Levanpelto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Levanpelto
Levajärven laidunaluetta Levajärven rannassa.
Levajärven laidunaluetta Levajärven rannassa.
Kaupunki Ulvila
Postinumero(t) 29340

Levanpelto on kylä Kullaalla Ulvilassa ja myös entisen Kullaan kunnan aiempi nimi. 1.1.2005 alkaen, Ulvilan kaupungin ja Kullaan kunnan kuntaliitoksen jälkeen se ollut osa Ulvilaa.[1]

Entisistä Kullaan kylistä Levanpellon kylä oli suurin. Levanpelto-nimi on syntynyt erään 1500-luvulla kylässä, Nokin talossa, asuneen henkilön ominaisuuksista. Tästä juontaa myös kylässä olevien järven ja joen nimet, Levajärvi ja Levajoki. Tuohon aikaan Levanpelto kuului Kokemäkeen, ja 1630-luvulla Levanpellon kylä liitettiin Ulvilaan hallinnollisesti ja kirkollisesti.

Levanpellossa alettiin pitää sunnuntaisin koulua jo 1880-luvulla vuokratiloissa, mutta omaa koulua, alakoulua, sinne alettiin rakentaa vuonna 1919. Koulu valmistui seuraavana vuonna, kun vuonna 1921 tuli voimaan "kansakoulupakko" (oppivelvollisuuslaki vahvistettiin 15.4.1921). Yläkoulu aloitti toimintansa Levanpellossa vuonna 1928. Alakoulu lopetti toimintansa 1960-luvun puolivälissä ja yläkoulu hieman myöhemmin. Nykyisin alakoulu on purettu, mutta samalla tontilla on edelleen yläkoulu, jossa toimi vuoteen 2021 Ravintola Gasthaus Matinliisa. lähde?

Levanpellossa sijaitsevat myös Kullaan kirkko, Ulvilan kaupungin vedenottamo ja Porin Metsäopisto.

Levanpellon nähtävyyksiin kuuluu Jalomäen umpipiha, joka sijaitsee Johan Granlundin tiellä Pori–Tampere-valtatien (valtatie 11) varressa.

Levanpelto onkin nykyisin hyvien tieyhteyksien varrella, sillä kylän pohjoisosassa kulkee länsi-itäsuuntaisesti Pori–Tampere-valtatie, josta Levanpellossa erkanee tältä valtatieltä etelään Kullaa–Kokemäki-tie (yhdystie 2460), joka johtaa Pori–Helsinki-valtatielle (valtatie 2).

Levanpellolla on ollut aikoinaan myös oma posti ja postinumero, 29330 Levanpelto.

  1. Ulvila lämpenemässä kuntaliitokselle Porin kanssa Yle Uutiset. 20.2.2013. Viitattu 13.2.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]