Linnanpuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Turun Linnanpuistoa. Hämeenlinnan Linnanpuistosta on eri artikkeli.
Linnanpuistoa

Linnanpuisto (ruots. Slottsparken) on Turussa sijaitseva puisto. Puisto on nimetty sen läheisyydessä sijaitsevan Turun linnan mukaan ja sen pinta-ala on 2,6 hehtaaria.[1]

Linnanpuiston alueella on sen sijainnista johtuen ollut jo pitkään erilaisia puistomaisia istutuksia. Puiston vieressä kulkevan Linnankadun varrelle istutettiin ensimmäinen puukujanne jo vuonna 1637. Kun puukujanne uusittiin neljännen kerran vuonna 1901, tehtiin samalla suunnitelma ulkoilmamuseon perustamisesta Linnan ympäristöön. Ulkoilmamuseo avattiin vuonna 1906.[1]

Turun linna. Etualalla näkymä Linnanpuistoon.

Puisto osoittautui valmistuttuaan kooltaan riittämättömäksi, ja jo vuonna 1907 laadittiin suunnitelma puiston laajentamiseksi. Vuonna 1929 Linnanpuistoon siirrettiin Pernon kaupunginosasta Paakarlan kartanon päärakennus. 1930-luvulla puistoa uusittiin korkeasta työttömyydestä johtuen hätäaputöinä.[1]

Sekä Turun linna että sitä ympäröivä puisto vaurioituivat pahoin sota-aikana. Myös puistoon siirretty Paakarlan kartano tuhoutui. Sodan puistolle aiheuttamat vauriot korjattiin 1950-luvulla. 1950-luvun jälkeen Linnanpuistossa ei ole suoritettu merkittäviä muutostöitä.[1]

  1. a b c d Leino, Juha: Linnanpuisto 28.12.2011. Turun kaupunki. Viitattu 19.2.2016.