Larry Bond

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Larry Bond

Larry Bond (s. 1952) on yhdysvaltalainen kirjailija ja sotapelisuunnittelija. Hän on suunnitellut Harpoon- ja Command of the Sea -pelit ja monta lisäosaa näille. Joitakin hänen romaaneitaan ovat Dangerous Ground, Day of Wrath, The Enemy Within, Vortex ja Red Phoenix.

Bond myös kirjoitti kirjan Myrsky nousee yhdessä Tom Clancyn kanssa, mutta sanoo itse vaikuttaneensa vain noin prosentin verran avustaessa Clancya juonen kehittämiseen.[1]

Päästyään Minnesotan St. Thomas Collegesta vuonna 1973 Bond työskenteli tietokoneohjelmojana kaksi vuotta ennen kuin hänet valittiin komentajakouluun Rhode Islandille. Hän liittyi laivastoon vuonna 1975 ja valmistui vuoden päästä. Bond oli laivastossa kuusi vuotta palvelemassa hävittäjällä ja rannikkovalvojana Washingtonissa. Laivaston jälkeen hän työskenteli laivasto-analyytikkona puolustusvoimille.

Bondin kirjailijaura alkoi yhteistyönä Tom Clancyn kanssa, kirjoittaen kirjan Myrsky nousee, joka oli 1980-luvun parhaiten myytyjä kirjoja New Yorkissa.lähde? Se käsittelee teoreettista konfliktia NATOn ja Varsovan liiton välillä. Tämän jälkeen Bondin romaanit ovat käsitelleet armeijaa ja politiisia kriisejä.

Bond kehitti Harpoon-lautapelin olleessaan komennuksella USS McKean -aluksella.[2] Bond julkaisi pelin kaupallisesti ja sai yhteydenoton Tom Clancyltä, jonka kanssa tämä ystävystyi.[2]

Bondin Harpoon-pelisysteemi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1980. Kyseinen peli on ilma-, ympäristö- ja sulkellusvenelaivastosimulaatio. Pelin neljäs painos sai H.G. Wells -palkinnon vuoden parhaana miniatyyripelinä vuosina 1981 ja 1987. Tietokoneversio Harpoon ilmestyi vuonna 1989 ja se valittiin parhaaksi sotapeliksi vuonna 1990.

  1. Robert Rath: Tom Clancy: The Writer And The Wargamer (sivu 2) 13.3.2014. The Escapist Magazine. Arkistoitu 31.5.2019. Viitattu 31.5.2019. (englanniksi)
  2. a b Robert Rath: Tom Clancy: The Writer And The Wargamer 13.3.2014. The Escapist Magazine. Arkistoitu 31.5.2019. Viitattu 31.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallinen sivu (englanniksi)