassa, Pohjois-Afrikassa, nykyisen Algerian alueella. Sen hyvin säilyneet rauniot sijaitsevat 11 kilometriä Batnasta kaakkoon ja 27 kilometriä Timgadista länteen lähellä nykyistä Tazoultin kylää.

Lambaesis rakennettiin luultavasti keisari Hadrianuksen aikana vuosina 123–129 jaa. ja sinne sijoitettiin roomalainen legioona, Legio III Augusta. On tosin mahdollista, että paikalla oli jo noin vuodesta 81 lähtien ollut auxilia-yksikön leiri. Marcus Aureliuksen kaudella Lambaesista laajennettiin ja siitä tuli suuri sotilastukikohta. Legio III Augusta pysyi Lambaesiksessä melkein kaksi vuosisataa ja se vartioi provinssia berberikansojen hyökkäyksiltä. Kaupunkiin rakennettiin amfiteatteri, riemukaaria, temppeleitä ja akvedukti.

Vuonna 260 Legio III Augustan komentaja Gaius Macrinus Decianus pystytti berbereistä saadun voiton kunniaksi muistomerkin Lambaesikseen. Keisari Diocletianuksen aikana legioona lähti kaupungista ja vuoden 389 jälkeen se hylättiin melkein kokonaan.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Lambaesis
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.