Litosfääri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
11 Litosfääri 1 Mantereinen kuori 2 Valtameren keskiselänne 3 Subduktiovyöhyke 4 Ylempi vaippa, 5 Tulivuori 6 Alempi vaippa 7 Pluumi 8 Ulkoinen ydin 9 Sisempi ydin 10 Konvektiosolu 12 Astenosfääri 13 Gutenberg-pinta 14 Moho-pinta

Litosfääri eli kivikehä koostuu Maan kuoresta ja vaipan ylimmästä osasta. Litosfäärin paksuus on noin 100 kilometriä, josta kuoren osuus on mantereiden kohdalla 30–70 kilometriä ja merenpohjan alla keskimäärin vain kahdeksan kilometriä. Kiinteän kuoren ja vaipan ylimmän osan välissä on maanjäristysaaltoja heijastava niin sanottu Moho-pinta.

Litosfäärin alapuolella on astenosfääri, joka käsittää osia ylävaipasta ja vaipan vaihettumiskerroksesta. Eri laskutapojen mukaan astenosfääri ulottuu 400–650 kilometrin syvyyteen.

Maan litosfääri on jakaantunut jäykkiin laattoihin, jotka kelluvat ja liikkuvat astenosfäärissä eli ylävaipassa olevan sulan kiviaineksen päällä. Nämä manner- eli litosfäärilaatat liikkuvat joko toisiinsa törmäten, erkaantuen toistaan tai toisiaan sivuten. Laattojen reuna-alueilla ovat maanjäristykset ja tulivuoret yleisiä.

Mannerlaatan kuorikerros on kevyempää graniitin tyyppistä kiveä, kun taas merilaatan kuorikerros on raskaampaa basaltin tyyppistä kiveä. Kiinteän kuoren alainen litosfääri on jäykkää ja lohkeilevaa kiveä.

Maapallon litosfääri on jakautunut noin kahteenkymmeneen litosfäärilaattaan. Suurimmat niistä ovat: Euraasian laatta, Afrikan laatta, Pohjois-Amerikan laatta, Etelä-Amerikan laatta, Tyynenmeren laatta, Antarktiksen laatta ja Intian laatta. Muita laattoja ovat: Kookossaarten laatta, Karibian laatta, Arabian laatta, Nazcan laatta ja Filippiinien laatta.

Laattojen liike aiheutuu osaksi astenosfäärissä tapahtuvista konvektiovirtauksista, joissa kuumaa sulaa kiviainesta nousee ylös litosfääriä kohti. Litosfäärin saavutettuaan virtaus kääntyy sen suuntaiseksi ja jäähdyttyään virtauksen suunta kääntyy kohti vaipan alakerroksia jossa se kuumenee jälleen ja nousee uudelleen kohti litosfääriä. Konvektiovirtaukset eivät kuitenkaan selitä täydellisesti mannerlaattojen liikkeitä. Nykyisin on vallalla käsitys, että merelliset litosfäärilaatat liikkuvat pääasiassa kahden voiman vaikutuksesta: keskiselänteillä tapahtuvan työnnön ja subduktiovyöhykkeillä tapahtuvan vedon vaikutuksesta. Subduktoituva kiviaines sulaa ja nousee kohti litosfääriä aiheuttaen intrusiivista ja ekstrusiivista magmatismia.