Levy Sekgapane

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Levy Sekgapane (s. 1990[1] Kroonstad, Etelä-Afrikka) on eteläafrikkalainen ooppera- ja konserttilaulaja[2], äänialaltaan tenori.[3]

Sekgapane lauloi lapsena kuoroissa ja pääsi esimerkiksi Fidentia South African Youth Choirin jäseneksi. Vuonna 2007 hän pääsi stipendillä Kapkaupungin Stellenberg High Schooliin. Sekgapane opiskeli South African College of Musicissa (Kapkaupungin yliopisto) Kamal Khanin ja Hanna van Niekerkin johdolla erikoistuen oopperaan. Lisäksi hän opiskeli mestarikurssilla Kobie van Rensburgin johdolla. Heinäkuussa 2015 Sekgapane voitti ensimmäisen palkinnon Kansainvälisessä Hans Gabor Belvedere -laulukilpailussa ja syyskuussa 2015 ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Montserrat Caballé -laulukilpailussa.[2]

Sekgapane esiintyi Deutsche Oper Berlinissä ensimmäisen kerran vuonna 2016. Roolina oli Kreivi Almavivan osa Gioacchino Rossinin oopperassa Sevillan parturi.[2] Kesällä 2017 Sekgapane voitti ensimmäisen palkinnon Plácido Domingon Operalia-kilpailussa. Tätä seurasivat useat debyytit suurissa oopperataloissa, joihin kuuluivat Pariisin ooppera, Baijerin osavaltionooppera (München) ja Gran Teatre del Liceu (Barcelona). Sekgapane on esiintynyt oopperataloissa pitkin Eurooppaa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikoissa. Lisäksi hän on tehnyt esiintymisiä festivaaleilla, joihin ovat kuuluneet Salzburgin musiikkijuhlat ja Pesaron Rossini-oopperajuhlat.[4]

Elokuussa 2019 Sekgapanelta ilmestyi ensimmäisenä soololevynä Gioacchino Rossinin aarioista koostunut julkaisu. Levymerkkinä oli Prima Classic, ja levytyksellä Münchenin radio-orkesteria johti Giacomo Sagripanti.[4]

  1. LEVY SEKGAPANE (1990) Naxos
  2. a b c Levy Sekgapane Deutsche Oper Berlin
  3. Levy Sekgapane Opéra national de Paris
  4. a b LEVY SEKGAPANE (Arkistoitu – Internet Archive) PrimaFila artists

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]