Leo Sayer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leo Sayer vuonna 2009

Leo Sayer (alkujaan Gerard Hugh Sayer s. 21. maaliskuuta 1948 Shoreham-by-Sea, Sussex) on nykyään Australiassa asuva englantilainen esiintyvä artisti, jonka laulu-ura on kestänyt jo neljä vuosikymmentä.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo Sayer (alkuperäiseltä nimeltään Gerard Hugh Sayer) syntyi katoliseen perheeseen Shoreham-by-Seassa Sussexissa 21. toukokuuta 1948. Hänellä on isosisko ja pikkuveli. Leo lauloi kirkkokuorossa ja bändissä koulukaveriensa kanssa, ja opiskeli mainospiirtämistä.[1]

Sayer aloitti muusikon uransa 1960-luvun lopulla lontoolaisen Terraplane Blues Bandin johtajana. Vuonna 1971 Sayer perusti yhtyeen nimeltä Patches yhdessä rumpali Dave Courtneyn kanssa. Yhtyeen manageri Adam Faith piti Sayeria lupaavana ja alkoi tehdä tästä sooloartistia. Sayer äänitti aluksi Courtneyn kanssa tekemiään kappaleita Roger Daltreyn studiossa.[2] Courtney kirjoitti musiikin ja Sayer sanat. Courtney keksi Sayerille etunimen "Leo" tämän leijonamaisen kuontalon mukaan.[1] Daltrey äänitti osan kaksikon tekemistä kappaleista itsekin.[2]

Sayerin esikoissingle ”Why Is Everbody Going Home” ei vielä menestynyt, mutta vuoden 1973 ”The Show Must Go On” nousi Britannian singlelistan ykkössijalle.[2]

Sayer julkaisi esikoisalbuminsa Silverbird vuonna 1974. Sitä seurasi Just a Boy, josta singlehiteiksi nousivat ”One Man Band” ja ”Long Tall Glasses (I Can Dance)”, joista ensinmainittu nousi myös Yhdysvaltain singlelistan kymmenen kärkeen.[2]

Sayerin ja Courtneyn työsuhde katkesi Sayerin kolmannen albumin Another Year (1975) äänityksissä. Sayerin seuraavalla albumilla Endless Flight (1976) laulunkirjoittajana oli mukana Supertrampin entinen jäsen Frank Furrell. Albumista tuli Sayerin uran suurin menestysalbumi niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin, ja siltä julkaistiin kaksi listaykkössingleä, ”You Make Me Feel Like Dancing” ja ”When I Need You”.[2] Ensinmainitusta Sayer sai vuonna 1977 Grammy-palkinnon vuoden parhaasta rhythm and blues-kappaleesta.[3] Albumia seuranneina vuosina Sayerin suosio säilyi korkeana Yhdysvaltain singlelistalla.[2]

Sayerin viimeinen suuri hittisingle Yhdysvalloissa oli listakakkoseksi 1980 noussut ”More Than I Can Say”. Seuraavan vuoden single ”Living in a Fantasy” toi Sayerille hänen viimeisen listasijoituksensa Yhdysvalloissa, ja vuoden 1983 ”Till You Come Back to Me” oli hänen viimeinen listasijoituksensa Britanniassa.[2]

Sayer yritti comebackia albumilla Cool Touch (1990), mutta ilman menestystä.[2] Sayer muutti Australiaan vuonna 2005 ja sai Australian kansalaisuuden 2009. Hän on jatkanut levyttämistä ja konsertointia niin Australiassa kuin muuallakin maailmassa.[1]

  • Silverbird (1973)
  • Just a Boy (1974)
  • Another Year (1975)
  • Endless Flight (1976)
  • Thunder in My Heart (1977)
  • Leo Sayer (1978)
  • The Very Best of Leo Sayer (1979)
  • Here (1979)
  • Living in a Fantasy (1980)
  • World Radio (1982)
  • Have You Ever Been in Love (1983)
  • Cool Touch (1990)
  • All the Best (1993)
  • The Definitive Hits Collection (1999)
  • Live in London (1999)
  • Endless Journey – The Essential Leo Sayer (2004)
  • Voice In My Head (2005)
  • Leo Sayer: At His Very Best (2006)
  • The Show Must Go On (1973)
  • One Man Band (1974)
  • Long Tall Glasses (I Can Dance) (1974)
  • Moonlighting (1975)
  • You Make Me Feel Like Dancing (1976)
  • When I Need You (1977)
  • How Much Love (1977)
  • Thunder in My Heart (1977)
  • Easy To Love (1977)
  • I Can't Stop Lovin' You (Though I Try) (1978)
  • Raining in My Heart (1978)
  • More Than I Can Say (1980)
  • Living in a Fantasy (1981)
  • Have You Ever Been in Love (1982)
  • Heart (Stop Beating in Time) (1982)
  • Orchard Road (1983)
  • Till You Come Back To Me (1983)
  • Sea Of Heartbreak (1984)
  • Unchained Melody (1986)
  • When I Need You (re-issue) (1993)
  • You Make Me Feel Like Dancing – The Groove Generation featuring Leo Sayer (1998)
  • Thunder in My Heart Again – Meck featuring Leo Sayer (2006)

Suomenkielisiä versioita Leo Sayerin kappaleista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Show Must Go On = Tään shown jatkuvan tahdo en Battaglia (1974)
  • One Man Band = Mies ja skitta Markku Aro (1974)
  • More Than I Can Say = Samantekevää Markku Aro (1982)
  • When I Need You = Sua mä kaipaan Kirka (1988)
  • Thunder In My Heart = Voidaan lamput sammuttaa ELF (1978)
  1. a b c About LeoSayer.com. Viitattu 10.11.2018.
  2. a b c d e f g h Stephen Thomas Erlewine: Leo Sayer AllMusic. Viitattu 10.11.2018.
  3. GRAMMY Award Results for Leo Sayer Grammy Awards. Viitattu 10.11.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]