Leena Tirronen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Leena Ihmemaassa” ohjaa tänne. Leena Ihmemaassa on myös Tirrosen albumi.
Leena Tirronen
Henkilötiedot
Syntynyt1984 (ikä 39–40)
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Leena Ihmemaassa
Laulukielet suomi
englanti
Aktiivisena 2010–
Tyylilajit pop
Yhtyeet Norma John
Lili & Luna
Levy-yhtiöt Sony Music

Leena Tirronen (s. 1984[1] Kouvola) on suomalainen laulaja, joka nousi julkisuuteen vuoden 2010 X Factor -kilpailusta, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Hän oli yhdessä Lasse Piiraisen kanssa (Norma John -duo) Suomen euroviisuedustaja vuonna 2017.[2]

Leena Tirronen nousi julkisuuteen keväällä 2010 esitetystä Suomen ensimmäisestä X Factor -laulukilpailusta. Hän sijoittui kisassa kolmanneksi. Hänen edelleen sijoittuivat toiseksi tullut Samuli Taskinen ja voittaja Elias Hämäläinen.

Loppukeväästä 2010 Tirronen solmi levytyssopimuksen Sony Music -levy-yhtiön kanssa.[3] Tirronen päätyi käyttämään soolourallaan taiteilijanimeä Leena Ihmemaassa. Leenan esikoissingle ”Piru” julkaistiin elokuussa 2010.[4] Leena Ihmemaassa -niminen esikoisalbumi julkaistiin 29. joulukuuta 2010.[5] Albumi ja siltä julkaistut kolme singleä eivät kuitenkaan nousseet lainkaan myyntilistoille. Tirrosen ja Sony Musicin yhteistyö päättyikin jo vuonna 2011.[6] Jo ennen X Factoria Tirronen oli keikkaillut Norma John -nimisen yhtyeensä kanssa.[6] Toukokuussa 2017 yhtye edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Blackbird”.[2]

Vuonna 2020 Tirrosen ja hänen siskontyttärensä Sanni Savolaisen Lili & Luna -kantriyhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”Kolme kaljaa ja kaupunkiin”. Kappaleen tekijätiimiin kuului myös Joel Melasniemi ja sen on tuottanut Pasi Siitonen.[7]

Tirronen on toiminut myös lauluntekijänä; esikoisalbumilleen hän oli tekemässä viittä kappaletta.[8] Vuonna 2015 Jesse Kaikuranta julkaisi ”Lobotomia”-singlen, joka on Tirrosen sanoittama ja yhdessä Lasse Piiraisen kanssa säveltämä.[9]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Leena Ihmemaassa
  • Julkaistu: 29. joulukuuta 2010
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Sony Music
  • ”Piru” (elokuu 2010)
  • ”Onnun” (lokakuu 2010)
  • ”Salarakkaan päiväkirja” (helmikuu 2011)

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Piru (2010 – ohjaus Wille Hyvönen)[10]
  • Onnun (2010 – ohjaus Hannu Aukia)[11]
  1. Niskanen, Nina: Leena Ihmemaassa City. 4.2.2011. Viitattu 7.1.2016.
  2. a b UMK-voittajilla vankka musiikkitausta: BumtsiBum -kapteeni ja entinen X Factor -kilpailija Ilta-Sanomat. 28.1.2017. Arkistoitu 28.1.2017. Viitattu 28.1.2017.
  3. Leena Ihmemaassa: Leena Ihmemaassa Soundi. 4.2.2011. Viitattu 7.1.2016.
  4. Piru - Single iTunes. Viitattu 7.1.2016.
  5. Leena Ihmemaassa - Leena Ihmemaassa (Albumi) CDON. Viitattu 7.1.2016.
  6. a b X-Factor-artisti ei ansaitse keikoillaan lainkaan rahaa Länsiväylä. 5.7.2011. Arkistoitu 1.2.2017. Viitattu 7.1.2016.
  7. Kouvolalainen kantrikaksikko kiinnitettiin Sonylle – Rakkautta ja vapautta soiva ensisingle julkaistaan tänään Kouvolan Sanomat. 24.7.2020. Viitattu 1.8.2020.
  8. Tirronen, Leena Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 7.1.2016.
  9. Lobomia Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 7.1.2016.
  10. Videon tiedot: Leena Ihmemaassa - Piru Musiikkivideo.fi - Suomalainen musiikkivideoarkisto. Viitattu 7.1.2016.
  11. Videon tiedot: Leena Ihmemaassa - Onnun Musiikkivideo.fi - Suomalainen musiikkivideoarkisto. Viitattu 7.1.2016.