Leslie Bricusse

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leslie Bricusse (29. tammikuuta 1931 Lontoo19. lokakuuta 2021[1]) oli brittiläinen säveltäjä ja sanoittaja, jonka tekemiä lauluja sisältyy useisiin tunnettuihin musikaaleihin ja elokuviin. Hän teki yhteistyötä muiden muassa Anthony Newleyn kanssa. Bricusse voitti Grammyn, kaksi Oscaria ja kahdeksan Ivor Novello -palkintoa. Hänet valittiin Songwriters Hall of Fameen vuonna 1989.[2]

Lontoossa syntynyt Bricusse opiskeli Cambridgen yliopistossa ja sävelsi opiskeluaikanaan musikaalinäytelmät Out of the Blue ja Lady at the Wheel.[2] Molemmat esitettiin West Endissä ja Bricusse huolehti säveltämisen lisäksi myös ohjaamisesta ja pääosan esittämisestä.[2][3] Vuonna 1954 hän voitti ensimmäisen Ivor Novello -palkintonsa Charley Moon -elokuvaan kirjoitetulla kappaleella ”Out of Town”.[3] 1960-luvulla hän kirjoitti Anthony Newleyn kanssa menestyneet musikaalit Stop the World, I Want to Get Off (1961) ja The Roar of the Greasepaint – The Smell of the Crowd (1964).[2][3]

Bricussen elokuvamusiikkituotantoon kuuluvat muun muassa Tohtori Dolittle (1967), Hyvästi, Mr. Chips (1969), Saiturin joulu (1970), Jali ja suklaatehdas (1971) ja Victor/Victoria (1982).[2] Hän sanoitti John Barryn säveltämät tunnuskappaleet James Bond -elokuviin 007 ja Kultasormi (1964) ja Elät vain kahdesti (1967).[3] Kaksi Oscar-palkintoaan hän voitti Tohtori Dolittle -elokuvan kappaleesta ”Talk to the Animals” ja Victor/Victoria-elokuvan musiikkiraidasta.[3]

1990-luvulla Bricusse tuotti Yhdysvalloissa muun muassa Broadway-musikaalit Victor/Victoria ja Jekyll & Hyde.[2]

  1. Willy Wonka songwriter Leslie Bricusse dies aged 90 BBC News. 19.10.2021. BBC. Viitattu 19.10.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f Leslie Bricusse Songwriters Hall of Fame. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.4.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e Ankeny, Jason: Leslie Bricusse Allmusic. Viitattu 9.4.2012. (englanniksi)