Liimanninkosken lehtojensuojelualue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liimanninkosken lehtojensuojelualue
Sijainti
Lähin kaupunki
Oulu
Pinta-ala
45 ha
Hallinto
Tyyppi
Perustettu
Hallinto

Liimanninkosken lehtojensuojelualue on Metsähallituksen omistama lehtojen suojelualue, joka sijaitsee Muhoksella.

Alue perustettiin tutkimusalueeksi vuonna 1923 nimellä Pyhäkosken kokeilualue, vuonna 1969 sen nimi vaihtui Muhoksen tutkimusalueeksi ja vuoden 2008 alusta se siirtyi Metsäntutkimuslaitokselta Metsähallitukselle. Alueen nimi muuttui samalla Liimanninkosken lehtojensuojelualueeksi. Alue on yksi Rokua Geoparkin kohteista ja kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan. Sen läpi virtaa Muhosjoki syvässä laaksossa. Alueen kohdalla näkyvästi meanderoituneen joen rinteillä on lehtometsää, painanteet ovat osin soistuneet ja Liimanninkosken kohdalla joen pohjoispuolella on selvästi erottuva juolua, mutta ylempänä on vanhoja niitty- ja ketomaita. Alueella on merkitty luontopolku ja Liimanninkosken kohdalle on rakennettu laavu nuotiopaikkoineen. Niityille on kunnostettu latoja ja suurempi talousrakennus. Alueelle on opastettu tieyhteys valtatie 22:lta, Suokylän kohdalta Hirsijärvelle menevää tietä pitkin sinne on noin seitsemän kilometriä. Alueen sisääntulokohdassa on pysäköintipaikka ja opastetaulu.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]