Lihula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lihula
Lihulan pääkatu
Lihulan pääkatu

Lihula

Koordinaatit: 58°41′N, 23°50′E

Valtio  Viro
Maakunta aiemmin Läänemaa
nykyisin Pärnumaa
Kunta aiemmin Lihula
nykyisin Läänerannan kunta
Kaupunkioikeudet 1993–1999
Hallinto
 – Asutustyyppi epäitsenäinen kaupunki
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4,19 km²
Väkiluku (2015) 1 237
 – Väestötiheys 295 as./km²











Nelikopterilla ilmasta kuvattu video Lihulan linnanrauniossa mutta kaupunkissa

Lihula on Läänerannan kuntaan kuuluva epäitsenäinen kaupunki ja entinen kaupunki Länsi-Virossa, Pärnumaan maakunnassa, noin 50 kilometriä Haapsalusta kaakkoon. Se on Läänerannan kunnan hallinnollinen keskus.[1]

Vuoden 2015 alussa Lihulassa on asukkaita 1 237, ja asukastiheys on 295 asukasta neliökilometrillä. Lihulan pinta-ala on 4,19 neliökilometriä.[2]

Lihula oli Viron piispan asuinpaikka 1200-luvulla. Lihulan piispanlinnasta ovat jäljellä Lihulan linnanrauniot. Kaupungissa käytiin elokuussa vuonna 1220 Lihulan taistelu ruotsalaisten ja virolaisten välillä. Taistelu päättyi virolaisten voittoon.[3]

Kaupunkioikeudet Lihula sai vuonna 1993, mutta vuonna 1999 se menetti itsenäisen asemansa, kun Lihulan kunta ja Lihulan kaupunki yhdistyivät uudeksi Lihulan kunnaksi. Ennen vuoden 2017 kuntauudistusta Lihulan kunta kuului Läänemaan maakuntaan ja Lihulan kaupunki oli Lihulan kunnan keskuspaikka.

Vuonna 2011 Lihulan epäitsenäisessä kaupungissa oli 1 338 asukasta, joista 1 302 (97,3 %) oli virolaisia, 21 (1,6 %) venäläisiä ja 15 (1,1 %) muita kansallisuuksia.[4]

  • Lihula (Viron tietosanakirja) EE Eesti Entsüklopeedia. 2011. Viitattu 5.8.2015. (viroksi)
  1. Ühinenud ja kõikide omavalitsuste ülevaade (sh KOV kontaktandmed ja omavalitsusjuhid) (Excel) (Viron kuntien perustietoja valtiovarainministeriön verkkosivuilla) haldusreform.fin.ee. maaliskuu 2018. Viitattu 28.4.2018. (viroksi)
  2. Statistical Database: Population Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 5.8.2015. (viroksi), (englanniksi)
  3. Karl Döve Riksarkivet. Viitattu 26.12.2022. (ruotsiksi)
  4. RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.